torstai 28. tammikuuta 2016

Helpotusta vaatepulmiin

Hej på dig!

Sanokaa hep, jos ootte ainakin yhden kerran kuluneen viikon aikana
tuskastelleet vaatekaapin edessä, kun ei oo mitään päällepantavaa.
No, niin olen minäkin, vaikka totuus on se, että vaatteita mulla on kyllä
yllin kyllin, mutta kiireen keskellä päivän fiilikseen sopivaa settiä
on vaikea löytää. Itselläni jopa katoaa vaatteita! Ei, en tarkoita, että
ne ihan oikeasti häviävät jonnekin, vaan tipahtavat vaatepinojen
taakse kaapin perukoille tai muuttuvat muuten vaan näkymättömiksi
juuri h-hetkellä.

Heureka! Ratkaisu vaatepulmiini löytyi ihan itsestään! Selatessani vanhoja
asupostauksia äkkäsin, että voisin hyödyntää valokuvia ja tehdä niistä itselleni
muutaman esimerkkikollaasin, josta voisin kurkkia pukeutumisvinkkejä
epätoivon yllättäessä.


Ajlajkin pitsitoppi yhdistettynä Creamin kangashousuihin toimii
niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Asun ilme muuttuu helposti topin
alla
olevaa trikoopaitaa vaihtamalla. 


Cubuksen neuletakki kahdessa eri värissä. Valkoinen toppi raikastaa asukokonaisuudet.
Toppi: Ginatricot, valkoiset farkut: H&M, mustat farkut: Friendtex.



Klingeliltä saamani roosa paita mätsää kivasti niin mustien farkkujen kuin
vaaleiden kangashousujenkin kanssa. Farkut: Friendtex, kangashousut: Cubus.


Juhliin sopivista asuista kannattaa rakentaa omat kuvakollaasit.
Tekoturkistakki: Luxory by Moondust (Loviisan Aitta), pikkumusta:
Friendtex. Pitsitoppi, leveät housut ja huivi: Janina F (K-citymarket).


Kaivoin tähän loppuun vielä nämä kesäiset kuvat tulevaa Kanarian matkaa silmällä
pitäen. Matkavaatteiden valitseminen se vasta 
hankalaa puuhaa onkin! Pieneen tilaan
tarvitsisi saada  mahtumaan mahdollisimman 
monikäyttöiset ja helppohoitoiset
vermeet, joista on näppärä rakentaa 
erilaisia asukokonaisuuksia lomaviikon
varrelle. Punainen paita: Kappahl, kermanvärinen hamonen: Lindex.
Vaalea toppi ja vihreä trikoomekko: Friendtex.

***

Tuleeko sulle mieleen kikkoja, joilla meille naisille
niin tutut pukeutumisprobleemat selätetään? Olisi
kiva kuulla myös parhaat niksisi reissuvaatteiden
valitsemiseen. Minä onneton kun pakkaan AINA
aivan liikaa vaatteita matkalle, ainakin puolet
palautuu kotiin täysin koskemattomina.

Etukäteen jo neuvoista kiittäen <3

Torstaiterkkusin,

-Teija-


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Terkkuset tallilta!


Kukkuu, onko ketään kuulolla?

Tultiin juuri tytsyn kanssa tallilta kotiin ja 
ajattelin tulla moikkaamaan teitä ihan pikaisesti
näin heppakuvien muodossa.


Tyttärelläni on vuokraponi, Niwar, jota me käydään yhdessä hoitamassa. 
Tai siis tytsy hoitaa ponin ja ratsastuksen, minun vastuullani on muut
tallityöt: karsinan siivous, ponin heinien
 ja ruokien laittaminen, veden
kantaminen yms. krouvimmat tallihommat.


Niwar on vasta 4-vuotias poni, jolta löytyy roppakaupalla aasimaista asennetta.
Välillä meno maistuu vähän turhankin hyvin, toisinaan se seistä
jököttää kentällä 
eikä suostu liikkumaan suuntaan eikä toiseen.


Mutta kyllä me hyvin juttuun tullaan. Niwar on hurmaava persoona.


Voi kunpa kevät tulisi jo pian ja tytsy saisi ratsastaa taas hiekkakentällä!
Talvella ponin kavioihin kertyy helposti tilsoja eli lumikertymiä,
jotka vaikeuttavat sen liikkumista.


Saran hevonen Uuno asuu Niwarin kanssa samalla tallilla. Harmiksemme
kuulimme tänään, että Uuno muuttaa toiselle tallille. Ihan tulee ikävä,
meillä on ollut niin mukavaa yhdessä. Heippa Uuno ja Sara, toivottavasti
polkumme kohtaavat vielä!


Ratsastuksen jälkeen on tärkeää suorittaa vielä loppukäynnit, jonka
aikana niin poni kuin ratsastajakin saavat vähän jäähdytellä.


Niwar on nyt harjattu ja kaviot putsattu. Vielä loimet päälle ja poni pääsee
takaisin tarhaan. Tavataan taas ensi sunnuntaina <3

***

Niin on tämäkin viikonloppu kohta taputeltu,
on aika siirtää katse kohti tulevan viikon
haasteita. Aamulla lähden isolle kirkolle
seminaariin. Nyt kiiruusti etsimään
kaapin kätköistä jotain asiallista
päällepantavaa.

Be good,
take care <3

-Teija-

lauantai 16. tammikuuta 2016

Möksä ja me

Tammikuisen lauantai-illan pimetessä mietin, mitä teksin juuri nyt, ellen istuisi
tässä takan vieressä lempinojatuolissani saunan lämpenemistä odotellen, ellei meillä
 siis olisi tätä nojatuolia ja tätä mökkiä. Istuisin kotona Maskussa telkkarin edessä ja
 harmittelisin sen surkeaa ohjelmatarjontaa? Lähtisinkö kuluttamaan aikaa kauppakeskuksen
lämpöön vai sulkeutuisinko kodinhoitohuoneeseen pyykkirumbaa pyörittämään?

Tasan kuusi vuotta sitten tammikuussa vaelsimme J:n kanssa tällä samaisella tontilla
puntaroimassa sen hyviä ja huonoja puolia mahdolliseksi mökkitontiksi. Pakkasmittari
taisi olla reilusti 20 pahemmalla puolella, merenjäältä puhaltava viima tuntui jäätävältä.
Mutta ei me siitä kylmyydestä oltu moksiskaan, paistettiin makkarat saaressa ja
taidettiin me napata yhdet olusetkin yhteisen päätöksen kunniaksi. Kyllä, tästä tulisi
haaveidemme Hakulanranta, jonne pystyttäisimme oman mökkimme!

Kauppakirjaa pankissa allekirjoittaessamme emme suinkaan tienneet, miten rakas
 tästä kakkoskodistamme tulisikaan. Juuri meidät tämä mökki tahtoi, me sovimme
hyvin yhteen, me olemme onnellisia yhdessä. Möksä ja me.


Aurinko on nousemassa. Seison laiturilla ja kuuntelen aamua. Hengitykseni huurtuu,
ulkona on napakka pakkanen, mutta ilmassa on tänä tammikuisena aamuna jo
selvästi kevään tuoksu.


Laiturin eteen aurattu luistinkenttä odottaa jo pientä luistelijaa, joka
vielä tuhisee peiton alla. Viikonloppuna saa nukkua pitkään, ei ole
kiire minnekään.




Tunnelmallista lauantai-iltaa, nautitaan <3

***

Sauna lämpenee verkkaisesti, mulla on tänään korissa pelkkiä kuusiklapeja,
jotka on huonoja saunapuita, ne ovat kovia ja palavat hitaasti. Mutta
nautin odottelusta, on niin rauhallista. Takassa tuli. Ajatukset ja minä,
ei muuta tänään.

-Teija-


keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Hiuskriisin välitilinpäätös

Heipsan hei mulla olis vähän hiusasiaa!

Muistattekos kun aiemmissa postauksissa olen kertonut, miten mulla on ollut hiukset
todella huonossa jamassa viimeisen vuoden ajan. Hiustenlähtöä, katkeilua,
kuivuutta, hidasta kasvua, you name it.

Vaivaan olen syönyt biotiinia eri muodoissa, käynyt päänahkaa syväpuhdistavissa
hoidoissa ja jatkanut hiuspohjaa elvyttävien aineiden käyttöä kotoa käsinkin.
Mitään merkittävää edistystä asian suhteen ei tapahtunut, kunnes viime syksynä
mainitsin asiasta ihotautilääkärille, jonka pakeille olin mennyt kasvojani vaivanneen
ihottuman takia.

Ihottuma saatiin kuriin tömäkällä antibioottikuurilla ja ISONA bonuksena sain avun
myös hiusongelmiini. Hiuspohjaa tutkittuaan lääkäri määräsi mulle hiusten kasvua
edistävää, aineenvaihduntaan vaikuttavaa Spironolactone-lääkettä, jota olen nyt popsinut
puolisen vuotta. Tuloksena kiiltävämmät, vahvemmat ja ainakin 20 % tuuheammat kutrit,
voitte vaan kuvitella miten huojentunut ja iloinen olen!


Juhuu! Meitsillä on tukkaa taas! © Aada


Mulla ei ole ollut aikoihin näin pitkiä hiuksia, nämä haivenet saa jo mukavasti
kiinnikin, kun bad hair
day yllättää. © Aada


Terveet hiukset, parempi mieli :) © Aada

***

Syy mun hermoja raastavaan hiusten ohenemiseen löytyi stressistä ja kiireestä,
jotka rasittavat elimistöä, nostavat stressihormonitasoa, kiristävät hiuspohjaa ja
heikentävät sen verenkiertoa. Tällöin hiustuppien hapen- ja ravinnonsaanti huononee
ja hiukset eivät saa rakennusaineita kehittyäkseen. Jotain tämansuuntaista lääkäri
mulle selitti.

Sanonta "hiukset ovat naisen kruunu" pitää niin paikkansa. Jos hiukset ovat hyväkuntoiset
ja kiiltävät, koko olemus on terveenoloinen ja ryhdikäs. Jotta en jatkossa joutuisi enää
kärsimään hiusten heikkenemisestä, aion jatkaa ainakin toistaiseksi Spironolactonen syömistä.
Lisäksi aion kiinnittää entistä enemmän huomiota itseni kuuntelemiseen,
en anna enää stressin selättää itseäni, vaan aion ottaa vahvan niskalenkkiotteen
tuosta voimavarojani syövästä paholaisesta.

Olen ottanut selvää myös ravinnon vaikutuksesta hiusten hyvinvointiin ja lisännyt
ruokavaliooni mm. huonoa kolesterolia laskevaa ja runsaasti E-vitamiinia sisältävää
avokadoa, jota syön lounaalla nykyään miltei päivittäin. Lautaselleni päätyy nykyään
entistä useammin myös lohta, joka on pullollaan omega 3 -rasvahappoja ja rautaa.
Sisäisesti nautittuna avokado ja lohi auttavat saamaan silkkiset, kiiltävät hiukset ja
mikä parasta molemmat myös maisuvat hurjan hyvälle.

Psst! Ihan paras iltapala syntyy voilla voidellusta näkkäristä hunnutettuna muutamalla
 siivulla avokadoa. Vielä kun päälle sirottelee hieman aromisuolaa, niin makunautinto
on täydellinen!


***

Toivottavasti tästä mun sepustuksesta on apua kaikille teille, jotka kärsitte vastaavista
hiusongelmista. Koskaan ei kannata vaipua epätoivoon vaan hakeutua rohkeasti ihotaudeista
perillä olevan lääkärin vastaanotolle. Hiuspulmiin on olemassa lääkkeet ihan niin kuin
muihinkin sairauksiin ja vaivoihin.

Niin ja hei! Jos sulla on jakaa omakohtaisia kokemuksia siitä, miten
hiusten hyvinvointia voi edellämainittujen asioiden lisäksi parantaa,
niin ottaisin sellaisia mieluusti vastaan.

***

Ihanaa viikon jatkoa ja tsemppiä
arjen keskelle <3

-Teija-

p.s. Kiitos vielä kaikille edellisen treenipostauksen älyttömän kivasta ja
vilkkaasta dialogista kommenttiboksin puolella. Kuntoremppatarina
jatkuu kevään aikana. Stay tuned.








perjantai 8. tammikuuta 2016

Kroppa kuosiin kotitreenillä

Hejsan hanit!

No niin, kuten uudenvuodenmanifestissani lupasin, olen nyt aloittanut laihdutuksen
lisäksi kunnonkohotusprojektin, tavoitteena kevyempi ja energisempi olo
kesän alkuun mennessä.

Tällaisina päivinä kun pakkanen paukkuu siihen malliin, että ulos ei ole mitään asiaa
urheilemaan, voi päivittäisen liikunnan suorittaa mainiosti myös kotona.


Pyyhin eilen suurimmat pölyt vanhan kuntopyörän päältä (joka on viime ajat toiminut lähinnä
vaatenaulakkona) ja treenasin reippaasti fillaroiden puolisen tuntia.


Pyöräilytreenin päälle tein sarjan erilaisia maasta käsin tehtäviä venytyksiä.
Rauhallinen venyttely nopeuttaa palautumista ja vähentää kolotuksia ja
 jomotuksia, 
joita mulle tuppaa tulemaan treeniä seuraavina päivinä.


Lisää motivaatioita kotitreenin tekemiseen saan kivannäköisistä ja päällä mukavista
treenivaatteista. Näissä kuvissa testissä For Every Body by Jutta -malliston pinkit
trikoot, musta treenipaita ja samansävyiset urheilukengät.

Jutta Gustafsbergin ja K-citymarketin suunnittelema treenivaate ja -välinemallisto
on tullut muutama viikko sitten myyntiin K-citymarketeihin. Edullisen hinnan ja
korkean laadun lisäksi arvostan Jutan mallistossa sitä, että näitä vaatteita on
myynnissä kaikenkokoisille naisille ja miehille, muistaakseni naisten
vaatteet päättyvät kokoon 48 ja miesten XXXL:ään.

By Jutta -mallistoon kuuluu vaatteiden ja kenkien lisäksi laaja sorttimentti
raikkaita ja värikkäitä kotikuntoiluvälineitä kahvakuulista jumppamattoihin ja
kaikkea siltä väliltä. Itselleni hankin kahvallisen treenikuminauhan, jonka netistä
löytyviin käyttöohjeisiin aion perhehtyä tässä ihan lähipäivinä. Vaviskaa allit!


By Jutta naisten fitnesstrikoot 29,95 e
Treenipaita 24,95 e
Sali- ja sisätreeneihin sopivat urheilukengät 39,95 e


Treenisession päätteeksi valokuvaajana toiminut tyttäreni yllytti mua kokeilemaan
vieläkö onnistun tekemään spagaattin. Ou jee, minkä nuorena oppii, sen vanhana
taitaa! Olin vielä teininä aktiivinen voimistelija, kaikki vapaa-aika kului joko
erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla tai pienempiä jumppareita ohjaten.

***


Tiesittekö muuten, että Cittarissa on käynnissä arvonta, jonka päävoittona on
FitFarmin henkilökohtainen valmennus? Valmennus pitää sisällään ruokavalio-
ohjeet, treeniohjelman, treenin personal trainerin kanssa ja keskustelutuokion
Jutan kanssa. Oijoi, olisipa ihana päästä jutskaamaan tuon energisen ja
supersympaattisen fitnessgurun kanssa, jonka Jutta ja puolen vuoden superdieetit
-ohjelmaan olen koukuttunut totaalisesti!

Henkilökohtaisen valmennuksen lisäksi K-citymarket arpoo
10 kpl FitFarmin nettivalmennuspaketteja.
Tässä linkki arvontaan.

(postaus tehty yhteistyössä K-citymarketin kanssa)

***
Oletko sinä jo aloittanut kevätkauden kuntoilut vai onko oma lajisi vielä hakusessa?
Omat alkuvuoden liikkumiseni ovat koostuneet lähinnä näitä pienistä kotitreeneistä.
Lisäksi kävin kävelylenkeillä ennen näitä paukkupakkasia. Niin ja olinhan mä
uimassakin loppiaisen aattona. Hitsit miten mukavaa leppeän lämpimässä vedessä
polskiminen olikaan!


Olisi hauska kuulla kohahtiko tämä By Jutta -treenivaatemallisto
myös sinuun vai vannotko jonkun muun treenivaatebrändin nimeen.
Itse olen näihin Jutan nimeä kantaviin treenivaatteisiin ihan lääpälläni,
tämän mukavampia urheiluvermeitä ei olekaan! Plussaa vielä raikkaista
väreistä ja kuoseista, jotka suorastaan pursuavat positiivista energiaa.


***

Kuntoilulöpinät sikseen, on aika lähteä vohvelirautaa hehkuttamaan :)
Lupasin muksuille, että herkutellaan alkavan viikonlopun kunniaksi
rapsakoilla vohveleilla. Lapset nauttivat vohvelinsa jäätelön, pensas-
mustikoiden ja vaahterasiirapin kera, kun me vanhukset taas tykätään
enemmän suolaisista täytteistä. Lämminsavustetusta lohesta, tillistä,
tuoreesta kurkusta ja raejuustosta syntyy myös laihduttajan
ruokavalioon sopiva ja maukas täyte.

Tunnelmallista perjantai-iltaa ja
superihanaa viikonloppua
joka lyylille <3

-Teija




tiistai 5. tammikuuta 2016

Pakkaspäivän turkisliivi

Leppoisat loppiaisterkkuset
täältä Turun suunnalta!

Kunnon talvesta haaveilimme ja sen nyt myös saimme. Pakkasmittarin lukemat
 lähentelevät jo -20 astetta, ulkona on hrrrrrrjan kylmä!

Noh, se hyvä kirpsakassa pakkaspäivässä on, että vihdoinkin voi kaivaa kaapin
kätköistä ne kaikkein lämpimimmät ja muhkeimmat villanutut käyttöön.

Esittelen tässä teille superlämpimän villapusero-turkisliivi setin, jonka sain
J:ltä matkamuistoksi taannoiselta Gdanskin reissulta.


Löysin tämän kamelinvärisen tekoturkisliivin ja luonnonvalkoisen neulepuseron 
Bershkasta, joka on yksi suosikkiliikkeistäni Stradivariuksen ohella.


Kun neuleen alle sujauttaa vielä toisen puseron,
niin tässä asussa tarkenee myös ulkosalla.



Mukava ja pehmeä tekoturkisliivi on noussut muotiasusteiden joukkoon tänä talvena.
Joko sinä olet hankkinut lämpöisen liivin viluista kroppaa lämmittämään?


***
Jännä tällainen keskellä viikkoa oleva arkivapaa. Katkaisee viikon aikast
ihanasti. Tänään aion hemmotella perhettä pitkään uunissa hautuneella
karjalanpaistilla, pakkaspäivänä maistuu lämmin pataruoka.

Ei sitten muuta tähän hätään kuin että heikunkeikun ja
mukavaa päivää teille puluset! Take care <3

-Teija-


lauantai 2. tammikuuta 2016

Kristallin lumoissa


Hejsan allihopa!

Yleisesti ottaen en juokse muotivillitysten perässä, enkä ole lainkaan blig blingin
ystävä mitä sisustusjuttuihin tulee, mutta "kristallilaseihin" olen hurahtanut minäkin.

Ensimmäiset koristeellisesti kaiverretut lasini ostin Skanssin Leonidas Cafesta hieman
ennen joulua. En ostanut laseja pelkän kauneuden, vaan myös monikäyttöisyyden vuoksi.
Samoista kristalleista kun voi nauttia kuumaa kahvia, kylmää drinksua tai käyttää
vaikkapa tuikkulyhtynä. Plussaa vielä siitä, että nämä lasit kestävät konepesua.



Rakastuin näihin koristeellisiin Hobstar-puristekristallilaseihin heti ensisilmäyksellä,
en vaan voi vastustaa niiden loistetta. Lasit maksoivat 8 euroa/ kpl.

Joulun välipäivinä hankin täydennystä kristallilasikokoelmaani tori.fi:stä
Jos joku teistä lukijoista tunnistaa kyseisen lasimallin, niin olisi
kiva kuulla niistä lisää. Itse veikkaan, että nämä lasit on hankittu
aikoinaan rajan takaa, joko Venäjältä tai Virosta.


Säihkyvät kristallilasit tuovat ripauksen loistetta mökin pelkistettyyn sisustukseen.



12 kpl viinilaseja ja 6 kpl viskilaseja kustansivat yhteensä 35 euroa.
Tori.fi on oikea käytettyjen tavaroiden aarreaitta!







***

Kristallilaseihin törmää nyt kotien lisäksi niin trendikahviloissa kuin -ravintoloissakin.
Jännää miten ne ovat lyhyessä ajassa valloittaneet suomalaisten sydämet.

Mitä mieltä sinä olet vallitsevasta kristallitrendistä? Löytyykö kaappiesi kätköistä
kristalliastioita tai -esineitä vai aiheuttaako nämä koristeelliset
lasit sinulle lähinnä vilunväristyksiä?

***

Kirpsakka pakkaspäivä kääntyy jo illaksi.
On aika lähteä saunan lauteille viluisia varpaita
lämmittelemään.

Lauantaiterkuin ja ihanaa viikonlopun
jatkoa toivotellen,

Teija