maanantai 9. syyskuuta 2019

Laittautuminen on puoli juhlaa

Käyn nykyään niin harvoin juhlimassa, että haluan ehdottomasti vähän panostaa maskeeraukseen, kampaajalla käyntiin ja pukeutumiseen. Minusta laittautuminen on jo puoli juhlaa. On ihana virittäytyä juhlatunnelmaan ammattilaisten käsissä, omat laittautumistaitoni kun ovat lievästi sanottuna vaatimattomat. Osaan meikata tasan yhdellä, arkisella tavalla eivätkä hiuksenikaan suostu taipumaan nätisti varsinkaan silloin kun pitäisi lähteä juhlimaan.

Kävin lauantai-iltapäivällä ennen Liisan ja Hannun "90-vuotispäiviä" Myllyn Hairlekiinissa pikakampauksella, jonka jälkeen menin  Studio Meliina Savelaan maskeerattavaksi. Meliina on ollut mun luottomeikkaaja jo useiden vuosien ajan. Ja täytyy sanoa, että Mellu teki kaunista jälkeä tälläkin kertaa. Pyysin hehkuvan, kuparinhohtoisen meikin ja sellaisen myös sain. Päätimme yhteistuumin korostaa erityisesti silmiä ja jätimme huulimeikin suht luonnolliseksi. Tässä muutama kuva lopputuloksesta.





 

Ylhäällä vielä kuva mun bileasusta, joka löytyi oman kaapin perukoilta. Tekstiilinahkainen kynähame ja sifonkipusero ovat molemmat yli kymmenen vuotta vanhoja. Uutta on ainoastaan käärmekuosiset korkkarit, jotka löysin DinSkon alekorista kolmellakympillä ja kullanväriset lehtikorvikset hankin kympillä Glitteristä. 


No sitten itse juhliin. Eli meidän kaverit, Liisa ja Hannu järjestivät 50-hengen kaveriporuporukalle ihanat synttärijuhlat ravintola Rosterissa. Illan ohjelmassa oli aivan mahtava, kolmen ruokalaijin illallinen viineineen sekä hauskaa ohjelmaa ja tanssia elävän musiikin tahtiin. Oli kiva päästä tapaamaan vanhoja tuttuja, joita ei oo nähty vuosiin. Minne ihmeeseen aika on kadonnut? Porukat näyttää samalta kuin kolmekymppisinäkin, mutta mittarissa on jo viidenkympin lukemat. Ollaankohan kaikki jouduttu johonkin aikakapseliin, tuumailtiin yhdessä :-)










 Olisi kiva kuulla millainen laittautuja sinä olet? Oletko oppinut juhlameikin ja -kampauksen salat ja osaat laittautua itse juhliin? Vai oletko kaltaiseni ammattiapuun turvautuja, joka nauttii toisten hemmoteltavana olemisesta?

Kaunista syyskuuta!


-Teija-

16 kommenttia:

  1. Kaunis sinä! Itse yleensä suhraan, mutta jos on tarvetta käydä kampaajalla muuten, ajoitan sen juhlien läheisyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 <3 Sinulla on niin upeat ja paksut hiukset, että ne ovat juhlakunnossa ihan sellaisenaan. Toisin on mulla. Ohutta kuontaloani on mahdoton saada nätiksi ilman ammattilaisen apua.

      Poista
  2. Kauniit kuvat sinusta!
    Minusta on ihana laittautua juhliin ja samalla kunnioittaa juhlaa/juhlakalua. Toisinaan hieman mietin, onko pukeutumisestamme tullut liian rentoa. Edelliskesänä kun olimme häissä, eräs häävieras tuli juhliin shortseissa (keski-ikäinen mies). Mielestäni tämä oli liian rentoa.
    Aurinkoista syyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa! Totta joka sana. Liian rennoksi on mennyt juhlapukeutuminen. Siksi yritän opettaa lapsillekin, että juhliin pitää pukeutua siististi. Vaikka tästä käydään aikamoista vääntöä, niin periksi en aio antaa. Ihanaa syksyn jatkoa <3

      Poista
  3. Aivan ihana meikki, näytät kauniilta <3 Itse yleensä tuherran meikit ja laittelen hiukset. Siinä olet kyllä täysin oikeassa, että laittautuminen on jo puoli juhlaa!
    Ihanaa viikkoa sinulle Teija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on aina niin kaunis meikki, olet kerrassaan loistava maskeeraaja! Voi kunpa minäkin oppisin maskeerauksen salat! Kaunista viikon jatkoa <3

      Poista
  4. Jes, mikä juhlameininki - juurikin valmistautumisesta lähtien!
    Ihanaa, kun ihmiset järjestävät juhlia. Meilläkin oli hieno kesä, kun oli kerrankin juhlia oikein kunnolla.
    No, onpas upeat silmät!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Celia <3 Kesä onkin ihanaa aikaa järjestää juhlia, kun sää on lämmin ja luonto on kauneimmillaan. Ihanaa syksyä sulle!

      Poista
  5. Wow mikä mimmi, näytät niin upealta ja säteilet. <3 En tykkää laittautumisesta vaan se on rasite, mutta toki jos käy laittautumassa ammattilaisella, niin se on taas ihnaaa hemmottelua.

    Kivaa syyskuun jatkoa Teija. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten me ollaan samikset! Minäkin tykkään käydä laittautumassa ammattilaisen pakeilla. Ikääkin on jo sen verran, ettei mun naaman kaunistamiseen enää kotikonstit riitä :-)

      Ihanaa syyskuuta myös sulle, Tiiaseni <3

      Poista
  6. Oi sinä kaunis nainen parhaassa iässä,nuoruuen kulmikkuus on muuttunut ikinaiselliseksi sulokkuudeksi.
    Näin tää mummo aattelee kun oli aikoinaan nuori ja "nätti"...
    onnea sinulle tuleviin elämän koitoksiin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kauniisti sanottu! Kiitos Anni <3 Toisinaan tunnen kyllä itseni todella vanhaksi ja vähemmän viehättäväksi. Varsinkin oman 15-vuotiaan tyttäreni rinnalla. Hän näyttää niin raikkaalta ja hehkeältä. Ihanaa syksyn jatkoa!

      Poista
  7. Kaunis sinä <3

    Juhlat ansaitsevat laittautumisen ja kuten sanot, laittautuminen on puoli juhlaa!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin!
      Ihanaa viikonvaihdetta sullekin❤️

      Poista
  8. Instan puolella jo taisin kommentoida WAU mikä nainen! Kyllä juhliin mennessä voi minusta hyvällä omallatunnolla käydä vaikka meikissä ja kampauksessa. Oma oloki tulee juhlavammaksi. Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Voi kiitos <3 Kyllä se vaan niin on, että kiva kampaus ja huoliteltu meikki kohottavat juhlamoodia. Ja mikä parasta, koko iltana ei tarvitse huolehtia ulkonäöstä, ammattilaisten loihtima look kestää kauniina aina pikkutunneille asti. Kivaa syyskuun jatkoa!

    VastaaPoista