sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Unelmia, haaveita, muistoja...

Loisteliasta uutta vuotta, ystävät <3

Näin uuden vuoden alkaessa on mukava viipyillä vielä hetki menneessä ja muistella kulunutta vuotta. Mennyt vuosi oli siinä mielessä hyvä, että kaikki läheiseni saivat olla terveinä ja mitään ikävää ei sattunut. Vaikka odotetut kesähelteet eivät koskaan saapuneetkaan tänne koto-Suomeen, niin saimme nauttia auringonpaisteesta ja lämmöstä pääsiäisenä Teneriffan palmujen alla. Syksyllä vaihdoin työpaikkaa ja siirryin kiehtovaan mainostoimistomaailmaan. Voi kunpa olisin tehnyt tämän vaihdoksen jo aiemmin! Olen viihtynyt uudessa duunipaikassa erinomaisesti, enkä vähiten siksi, että mulla maailman ihanimmat työkaverit <3 Useasti sunnuntai-iltaisin mietin, miten onnekas oonkaan, kun saan aamulla jälleen palata mahtavien työkamujen ja mukavien duunien pariin.

Eilen, uudenvuoden aattona, juhlistimme vuodenvaihdetta nauttimalla lounaan tunnelmallisessa Ravintola Trapissa. Hyvää ruokaa, tilkka viiniä ja kahvit kera kakkujen. Mmmmm! Iltapäivähetkemme oli täydellinen. Jos et ole vielä päässyt nauttimaan Trapin ainutlaatuisesta tunnelmasta ja herkkuruuista, niin laitahan ravintolan to visit -listalle, kun vierailet Naantalissa. Kun olet kerran käynyt Trapissa, haluat palata sinne aina uudelleen.


Trapin Piha on tunnelmaa tulvillaan myös talviaikaan. 


Ravintolaan saavutaan läpi hämyisen tunnelin.



Alkuruuaksi nautimme chilimaustettuja ravunpyrstöjä filonyytissä.


Pääruuaksi valitsimme suussasulavat chateaubriandit. Tästä ei pihvi enää parane!


Makunautinnon viimeisteli nougat-jäädyke kera lämpimän suklaakastikkeen.
Näiden herkkujen jälkeen on hyvä aloittaa aina niin suosittu tammikuun dieetti =)


***

Mitä mietteitä sinulla on alkavalle vuodelle? Teitkö uuden vuoden lupauksia? Mun suurin toiveeni on, että elämäntaparemonttini jatkuisi myötätuulessa, tavoitepaino siintää jo horisontissa. Salaa toivon myös, että saisimme talokaupat jo päätökseen. Olisi ihan mahtavaa päästä sisustamaan uutta kotia. Muutto on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana...Ei auta muu kuin odottaa.

Toivotan teille kaikille ihanille iloa ja onnea vuoteen 2018!

-Teija-


20 kommenttia:

  1. Ihana vuosi siis kokonaisuudessaan takana <3 Täälläkin mahtui monta uutta ihanaa tapahtumaa vuodelle, ja uusia haaveita löytyy tällekkin vuodelle. :) Hyvää Uutta Vuotta sinnekkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Postauksen kirjoittamisen jälkeen yksi unelma notkahti jo eteenpäin. Jos kuntotarkastukset (meidän nykyisessä kodissa ja uudessa kodissa) menevät läpi, niin päästään kohta kasaamaan muuttokuormaa, juhuu =)

      Poista
  2. Uusi vuosi tuo tullessaan suuria muutoksia; jään opintovapaalle suoraan tältä talvilomalta ja opiskelen itselleni ihan uuden ammatin, ammatin josta olin puhunut jo lapsena. Mietin myös miksi en ole uskaltanut hypätä oravanpyörästä aiemin ja ryhtynyt tähän, mutta tunsin olevani vasta nyt valmis tähän muutokseen.
    Minusta uuden vuoden aluussa on hyvä asettaa tavoitteita, vaikkei lupaisikaan mitään. Tavoitteet voivat olla helpommin saavutettavissa kuin lupausten pitäminen :)
    Onnea uuteen vuoteen ja tavoitteiden saavuttamiseen ja onnea myös talokaupoille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen rohkeuttasi, Satu! Onnea ja menestystä opintielle! Olen kanssasi samaa mieltä. Tavoitteet ovat ensiaskel kohti unelmien täyttymystä.

      Poista
  3. Ihanaa alkanutta vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa <3 Mahtavaa uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  4. Onpas herkullisen näköiset ruuat :)
    Onnellista vuotta 2018 sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, rva Kepponen <3 Ihanaa uutta vuotta, tuokoon se kaikkea hyvää tullessaan!

      Poista
  5. Onnellista alkanutta Uutta Vuotta 2018<3 Näyttääpä herkulliselta tuo teidän ruokapaikka! Taidan vähän hitaasti heräillä tähän vuoteen flunssan jäljiltä, vielä ei ole kertakaikkiaan mitään pitkän tähtäimen suunnitelmia. Kunhan saisi vähän raskaan vuoden jälkeen voimia ja kuntoa takaisin, siinä kai suurimmat toiveet tälle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flunssa pentele selätti minutkin! Makaan parhaillaan sängyn pohjalla, minä joka en koskaan sairasta! Pojan luokasta puolet on petipotilaana, joten melkoisesta flunssapöpöstä on kyse. Ihanaa uuden vuoden alkua sinulle, Sari <3

      Poista
  6. Onnellista uutta vuotta 2018 <3

    No voit jo varmaan arvatakin, että nyt tekee mieli Naantaliin :D

    Oma mennyt vuoteni ei ollut ihan parhaasta päästä, mutta siksipä uskonkin, että tämä vuosi tulee olemaan huomattavasti parempi.
    Ainakin se on alkanut hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailin juuri sun upeita Insta-kuviasi Kanarialta! Uusi vuosi ei voisi paremmin alkaa kuin palmujen alla. Onnellista ja rakkauden täyteistä uutta vuotta sinulle, Marianna <3

      Poista
  7. Nyt haluaisin kyllä päästä tuonne syömään. En ole tainnut koskaan siellä käydäkään vaikka Naantali muuten on jokakesäinen vierailukohde.
    Toivottavasti talokaupat pian toteutuvat!
    Ihanaa uuden vuoden alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen testaamaan ravintola Trappia, kun ensi kerralla käytte Naantalissa. Trappi on meidän perheen suosikkiravintola. Nyt näyttää kovasti siltä, että talokaupat onnistuvat. Hyvässä lykyssä päästään muuttamaan uuteen kotiin maaliskuun alkupuolella. Nyt vaan peukut pystyyn, että molemmat kodit (meidän nykyinen ja uusi) läpäisevät kuntokartoituksen. Sitten päästään tekemään kaupat. Jännää aikaa eletään! Ihanaa uutta vuotta! Oli hauska lukea teidän uudesta geokätköilyharrastuksesta. Mahtavaa päästä oppimaan jotain ihan uutta!

      Poista
  8. Ooh mikä paikka ja mitä herkkuja Niin kauniin näköistä kaikki! Sydämellistä uuttavuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiiaseni <3 Onnellista uutta vuotta myös sinulle ja läheisillesi!

      Poista
  9. Löysin juuri blogisi. Surffailin jo eri postauksissasi ja löysin monia kivoja tarinoita ja kuvia - taidanpa jatkaa vielä hetken aikaa. Terveisiä täältä Kustavista, toivottelee saaristolaisbloggari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kun löysit tänne! Täytyypä tulla välittömästi vastavisiitille sun blogiisi. Kustavi <3 <3 <3 Voiko ihanampaa saaristokuntaa ollakaan!

      Poista