sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Suussa sulavat misumaljat

Heipparallaa!

Jaan tässä teille suussa sulavan sunnuntaiherkun
ohjeen, jossa on jo aavistus jouluisia makuja. 

Halusin hemmotella perhettä tänään ja
tekaisin jälkkäriksi misumaljat, jotka
maistuivat hyvin koko poppoolle.
 
Helpompaa jälkkäriä tuskin onkaan,
maljat valmistuivat vaivattomasti
vajaassa kymmmenessä minuutissa.
 
Piparimisut
4 annosta
 
75 g piparkakkuja (1,5 kpl/ annos)

kostutukseen:
n. 1/2 dl vahvaa kahvia

päälle:
1 dl Valio vaahtoutuvaa suklaakermaa
1 prk (200 g) Valio maustettua rahkaa tiramisu
1 rkl sokeria

pinnalle:
kaakaojauhetta
kotimaisia vadelmia tai punaisia viinimarjoja

Murenna piparkakut annosmaljoihin tai pienen
piirakkavuoan pohjalle. Kostuta piparimurut
kylmällä kahvilla. Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita joukkoon rahka ja sokeri.
Lusikoi seos piparimurujen päälle.
Sihtaa pinnalle kaakaojauhetta.
Lisää marjat koristeeksi.

(Ohje on napattu tiramisurahkapurkin kääreestä)
 

 
Tässä jälkkärissä maistuu samettinen joulu.
 
***
Onko siellä ruudun toisella puolella kaltaisiani aamuvirkkuja,
joille kellon taakse päin siirtäminen on pienoinen katastrofi?
Meikäläiselle tällainen kellojen siirtely ei meinaan sovi lainkaan.
Heräsin aamulla täysin virkeänä jo puoli viiden maissa,
enkä saanut enää nukuttua, en sitten millään.

Noh, nyt on edessä piiiitkä sunnuntai.
Jospa käyttäisin ylimääräisen tunnin hyödyksi ja
lähtisin vaikka pitkälle kävelylenkille.
Reippailu raittiissa ilmassa,
kauniissa maalaismaisemissa,
piristää ihmeesti.
 
Suloista sunnuntain jatkoa <3

-Teija-

24 kommenttia:

  1. Tiramisun suurena ystävänä uskon että tykkäisin tästäkin misusta! Pannaanpas ohje talteen. Tämä aamuvirkku vilkaisi kelloa ensimmäistä kertaa puoli kolmelta. Sain sentään torkahdettua sitten vielä. Mukavaa sunnuntaita sinulle Teija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Mukava kuulla, että en valvonut yksin.

      Misumaljat maisuvat makoisilta, suosittelen testaamaan reseptiä.

      Muksaa viikon jatkoa Krisse <3

      Poista
  2. Mainio ohje. Täytyypä kokeilla. Onnea myös tuosta Indiedays inspiration-jutusta. Huomasin sen juuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M <3 Ehkäpä treffaamme joskus Indiedaysin pippaloissa?

      Poista
  3. Herkullisen kuuloinen ohje ja mikä parasta, sen verran helpon oloinen, että minäkin saattaisin jopa onnistua. Ehkä.... :)

    Kellojen siirtely on munkin mielestä ihan turhaa, mutta omalla kohdallani vaikutus on justiin päinvastainen. Kesäaikaan siirtyminen tuottaa ei-aamuihmiselle suurta tuskaa, kun viikkoja sen jälkeen on koko ajan vaan väsynyt. Että aina suuri helpotus, kun palataan takaisin tähän normiaikaan, joka on lähempänä omaa luontaista rytmiä. Tosin tiedän jo etukäteen, että muutamat ensimmäiset päivät tulee töissä iltapäivällä katsottua kelloa ja mietittyä, että jos olis vielä kesäaika, niin pääsisin tuntia aikaisemmin kotiin :).

    Ja siis kadehdin kaikkia aamuvirkkuja. Haluaisin niin itsekin olla sellainen, mutta kun en ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla tätä reseptiä, onnistut varmasti!

      Minä puolestani haaveilen joskus, että olisin iltaihminen. Olisi kiva puuhastella omia
      juttuja lasten mentyä nukkumaan, mutta kun en jaksa. Tyynyn vetovoima on liian voimakas.

      Kivaa keskiviikkoa Annukka <3

      Poista
  4. Herkullisen kuuloinen jälkkäri ja tosiaan onnea Indieadys Inspiraatiosta! Täällä yksi ei-aamuvirkku voisi lähettää sinulle ihan reippaastikin aamu-uniaikaa. Olisin niin mielelläni aamuvirkku, mutta ei kun ei. Illalla puolestaan ei meinaa millään malttaa mennä nukkumaan ajoissa. Kierre jatkuu siis... Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anu <3
      Jälkkäri on kyllä suurta herkkua ja mikä parasta, se valmistuu kädenkäänteessä.

      Voi kunpa voisin antaa sinulle lusikallisen virtaa aamuihin ja sinä minulle kauhallisen
      energiaa iltaan, niin saisimme tasapainoon sisäiset kellomme :-)

      Poista
  5. Oi, miten herkun kuuloista, pitääkin heti ensi viikonloppuna laittaa kokeiluun! Teen aika usein tuollaisia "misuja" jälkkäriksi, ne ovat aika helppoja ja maistuvat aina. Tässä oli kivoja uusia makuja vanhojen rinnalle.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä, uskon, että tykästyt tämän misun makuun!

      Ihanaa viikkoa sinulle Riikka <3

      Poista
  6. Herkullisen näköinen ohje ja kuulostaa helpoltakin! Ei täälllä oikeastaan kellon kääntäminen mitään aiheuttanut sen kummempia, vähän aikaisemmin heräsin. Ylimääräinen tunti tuli kyllä tarpeeseen! Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että sopeuduit hyvin kellon siirtämiseen. Itse olen vieläkin ihan sekaisin.
      Kello on vasta varttia vaille kahdeksan ja mieleni tekee jo nukkumaan :-)

      Kivaa viikkoa sinullekin Sari <3

      Poista
  7. Nam, kuulostaa ja näyttää ihanalta nuo herkut! Täällä toinen aamuvirkku, joka heräsi tänään viiden maissa.. Pitkä työpäivä edessä ;). No, ehtiipähän kommentoida muutamaan blogiin nyt aamutuimaan ennen päivän touhuihin alkamista :). Mukavaa alkanutta viikkoa sinne! Yritetaan jaksaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Hauska kuulla, että en ole ainoa aamuvirkku täällä blogistaniassa. Itsekin kommentoin
      aamulla postauksia, puoli viisi on oiva aika vaihtaa kuulumisia bloggarikollegoiden kanssa :-)

      Ihanaa viikkoa sullekin Johanna <3

      Poista
  8. Ihanalta kuulostaa, kiitos ohjeesta, täytyy kokeilla :)

    VastaaPoista
  9. Misumalja, mikä ihana nimitys jälkkärille!♥ Näyttää ja kuulostaa kyllä tosi hyvältä (ja tarpeeks helpolta) joten pitää laittaa toteutukseen! Kivaa viikkoa sinne taas, tätä menoahan ollaan kohtapian jo joulussa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Keksin nimen ihan itse, misumalja kuulosti niin kivalta korvassa!
      Reseptin oikea nimihän on piparimisu.
      Tää on herkkua, kannattaa testata, ehdottomasti!

      Ihanaa viikkoa kaimaseni <3

      Poista
  10. Voi, mikä ihana ohje, sopii hyvin minun leivontataidoilleni. Viikonloppuna on tulossa vieraita, joten tämä on mainio herkku jälkiruuaksi. Misumaljat, voi miten mainio nimi! Kiitos taas kerran ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä reseptillä hurmaat vieraasi Tuulia! Ja muista ostaa Tannisen pipareita, ne
      ovat mielestäni piparien aatelia.

      Poista
  11. Jälleen on Teijan taikasauva heilahtanut ja koko perhe saa nauttia herkuista! Olet sinä ahkera! Kiitos ohjeesta, tuo tuoksuu jo vähän siltä tulevalta... Kivaa viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjoan sinulle misumaljan, kun ensi kerran poikkeat meille.
      Nautiskellaan yhdessä joulun suloisista mauista.
      Ihanaa viikkoa Hanna <3

      Poista
  12. Näyttääpä hyvältä! Helpot ohjeet ovat aina tervetulleita! :) Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja maistuu kanssa mainiolta.

      Kivaa viikkoa sinullekin <3

      Poista