lauantai 12. marraskuuta 2016

Meliinan parhaat meikkivinkit

Aina silloin tällöin kannattaa napata hetki omaa aikaa ja tehdä jotain,
josta tulee itselle hyvä mieli. Viime viikolla hemmottelin itseäni
luottokosmetologini Meliina Savelan luona Turun Hirvensalossa.
Kävin katsastamassa Meliinan uuden, viihtyisän kotistudion ja
samalla sain roppakaupalla vinkkejä meikin tekoon näin talvikaudella.


Ongelmani on ollut löytää iholleni sopivan sävyinen meikkivoide, jossa olisi
ripaus hehkua mukana. Meliina neuvoi lisäämään käyttämäni meikkivoiteen joukkoon
muutaman pisaran Lumenen Instant Glow -nestemäistä aurinkopuuteria, jolla saa
taiottua kesän hehkua harmaalle iholle.

Toinen pulmani on ollut tummien silmänalusten peittäminen, johon

siihenkin sain oivan vinkin Meliinalta. Tummat, sinertävät silmänaluset saa
näpsästi piilotettua 
hieman oranssihtavalla peiteaineella (concealer), joka
sinisen vastavärinä taittaa 
tehokkaasti sinisyyttä. 


Lisää lämpöä talvinaisen ilmeeseen tuo myös heleä, ruskeasävyinen silmämeikki,
jonka Meliina teki mulle kolmella eri sävyllä.


Hieman roosaa, nestemäistä poskipunaa vielä posken korkeimmalta kohdalta
kevyesti ohimoille häivyttäen ja voilà - kaipaamani lämpimänä hehkuva
talvimeikki on valmis!

***

Toivon, että nyt monta vinkkiä rikkaampana osaisin itsekin loihtia
kasvoilleni kauniin talvikauteen sopivan meikin. Täytyy tunnustaa, että
olen kyllä surkea tässä lajissa, en osaa meikata kuin yhdellä ja samalla,
tylsällä tavalla, oli sitten kesä tai talvi. Noh, harjoitus tekee mestarin,
ei auta muuta kuin harjoitella ja harjoitella...

Olisi kiva kuulla, onko sulla antaa joitain hyviä vinkkejä
meikin tekoon? Oletko löytänyt jonkun huippuhyvän
meikkituotteen, jota suosittelisit kokeilemaan?
Jään innolla odottelemaan paluupostia :)

***

Oikein ihanaa ja aurinkoista
viikonvaihdetta!

-Teija-


18 kommenttia:

  1. Itse olen ihastunut Jane Iredalen meikkeihin, mitä käytän töissä myös asikkailleni. Montaa olen kokeillut mutta näin +40 tuo mineraalimeikki vain toimii. Hyvältä meikki näyttää ja näin talvisin sitä kaipaa sitä hehkua kasvoille, rohkeasti vain meikkailemaan. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Täytyykin käydä tutustumassa suosittelemaasi meikkisarjaan, teidän ammattilaisten
      käyttämät meikit ovat yleensä parasta A-luokkaa.
      Iloa ja valoa loppuviikkoon!

      Poista
  2. Kaunis nainen kauniissa meikissä ! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ihana meikki, näytät kauniilta.
    Olen niin onneton meikkaaja, että ei kauheasti ole vinkkejä. Itse tykkään käyttää valkoista puuteria, koska se pitää oman ihon sävyn esillä.
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Meliina osaa loihtia kauniin meikin, tosin kuin minä.
      Ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Minä meikkaan nykyisin enää tosi harvoin, ennen töissä ollessani oli vähän "pakko" olla meikattu. Olet kyllä kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kauneuden salaisuus on ammattilaisen tekemä meikki :)

      Poista
  5. Kaunis meikki ja aika hauskaa, jo ennenkuin luin, että kaipasit neuvoja hehkuvaan talvimeikkiin, ajattelin, että oletpa kauniisti hehkuva tuossa meikeissä. Onnistui siis täydellisesti.
    Enpä osaa ollenkaan meikata. Tyttäriltä aina kyselen vinkkejä. En esimerkiksi osaa käyttää rajauskynää. Voi, kun oppisin!
    Ihanaa viikonloppua sinullekin! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Hauska kuulla, että meikki on mielestäsi onnistunut. Näin talviaikaan sitä
      kaipaa hehkua ja lämpöä iholle kun kesäinen rusketus on enää muisto vain.
      Mukavaa viikon jatkoa, ystäväni <3

      Poista
  6. Tosiaan hehkut noissa kuvissa!
    Itsekin meikkaan päivittäin, mutta mitään vinkkejä meikkauksen suhteen en osaa antaa.

    Mukavaa huomista isänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Krisse <3 Meikki on just eikä melkein minunkin makuuni.
      Kunpa itsekin osaisin loihtia yhtä hehkeän ilmeen...

      Aurinkoista loppuviikkoa!

      Poista
  7. Kaunis meikki ja voi kun ihana pusero sulla on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Puseron hankin viime jouluna Cubukselta,
      Siitä tuli oitis lempparini.

      Poista
  8. Kaunis nainen ja kaunis meikki! Minä olen tylsä meikkaaja, pysyttelen samassa meikissä. Lumenen CC-voide taitaa olla uusin löytöni, mutta siitäkin on jo aikaa :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula <3 CC löytyy minunkin meikkipussistani, tykkään niin sen kevyestä koostumuksesta.
      Auringonsäteitä loppuviikkoon!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Lämmin kiitos <3 Meliina on taitava maskeeraaja,
      hän tuntee tyylini.

      Poista