torstai 25. heinäkuuta 2013

Vadelmapannaria

Tänä kesänä olemme saaneet nauttia varsin runsaasta vadelmasadosta. Lähimaastojen pensaat ovat täynnä näitä marjojen kuningattaria.

Nyt kun vadelmasesonki on parhaimmillaan, pyrin käyttämään tuoreita marjoja mahdollisimman monipuolisesti. Ripottelen vaapukoita aamupuuroon ja kakun päälle sekä väsään niistä rahkoja ja muita herkkujälkkäreitä.

Oheisen, itselleni uuden, pannarireseptin löysin aamun Turun Sanomista. Ei kun testaamaan!


Vadelmapannari

6 dl maitoa
2 dl maitorahkaa
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
1 tl vanilijasokeria tai kardemummaa

Pinnalle
7 dl vadelmia
sokeria maun mukaan

Uunipannun voiteluun
voita tai margariinia

Sekoita kaikki pannukakkutaikinan ainekset hyvin keskenään kevyesti vatkaten. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja kuumenna reunallinen uunipelti. Voitele pellin pohja ja sisäreunat voilla tai margariinilla. Kaada taikina pannulle. Ripottele päälle marjat. Paista marjapannaria uunin keski- tai alatasolla vajaa puoli tuntia. Ripottele pinnalle sokeria maun mukaan.



Pannarin kaveriksi sopii lasi kylmää maitoa tai kuppi kuumaa kahvia.
Tiukasta arvostelusta tunnettu mökkiraati antoi pannarilleni
arvosanan 9 1/2, ei huono :) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti