keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Meidän möksä

Heippahei!
Onhan ilmoja pidellyt, eilen kärvisteltiin täällä möksällä raekuuron kourissa! On tämäkin kesä, maa on kesäkuun lopulla valkoisempi kuin jouluna konsanaan! Onneksi tämä päivä valkeni poutaisemmissa merkeissä ja nyt päivällä lämpötila on kohonnut jo 16 asteeseen. Hieman pistää mietteliääksi tämä lomakeli, olisiko sittenkin pitänyt pelata varman päälle ja varata joku äkkilähtö etelän lämpöön. No, ensi viikolla reissaamme hieman etelämmäksi, meinaan Norrköpingiin, ei sen kauemmas :-) Suunnitelmissa visiitti Kolmårdeniin ja shoppailua Tukholmassa.

Ruotsin reissulla vierähtää neljä päivää, muu loma vietetään tiiviisti täällä mökkimaisemissa. Esittelen tässä muutamalla kuvalla möksämme, jossa vietämme suurin piirtein kaikki viikonloput ja lomat ympäri vuoden.


Aloitetaan tupatarkastus olohuoneesta, joka on pienen mökkimme huoneista tilavin. Lattiat tummaa leveälankkuista lautaparkettia ja seinä kuultomaalattua hirsipaneelia. Olkkarissa on kaksi Howard-tyylistä nojatuolia ja kolmen istuttava sohva. Halusin välttämättä mökille vaalean sohvaryhmän enkä ole katunut päätöstä hetkeäkään. Arjen vilskeessä peittelen sohvien istuinosat peitteillä tahrojen välttämiseksi, hyvin on homma pelittänyt tähän asti.



Olen varsinainen tyynyfriikki. Erilaisia tyynynpäällisiä on tullut hankittua kaapit täyteen.
Nämä signaalilippuaiheiset päälliset löysin viime kesänä Kustavin Savipajasta.




Puustellista hankkimamme keittiökaapit on sijoitettu keittiön kahdelle seinälle.
Vaaleanharmaat yläkaapit toimivat kippiovilla.
Tummanharmaat alakaapit kätkevät sisäänsä vetolaatikoita, integroidun astianpesukoneen ja kattilakarusellin. Taso tummaa laminaattia.


Kahdeksan hengen ruokailuryhmä on jämerää pohjalaista tekoa.
Halusimme möksälle ison ruokapöydän, jonka äärellä on mukava ruokailla isommallakin porukalla.




Ruokailupöydän yllä roikkuu rouhea, oksista tehty kattovalaisin.
Tämä vähän erikoinen valaisin on valmistettu Belgiassa.


Meidän makkarin sängynpääty on samaa sarjaa ruokailuryhmän kanssa,
Pohjanmaan mallistosta sekin.
Päätyseinää koristaa J:n metsältä hankkima peuran trofee.


Pojun huone on vastapäätä meidän makkaria.





Sitten kipuamme portaat yläkertaan, joka on meidän tytsyn valtakuntaa.




Alakerran pikkuinen saunan pukuhuone toimii samalla kodinhoitohuoneena.



Pesuhuoneen ikkunaseinällä on käytetty tehosteena kivilaatoitusta.
Muilla seinillä on vaaleaa,
40 x 25 kokoista, hennosti vaakaraidoitettua laattaa.


Sauna lämpiää mökillä joka ilta.



Harvian puukiuas nielee sisäänsä pari sataa kiloa kiviä.
Suuri kivimäärä takaa lempeät, pitkäkestoiset löylyt.


Rakensimme (lue J rakensi, rouva toimi lähinnä muonittajana ja sisustusvastaavana) tämän meille niin rakkaan möksän reilut kolme vuotta sitten. Ja hyvin ollaan täällä viihdytty. Reilu sata neliöinen mökki on ihan passelin kokoinen meidän perheelle, mainiosti ollaan täällä mahduttu elämään ja olemaan.

Mökillä unohtuu arjen murheet ja kiireet. Täällä on hyvä olla.
***
Toivottavasti en pitkästyttänyt teitä kuoliaiksi näillä lukuisilla kuvilla,
helmasyntini :-)
***

Oletko sinä kaltaiseni mökkihöperö, joka nauttii lomalla möksällä olosta enemmän kuin mistään muusta?
Vai viihdytkö mieluimmin kaupungin sykkeessä tai kotona puuhastellen?
Olen utelias kuulemaan miten sinä lomasi mieluiten vietät.
Kivaa keskiviikkoiltaa ihanaiset <3

Teija 



43 kommenttia:

  1. No tuolla mustakin kehkeytyisi mökki-ihminen, tuohan on oikea talo! :D Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma! Ja jos mökkielämä alkaa kyllästyttämään ja kaipaa ihmisten pariin,
      niin Naantaliin on matkaa vain 20 km, veneellä vielä vähemmän.

      Poista
  2. Minä kanssa viihtyisin tuollaisella "mökillä " ;) jos vielä vois poistaa ne hyttyset ;) viehättävän näköinen , ei ihme , että siellä viihtyy pidempäänkin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Eikä niitä hyttysiäkään ole täällä näkynyt, merituulet kun pitävät pienet inisijät poissa.

      Poista
  3. No kyllä minäkin noin upeassa mökissä viihtyisin!
    Toisinaan sitä kaipaa rauhaa ja toisella hetkellä on mukava olla ihmisvilinässä :) - Ensi viikolla Tukholmaan... kyllä, olen siellä kamerani kera keskiviikkona ja torstaina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Marru! Joo, paras combo on sopivasti rentoilua omissa oloissa ripauksella toimintaa ja tapahtumia.
      No mutta Tukholmassa nähdään! Mekin vietämme keskiviikon Tukholmassa shoppaillen!
      Moikataan, jos törmätään :-)

      Poista
  4. Voi miten kaunista! En yhtään ihmettele, että viihdytte mökillä kaiken mahdollisen vapaa-ajan. Minäkin viihtyisin siellä :) Mukavaa Ruotsin reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu, viihdyn mökillä huomattavasti paremmin kuin kotona. Täällä osaan olla ihan rennosti välillä tekemättä mitään ihmeellistä, kotona taas häärään itseni näännyksiin. Mistäköhän moinen johtuu? Pitäisikö sitä opetalla kokonaan uudenlainen elämäntapa ja jarrutella sopivasti myös kotona arjen kiireiden keskellä?

      Mukava lähteä Ruotsiin minilomalle :-)

      Poista
  5. Kiva päästä kurkkaamaan sisätiloihin. Ihanan avaraa ja valoisaa.
    T mökkihöperö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan toinen mökkihöperö :-)
      Ja kiitos! Mökistä tuli mieluinen, kun pääsimme suunnittelemaan sitä
      itse, ammattilaisten avustuksella tietysti.

      Aurinkoista kesän jatkoa!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Voi kiitos Johanna! Teillä taas on niin ihana koti, että ei
      sitä varmasti paljon mökkiä kaipaa.

      Poista
  7. Kyllä kelpaa teidän tuolla lomailla; n iin ihana "mökki" teillä on. Mukavia lomapäiviä ja Ruotsin matkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Krisse! En osaisi ajatella kesälomaa ilman mökkeilyä, mutta kyllä aina pitää joku pieni reissukin tehdä. Ei olla aiemmin käyty Kolmårdenissa, odotan visiittiä innolla.

      Poista
  8. Upea kesäkoti teillä kyllä, tuolla kelpaa loikoilla ja viettää lomaa... Ja heii, vinkki Tukholmaan: sinne on avattu hiljattain Leilas General Store -niminen putiikki. Itse en ole vielä ollut, mutta meinaan käydä lauantaina. Ajattelin, että sua voisi kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Vivi!

      No, mutta täytyypä googlata moinen putiikki välittömästi, kiitti vinkistä!

      Poista
  9. Oi kuinka ihanan näköistä! Ja niin kauniisti sisustettu! Silmä lepää! :)

    VastaaPoista
  10. Aivan mahtavan näköistä teidän möksällä! Huokaus...
    Ja mikä parasta: olette saaneet rakennettua sellaisen ympäristön itsellenne, jossa todella viihdytte! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä se tekeekin tästä lomakodista niin rakkaan, kun olemme
      päässeet sen kautta toteuttamaan haaveemme.

      Poista
  11. Niin siis... edellisen kommentin kirjoitti merihelmiina, jota taas laiskotti kirjautua... ;D

    VastaaPoista
  12. Upea paikka, ihana mökki!
    Teija, kyllä se kesä vielä hellii, meitäkin :I Ja niin totta, murheet unohtuu, samantien kun hyppää laiturille:)
    Mukavaa reissua ja ihanaa möksä elämää.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Pia!
      Toivotaan tosiaan, että ilmat tästä lämpenisivät.
      Ihanaa mökkikesää teillekin!

      Poista
  13. Voi jestas, aivan upea mökki!! Tykkään kovasti mökkikuvista, meillä on kova mökkihinku uuden kodin kuumeen lisäksi.. (millähän nämä kaikki toiveet voisi toteuttaa yhdessä elämässä?) Mökkipostaukset ovat tosi toivottuja, kuvia tuskin on liikaa! :) Kivaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Haaveita pitää olla ja niitä kohti kurkottaa, niin ne saattavat jonain päivänä toteutuakin!

      Ihanaa lomaa myös sinulle ja perheellesi!

      Poista
  14. Juu kyllä! Tyystin mökkihöperö täälläkin! Justiin Saunamökin terassilla tätä kirjoittelen :) Ihana mökki teillä! Missä päin m-maskua olette? Me Lokalahdella, ja sielläkin suunnalla kesäisin veneillään! Pitää tehä tärskyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips kaima! Meidän mökki on Merimaskussa, lähellä Livonsaarta. Koti siellä teidän kodin naapurissa, Maskussa.
      Juu, olis kiva nähdä jossain käänteessä! Viimeistään bloggareiden kirppiksellä, jookos?

      Poista
  15. Juu kyllä! Tyystin mökkihöperö täälläkin! Justiin Saunamökin terassilla tätä kirjoittelen :) Ihana mökki teillä! Missä päin m-maskua olette? Me Lokalahdella, ja sielläkin suunnalla kesäisin veneillään! Pitää tehä tärskyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis kaima, mökkihöperö siis sinäkin :-) Mökkeilemme täällä Merimaskussa, Livonsaaren kupeessa, koti siellä teidän kodin naapurissa, Maskussa.

      Joo, olisi kiva nähdä! Viimeistään bloggareiden kirppiksellä elokuun alussa, jookos?

      Poista
    2. Joo kyllä! Harkitsen vakavasti osallistumista!

      Poista
    3. Huippujuttu! Siellä siis viimeistään tapaamme, ellemme treffaa jo aiemmin :-)
      Ihanaa lomaa Lokalahden mökillä!

      Poista
  16. Onpa teillä ihana mökki ja kauniisti sisustettu! Juuri sopiva kooltaan ja toimivuudeltaan. Tuollainen olisi todella ihana, sillä en haluaisi kantaa vesiä sisään ja ulos tai käydä ulkovessassa. Kyllähän se joskus menettelee, mutta ei ole mun juttu. Tykkäisin kyllä viettää viikon pari mökillä, jos sellainen mahdollisuus olisi. Yleensä me tehdään jokin reissu ulkomaille kesäisin, vieraillaan kavereiden mökillä kerran pari. Mutta nauti sinä tuosta ihanuudesta kun on mahdollisuus. Kyllä kai päivät tästä lämpenee, jotta mökkielämäkin on mukavampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On mukava, kun mökiltä löytyy samat mukavuudet kuin kotoakin. Se on tärkeää varsinkin kun vietämme vapaa-ajat täällä ympäri vuoden.

      Jään innolla odottamaan postausta seuraavasta matkastanne!

      Poista
  17. Viihtyisin kyllä mökillä, jos olisi tuollainen mökki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hannaliina!
      Viihdymme hyvin täällä mökkimaisemissa. Vielä kun saataisiin kesäiset lämpötilat, niin loma olisi täydellinen.

      Ihanaa kesää!

      Poista
  18. Ihana mökki - ja kyllä minäkin tuollaisessa viihtyisin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Lady!
      Olisi kiva nähdä kuvia myös teidän Sauvon kesäpaikasta!

      Poista
  19. Oih, teillä on upea huvila! Ollessani nuori, silloin nimitettiin tuon kokoista huvilaksi, mökki oli sellanen pikkuinen tupanen.
    Eka kerta meil on mökki, vuokralla siis tämän vuoden. On tosi ihanaa istua pienen tupasen terassilla ja katsella järven selkää ja käydä virkistäytymässä järven sylissä.
    Oikein ihanaa ja rentouttavaa kesä oleskelua kauniilla mökillänne:))
    Terkun Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Anni!
      Kiva, kun tekin saatte nauttia mökkielämästä ja vielä järven rannalla, ihanaa!

      Aurinkoista kesän jatkoa!

      Poista
  20. Tuohan on tyylikäs talo! Tykkään ihan kympillä. Kerrankin hillittyä ja hallittua, tyylikästä sisustusta, eikä romuista tietoakaan. En aina ymmärrä sitä nykytrendiä, kun haalitaan kaikki ruosteiset romut nurkkiin ;O)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Sisustusfilosofiani on less is more. En oikein viihdy tavarapaljouden keskellä.
      Ne muutamat esineet, jotka mökiltä löytyy, on sinne varta vasten hankittu.
      Sama maku kuin sinulla.

      Poista