maanantai 8. heinäkuuta 2013

Tervetuloa lukemaan Onnen hetkiä paratiisissa -blogia!

Näin siinä sitten kävi. Perustin yhdessä 9-vuotiaan, heppahöperön, tyttäreni kanssa hänelle poniblogin ja mietin, että olisi mukava laittaa pystyyn omakin blogi, mutta ajatus jäi kiireiden keskellä haaveeksi. Kunnes nyt kesälomalla pohdin asiaa uudelleen ja päätin, että tuumasta toimeen ja testaamaan olisiko minustakin blogin kirjoittajaksi.

Tänä aamuna pähkäilin blogilleni nimeä. Onnen hetkiä paratiisissa tuntui hyvältä nimeltä heti alkuunsa. Haluan kirjoittaa blogiini vapaa-ajasta, jota vietämme lähes aina, ympäri vuoden, rakkaalla mökillämme Turun saaristossa.

Tämä pieni merenrantamökki on meidän perheen ikioma paratiisi, jonne on aina niiiiin ihana tulla. Arjen murheet jäävät taka-alalle, kun saamme seurata joutsenpariskunnan puuhia rantakaislikossa ja silmien edessä siintää ainutlaatuisen kaunis saaristomeri.

Mökillä kahvikin maistuu paremmalta, mansikat ovat makeampia ja omaa aikaa tuntuu olevan yllin kyllin.

Täällä on hyvä olla.


Postaus nro 1

Loma jatkuu


Voi tätä onnen tunnetta! Kolmas lomaviikko alkaa auringonpaisteisena. Edessä leppoisa päivä rantaleikkien ja mönkkäriajelujen parissa. Niin ja pitää kipaista myös kirjastoon hakemaan lisää lomalukemista.


Meillä on mieheni J:n kanssa täällä mökillä seuraava työnjako. Aamuvirkkuna minä keitän kahvit, J vie koiran ulos ja hakee aamun lehden postilaatikolta. Lapset heräilevät omaan tahtiin ja katselevat telkkaria tai viipyilevät ipadilla.

Yhdeksästä eteenpäin aika kuluu sitten ulkona puuhastellessa. Tai siis J puuhastelee kaivinkoneiden ja muiden moottorihärpäkkäiden parissa, rouva päivystää terassilla pokkaria lukien ja lasten kanssa leikkien.


Lounasta nautitaan puolen päivän jälkeen. Jotain yksinkertaista, mutta maistuvaa. Kahvihetki iltapäivällä. Tänään kaffen kanssa nautitaan mustikkapiirakkaa, mustikat ovat juuri kypsyneet ja valmiita poimittaviksi ihan tästä omalta tontilta.

Illan suussa päristellään mönkkäreillä tai lähdetään iltakävelylle. 

Myöhemmin illalla lämmitetään sauna ja pulahdetaan porukalla poreammeen syleilyyn terassille. Tai jos päivästä tulee kovin lämmin, niin kirmataan mereen virkistäytymään. Unimatti selättää tämän perheen varmasti jo ennen kympin uutisia. Mökillä uni tulee heti ja aamulla herätään varhain, levänneinä ja valmiina uusiin seikkailuihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti