Kupari ei ole kylläkään mikään uusi juttu, pikemminkin ikivanha. Sitä on käytetty koruissa, työkaluissa ja maksuvälineenä jo tuhansien vuosien ajan!
Vivikin Hellerannassa -blogista postasi aiheesta muutama viikko sitten. Kerroin Viville, että äidilläni on hallussaan varsin kattava kokoelma suvun vanhoja kupariesineitä ja lupasin, että esittelen niitä myöhemmin blogissani.
Tänään sitten käytiin pojun kanssa moikkaamassa mummoa ja pappaa. Katselimme äidin kanssa mummolan laajaa kuparikokoelmaa ja äitini lupasi, että saan ottaa mukaani muutaman itselleni mieluisan esineen.
Nämä sirot maljakot ovat minusta varsin kauniita.
Saattaa olla, että ne jäävät kyläilemään pidemmäksi aikaa...
Äärimmäisenä oikealla olevan maljakon muotokieli paljastaa,
että kyseessä oleva esine on uudempaa tuotantoa.
Saattaa olla, että ne jäävät kyläilemään pidemmäksi aikaa...
Äärimmäisenä oikealla olevan maljakon muotokieli paljastaa,
että kyseessä oleva esine on uudempaa tuotantoa.
Äitini kertoi, että oli ostanut nuorena tyttönä tämän pienen kahvipannun lahjaksi mummolleen.
Ikää pannulla on liki viisikymmentä vuotta.
Vieressä oleva kannellinen kannu lienee vielä vanhempi.
Ikää pannulla on liki viisikymmentä vuotta.
Vieressä oleva kannellinen kannu lienee vielä vanhempi.
Tämä laakea kuparivati sopii hyvin viherkasvin kaveriksi.
Miten kauniilta vihreä ja kupari yhdessä näyttävätkään!
Miten kauniilta vihreä ja kupari yhdessä näyttävätkään!
Äitini kertoi, että kupariset kahvipannut ja kattilat olivat hänen lapsuudenkodissaan ja mummolassaan arkikäytössä. Päivittäisessä käytössä ne joutuivat koville ja rikkoutuivat sitten aikansa palveltuaan. Rikkimenneitä pannuja ei kuitenkaan koskaan heitetty pois, vaan ne siirrettiin kaappiin odottamaan tinurin eli kattilanpaikkaajan visiittiä.
Tullessaan tinuri paikkasi rikkimenneet kohdat ja kiinnitti irronneet osat paikoilleen. Niin saatiin kattilat ja pannut kehiin entistä ehompina, uusia keitoksia odottelemaan.
Tullessaan tinuri paikkasi rikkimenneet kohdat ja kiinnitti irronneet osat paikoilleen. Niin saatiin kattilat ja pannut kehiin entistä ehompina, uusia keitoksia odottelemaan.
Varsin ekologista eikö totta! Vanhaan verrattuna tämän päivän kertakäyttökulttuuri on kerrassaan nolo juttu.
Kupariastioista pidettiin aina hyvää huolta. Äitini kertoi, että ne puunattiin joka viikko Sampo-nimisellä puhdistus- ja kiillotusaineella. Hohtavan puhtaat kuparit olivat jokaisen perheenemännän kunnia asia!
Kiitos äidin, isoäidin ja isoisoäidin sukumme kupariesineet ovat säilyneet kauniina sukupolvelta toiselle. Nämä taidokkaasti taotut esineet yhdistävät kauniilla tavalla sukumme naisia.
