perjantai 10. marraskuuta 2017

Uusia joulutorttumalleja

Leppoisaa lauantaihuomenta!


Luin juuri jostain, että jouluun  on enää 42 päivää. Ihan mahtavaa! Nyt on oikea aika alkaa fiilistelemään tulevaa juhlakautta ja paistaa pellillinen joulutorttuja tunnelmaa nostattamaan. Bongasin Iltasanomista vinkin miten perinteiseen torttutäytteeseen saa uuden twistin vaihtamalla luumuhillon vihreisiin kuuliin. Slurps! Vinkki meni testiin saman tien. Innostuin vielä etsimään uusia torttumallejakin, jotka laitan tässä jakoon teillekin. Uudet joulutorttumallit kun tuntuvat kiinnostavan lukijoita. Neljän vuoden takainen joulutorttupostaukseni on yksi blogini historian katsotuimmista. Postausta on käyty kurkkimassa yli 10 000 kertaa. Hämmästyttävää!


Joulutorttujen taittelu on hauskaa ja helppoa puuhaa, leivonnaisten tekeminen onnistuu lapsiltakin. 
Testasimme pojun kanssa hieman uudenlaisten torttujen taittelua, ylinnä oleva ristiin taitettava 
torttumalli ja tähtitorttu uudella tavalla leikattuna paistuivat meidän uunissa ensi kertaa.




Vihreät kuulat toimivat hyvin torttutäytteenä. Kun kuulalle painaa pikkulusikalla kunnon "pesän"
se ei pääse luiskahtamaan taikinan päältä pellille. 




Joulutortut maistuvat parhaalta heti paiston jälkeen, sen verran kannattaa kuitenkin odottaa,
että täyte 
jäähtyy hieman. Suloinen tomusokerihuntu tuo torttuihin talven tuntua.




Vihreillä kuulilla täytettyjä joulutorttuja vaivattomampaa leivonnasta ei olekaan! 
Tarvitset vain pakkauksen kaupan valmiita torttutaikinalevyjä ja rasian 
marmeladimakeisia. Taikinoista Myllyn Paras on mun suosikkini. Levyt kohoavat 
aina upeasti ja niitä voi käyttää niin suolaisiin kuin makeisiinkin leivonnaisiin.

Nyt tuli takkaan ja sohvan nurkkaan tunnelmoimaan! Nappasin eilen Stoccalta mukaani
 tavaratalon joululehden, joka on pullollaan toinen toisaan ihanampia joululahjaideoita
ja inspiraatiota kodin joulutunnelmaan. Oi ihana joulun aika!

Viihtyisää ja rentoa viikonloppua <3

t. jouluhöpsö
p.s. Joko teillä on herkuteltu joulutortuilla?

22 kommenttia:

  1. Kauniita ja vähän erilaisia joulutorttuja. Tuo vihreillä kuulilla koristelu kiinnostaisi. Joku kirjoitti blogissaan että vihreillä kuulilla täytetyt tortut olivat epäonnistuneet. Hän ei ehkä tehnyt tuollaista pesää.
    Ei ole vielä aloitettu minkäänlaista joulun meininkiä meillä. Mukavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreät kuulat toimivat mainiosti tortun täytteenä. Seuraavaksi ajattelin laittaa
      Finlandia-marmeladikuulia täytteeksi, niin tortuista tulee vieläkin värikkäämpiä.
      Mukavaa marraskuun loppua <3 Ajattele, perjantaina alkaa jo joulukuu!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Nämä tortut on niin helppoja tehdä, että leipominen
      sujuu lapseltakin.
      Aurinkoa loppuviikkoon!

      Poista
  3. Kauniit tortut! Haikeana ja vesikielellä katselen näitä kuvia... en ole löytänyt hyvää gluteenitonta torttutaikinaa, joten en ole niitä pariin vuoteen syönyt.

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepa tehdä gluteenittomia torttuja tällä ohjeella. Hyviä tulee, olen kuullut niin.

      250 g voita
      250 g maitorahkaa
      5 dl Semper hienoa jauhoseosta
      1 tl leivinjauhetta

      Jauhot ja leivinjauhe sekoitetaan keskenään. Rahka ja pehmeä voi sekoitetaan keskenään ja jauhoseos sekoitetaan rahka-voi-seokseen. Taikina laitetaan 20 minuutiksi jääkaappiin "lepäämään". Tämän jälkeen taikina kaulitaan 0,5 cm paksuiseksi ja leikataan neliöiksi. 5x5 cm on aika sopiva koko neliölle. Pienet onnistuivat paremmin. Paista +200 'C, kunnes tortut ovat kypsiä.

      Herkkuterkkusin,
      Teija =)

      Poista
  4. Enpä ole vielä torttuja leiponut. Pitääkin testata noiden vihreiden kuulien kanssa. Minä aina taittelen tuollaisia kukkatorttuja :)
    Ihanaa viikonloppua Teija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat on supersöpöjä, niitä meilläkin aina tehdään. Mutta ei ollut tuo
      ristiin taitettava mallikaan yhtään pöllömpi, kannattaa kokeilla sitäkin.
      Aurinkoista loppuviikkoa <3

      Poista
  5. Voi, että näyttävät herkuilta. Mut ei auta. Leipomatta jätän... Hetki huulilla ja ikuisesti vyötäröllä, vai miten se meni.. Hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin! Mutta kun vastaleivottuja torttuja on niin vaikea
      vastustaa...

      Poista
  6. Ei hitsi miten hauska idea laittaa vihreä kuula täytteeksi! :P Meillä kun ei nuorimmainen perusta luumuhillosta niin tuo voisikin toimia!

    Kivaa viikonvaihdetta sinne! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä tarjota tällaisia marmeladitäytteisiä torttuja muksuille. Tekevät kauppansa varmasti.
      Energiaa loppuviikkoon <3

      Poista
  7. Minä näitä jo kokeilin, mutta nyt hoksasin, miksi kuulat valuivat pitkin peltiä. En tehnyt niille kunnon kuoppaa. Kaikki on silti syöty 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voih! Ensi kerralla painat sitten kunnon pesän marmeladikuulalle,
      niin herkku pysyy kyydissä varmasti paremmin =)

      Poista
  8. Komppaan yllä olevaa kommenttia.. hetki suussa vuosi vyötäröllä mutta kauniita ovat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Voi kunpa mulla olisi parempi itsekuri,
      mutta herkut vetävät puoleensa :(

      Poista
  9. Kiva postaus! Hauska idea tuo vihreä kuula täytteenä. Pitääpä kokeilla.
    Hyvää marraskuista viikkoa! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, Maija! Uskon, että ihastut.
      Mukavaa viikon jatkoa <3

      Poista
  10. No varmasti on hyvää!

    Kivat mallit tortuissa ja koko postaus saa veden kielelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauden ekat joulutortut maistuvat aina yhtä hyviltä. Ja niiden tekeminen,
      se vasta mukavaa onkin!
      Ihanaa joulun aikaa sinne vuonon rannalle <3

      Poista
  11. En ole koskaan kuullut että nuo vihreät kuulatkin käy leivontaan :D täytyy joskus kokeilla. :)

    Anne H - Vauhdilla vastatuuleen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantsii kokeilla - uskon että tykästyt!
      Mukavaa loppuviikkoa, Anne <3

      Poista