keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Ruusumekossa🌹






En voi sanoa olevani mikään mekkoihminen. Sujautan mekon päälleni ehkä muutaman kerran vuodessa. Vaikka mekoista kovasti pidänkin, niin olen kokenut niiden olevan aika epämukavia vaatekappaleita. Kunnes törmäsin MyOlssonin mekkoihin, jotka on supermukavia; joustavia, ihanan pehmeitä ja kauniisti laskeutuvia. Olen seurannut somessa tätä Turussa ja Helsingissä toimivaa mekkokauppaa jo pidemmän aikaa ja kiinnittänyt huomioita brändin upeaan designiin ja lumoaviin kuoseihin. Mietin kuitenkin, että mahtaako MyOlssonin mallit sopia o-vartalolleni lainkaan. Vyötäröä korostavien mallien luulisi olevan ehdoton no no meille ompuille. Mutta toisin kävi. Mekko istui päälleni kuin hansikas ja kun tarkkaan katsoin taitava leikkaus jopa taikoi minulle hieman vyötäröä. Voiko nainen enempää mekolta toivoa!

Plussaa Olssonin mekoille myös mukavista taskuista ja kauniista puolipitkistä hioista. Näissä mekoissa ei tarvitse pelätä allien heiluvan :-)

Aion ulkoiluttaa tätä mekkokaunokaista heti ensi viikolla, kun suuntaamme työkavereiden kanssa Lontooseen. Mekon trikoomainen materiaali on kuin tehty reissaamiseen. Kangas ei rypisty lainkaan, koska siinä on 90 % puuvillaa ja 10 % elastaania. Olen niin lääpälläni tähän mun uuteen mekkoon, että musta taitaa kuoriutua mekkotyttö sittenkin!

Käytätkö sinä paljon mekkoja? Jos, niin minkälaiset mekot on sun suosikkejasi?

Ruusuisin terkkusin,


Teija <3




12 kommenttia:

  1. Ihana mekko! Ja sopii sinulle niin hienosti. Hihojen pituudelle plussaa. Nykyvaatteissa kun tuppaa aina hihat olemaan sellaisia kittanoita, eli aivan liian lyhyitä. Minun pitää tunnustaa etten omista ainoatakaan mekkoa tai hametta. En vaan ole löytänyt vartalolleni sopivaa kummastakaan, vaikka välillä olisi kiva pukeutua hiukan naisellisemmin.
    Mukavaa Lontoon-matkaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse <3 Minunkin mekkovalikoima on melko vaatimaton. Taitaa olla niin, että käytännölliset tunikat toimivat nykyään mekkojen ja hameiden korvaajina. Nämä Olssonin mekkoset ovat kyllä huippumukavia päällä. Käyhän tutustumassa brändin valikoimaan joku kerta kun piipahdat Turussa tai Helsingissä. Tai löytyy Olssonilta verkkokauppakin!
      Ihanaa syksyn jatkoa!

      Poista
  2. Kokeilin tätä mekkoa Helsingin myymälän avajaisissa. Ihastuin ❤️

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana mekko, sopii erilaisten asusteiden kanssa niin arkeen kuin juhlaankin. Itse tykkään joustavista materiaaleista, lisäpisteitä siitä, että ei tarvitse silittää. Tykkään tunikamekoista ja maximekoista erityisesti ja niitä käytän myös töissä lasten kanssa puuhastellessa.
    Ihanaa reissua teille Lontooseen ja kivaa loppuviikkoa Teija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Outi! Totta, asusteita vaihtamalla tämä mekko taipuu niin arkeen kuin juhlaankin.
      Joustavat matskut on minunkin makuuni. En tykkää yhtään helposti rypistyvistä, kankeista mekoista. Niissä
      on vaikea viihtyä.
      Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  4. Oikein nätti mekko <3

    Minulla oli mekkojen käytössä vuosien paussi, mutta löysin ne jälleen muutama vuosi sitten ja nyt viihdyn taas mekoissa.
    Ihanimpia ovat juuri tuollaiset rypistymättömät, matkalle mukaan sopivat mekot!

    Ihanaa Lontoon reissua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kanssasi samaa mieltä. Helppokäyttöisyys ja mukavuus ovat ykköskriteerini yleensäkin vaatteiden hankinnassa. Nuorempana sitä lankesi kaiken maailman kinttanoihin, mutta ei enää. Vaatteiden rypistymättömyys nousee arvoon arvaamattomaan etenkin reissussa.
      Lempeää lokakuun jatkoa!

      Poista
  5. Upealta näyttää sinulla. <3 Rakastan näitä mekkoja ja ne todellakin toimii erilaisilla suomalaisilla vartaloilla ja tuoden vyötärön. Himoitsen aika montaakin mekkoa mallistosta ja omistan yhden mekon itsekin, sain I Love me messujen tiimoilta.

    ihanaa viikkistä Teija. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että sullakin on oma MyOlsson :) Mekot sopii sulle kyllä kuin nenä päähän. Ihana katsella naista, joka oikein puhkeaa kukkaan mekossa. Sinä olet sellainen <3

      Poista
  6. Näyttääpä hyvältä<3 Melkein uskon sinua ja Tiiaa että voisi tuoda vyötärön näköä, mutta jotenkin kun omalle kropalle ei mikään mekko oikein sovi pysyn vielä omalta kohdalta skeptisenä...:)) Mutta hyvältä näyttää sinun päälläsi, tykkään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älähän sano :-) Uskon, että MyOlssonin mekkoset sopivat sinullekin. Käy huvikseen joskus sovittamassa, tulet yllättymään.

      Poista