tiistai 20. tammikuuta 2015

Amerikan tuliaisia

Hej på dig!

Jihuu! Joukkueemme on taas täysilukuinen,
siippa nimittäin palasi juuri kotiin Amerikkaan suuntautuneelta
työmatkaltaan.

Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että pikkasen
kerkisi tulla jo ukkoa ikävä. Huushollin pyörittäminen yksin
ei ole meinaan mitään lasten leikkiä. No tehän tiedätte
nämä lapsiperheen arkikuviot, say no more.

Sitten asian ytimeen, nimittäin Amerikan tuliaisiin.
J oli löytänyt paikallisesta Crocs-liikkeestä talvicrocsit
mulle, pojulle ja itselleen ihan pilkkahintaan,
vain 20 dollarilla/pari (n. 17 eurolla).

Crocsit on kelpo kalossit niin koti- kuin
mökkikäytössäkin. Kun pitää ihan pikaisesti piipahtaa ulos
roskia viemään tai vaikkapa autotalliin niin
nuo muovikengät on niin helppo sujauttaa jalkaan.


Rouvalle J valitsi vaaleanpunaiset kalossit.


Aika söpöt, eikös?


Poju sai maastokuvioiset talvitöppöset...


Hauskat nämäkin!


Itselleen J osti tällaiset varrelliset Crocsit.
Aikamoiset möhkäleet, mutta minkäs voit
kun jalan koko on ronski 46.



Näillä pärjää vaikka lunta tulisi vähän reilumminkin.

***

Muistan niin sen päivän noin kahdeksan vuotta sitten,
kun ensi kerran näin yhdellä tuttavalla crocsit jalassa.
Kauhulla katselin noita värikkäitä muovikenkiä ja
mielessäni ajattelin, että ikinä en moisia rumiluksia
jalkaani laittaisi.

Vaan ei kulunut kauaa, kun tämäkin rouva sipsutteli tyytyväisenä
omenanvihreillä crocseillaan. Niin se vaan mieli muuttuu,
kun on muodista kyse. Ja tässä tapauksessa mukavasta muodista, sillä
aitoja crocseja miellyttävämpiä kesäkenkiä ei olekaan.
Kevyistä, ilmavista ja vedenkestävistä muovikengistä
on tullut tämän ladyn parhaat ystävät, joista
en luopuisi enää mistään hinnasta.

Miten on? Löytyykö sinun kaapistasi näitä
ihastuttavia, vihastuttavia kenkiä? Vai
pidätkö crocseja niin mauttomina, että et suin
surminkaan niitä jalkaasi laittaisi?

***
Tällainen kenkäpostaus tällä kertaa.
Nyt läppäri kiinni ja lenkille! J ja poju
lupasivat lähteä iltalenksulle kanssani.

Pieni happihyppely ulkosalla
pitää kaamosmasennuksen loitolla ja
takaa maukkaat yöunet.

Energiaa viikkoonne murut <3

-Teija-

18 kommenttia:

  1. Ihanat crocsit ja halvat! Täytyypä pitää silmät auki kun mennään rapakon taa reilun kuukauden päästä! Ja juu, täälläkin on crocsit jatkuvassa roskiksenvientipikapyrähdysvarastossa -käytössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, teillä on matka edessä!
      Crocsit on kyllä kelpo kengät pikamatkoilla :-)

      Poista
  2. Onpa hauskoja Crocseja. Kivat nuo maastokuvioiset crocsit. Kyllä Crocseja löytyy. Veneessä ovat tosi mainiot ja tarpeelliset. Jos ja kun mökilläkin... siellä tosin taitaa olla jotkut ei-aidot.
    Kivat tuliaiset saitte, talvicrocsit!
    Ja kiitos samoin, energistä viikkoa Teija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin pojun maastocrocsit on hurjan söpöt! Itselläni ei ole ollut aiemmin
      talvicrocseja ja nyt olen jo tykästynyt niihin niin, että mökille täytyy hommata
      samanmoiset.
      Ihanaa viikkistä Tuulia <3

      Poista
  3. No tottahan toki, Crocksit on minunkin lempparikenkiä! :) Kevyet, kätevät ja kaikin puolin ihanat :) Sanotaan niistä mitä vaan, osa kun on jyrkästi vastaan. Aidot vs. halvat kopiot ovat kuin yö ja päivä, vaikka jälkimmäisiäkin on joskus pidetty remppalipokkaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kanssasi Taru. Aidot crocsit on aivan eri maasta kuin kopiot.
      Olen joskus niihin sortunut, mutta hyllyttänyt miltei saman tien.

      Poista
  4. Kyl vaa miultaki löytyy kopiot, ostin joskus tokmannilta sellaset joissa oli painonapilla irrotettavat teddyvuorit, ostin heti kahdet ko maksoivat vaan 3.95 e /pari. Niitä mie piän kotona aamutossun korvikkeena, en ossaa paljasjaloin kulkee, tulee jalkapohjat ja kantapäät karkeiksi ja kippeiksi. Pennusta asti oon tottunu tossuja pitämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeiles Anni joskus aitoja crocseja, uskon että tykästyt niihin.

      Poista
  5. Crocsilla on kivoja kenkämäisiä malleja, joista pidän. Ja lapsille nuo perusmallit on ihan ehdoton valinta kesämenoihin ja sisäkengäksi kouluun :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin katsellut kenkämallisia crocseja sillä silmällä,
      balleriinacrocsit olisi varmaan ihanat.

      Poista
  6. Itseltäni löytyy balleriinamalliset crocsit ja lämpenin jopa noille tavallisillekin, kun isännän 46 -numeroiset olivat ainoat, joita saatoin jalkaleikkauksen jälkeen siinä ei- leikatussa jalassa käyttää;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä ballerinnamallisia minäkin olen katsellut sillä silmällä,
      saattaapi olla, että ensi kesänä hankin moiset ihanuudet.
      Hih! Isokenkäisiä miehiä siellä teilläkin.

      Poista
  7. No löytyy tietenkin crocseja meiltäkin. Molemmilla tytöillä on ollut tuollaiset talvicrocsit ja itselläni oli lääkäriasemalla crocsit työkenkänä. Ne ovat kullan sävyiset ja takaremmissä on "timantteja". Ostin niihin vielä crocs-korun, laastarin, joten pienillä potilailla oli aina hauskaa niitä ihmetellessä. Nykyään ne palvelevat mökillä :) Floridan lomalla kävimme Crocs-liikkeessä ja ostin sieltä kahdet varvastossut - aivan ihanat, maailman parhaat varvikset. Sellaisia en ole täällä Euroopassa nähnytkään. Ne ovat ahkerassa käytössä kesällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kultaiset crocsit kuulostavat ihan luksukselta! Samoin kuin
      Crocsin varvastossut, sellaisia en ole nähnyt täällä Suomessa.

      Poista
  8. No mutta aivan mahtavat tuliaiset ja mikä hinta! Ja on täälläkin kokoa 45 möhkäleet omalla ukolla, ihan normikoot meidän miehillä, hih eikös vaan. :) Kivoja tälläiset tuliaiset. <3

    Ihanaa päivää Teija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Juu, normikokoiset räpylät, niillä pysyy ainakin hyvin pystyssä ja tiukan paikan tullen
      käyvät jopa suksista :-)

      Ihanaa viikonloppua Tiia <3

      Poista
  9. Tosi hyvän näköisiä kaikki tuliaiset. Kyllä löytyy Crocseja, mökillä epäaitoja vähän joka koossa ja värissä ja sitten ihan jokapäiväisessä käytössä aidot mustat crocsin sandaalit, jotka ovat niin mukavat jalalle, ettei muita haluaisi käyttääkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Crocsin sandaalit kuulostavat ihanilta, sellaiset haluaisin minäkin ensi kesäksi.

      Poista