perjantai 19. syyskuuta 2014

Kaksi lammasta ja poro

Hola!
 
Täällä sitä taas ollaan, möksällä, missäs muualla!
Ja on meillä täällä muutama uusi kaverikin,
nimittäin kaksi lammasta ja poro!

Innostuin viime viikonloppuna selailemaan
Elloksen katalogia ja ihastuin oitis näihin
karvakamuihin.


Meidän uudet lemmikit.

 
Poro ja lammas ne yhteen sopii!




Myös sudenkorennot ovat lentäneet mökille.
Tämä siivekäs löysi paikkansa lempinojatuolistani.


Tilasin Ellokselta kaikkiaan viisi uutta tyynynpäällistä,
jotka kustansivat yhteensä vajaa viiskymppiä.
Edullinen olohuoneen syysstailaus, eikös!


 Piipahdin menneellä viikolla ostoksilla myös Ikeassa.
Kävin hamstraamassa kynttilöitä,
niitä kuluu pimeään aikaan mottikaupalla.

Uusi kynttiläsetti nököttää nyt takan tason päällä ja
odottaa illan hämärtymistä.


Ai että mä tykkään syksystä! Taas on lupa viettää aikaa sisälläkin.
On ihana käpertyä sohvannurkkaan, lueskella hyvää kirjaa tai
kutoa vaikka sukkia.


Kudon parhaillaan pojulle sateenkaaren värisiä villasukkia.
Pieniä sukkia on mukava kutoa, ne kun valmistuvat joutuisaan.


***

Ei millään uskoisi, että käydään jo syyskuun loppua.
Auringonsäteet kimmeltävät ihanasti meren pinnalla ja
ilma on kesäisen lämmin.

Taidanpa lähteä miesväen kanssa vielä hetkeksi ulkohommiin.
Rikkaruohot ovat vallanneet istutuspenkit,
on aika antaa niille kyytiä.

Suloista syysviikonloppua
murut <3

Teija






 

30 kommenttia:

  1. Nuo lammastyynyt on todella ihanat ♡
    Olen kans haikaillut tuon kirjavan langan perään! Ei vaan ole vielä tullut ostettua, ku tuo niska vihottelee tällä hetkellä... Oikein mukavaa viikonloppua ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru <3 Lampaat saavat hymyn huulille :-)

      Leppoisaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Onpa veikeät tyynyt - saa väistämättä hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, näissä tyynyissä on pilkettä silmäkulmassa ;-)

      Poista
  3. Ihanat uudet lemmikit siellä :) Mä neulon muuten parhaillaan just samasta langasta sukkia, tosin vähän isompia sillä aikuiselle reisivillasukkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Johanna! Hih! Sama maku molemmilla.

      Kivoja käsityöhetkiä!

      Poista
  4. No ovatpa ne tyytyväisen näköisinä tuossa sohvalla, nuo elikot. Hyvin sopivat mökille ja korento sopii mihin vain. Rentoutukaa siellä ihanalla mökillänne! Sukkia neulon minäkin aina kun ennätän ja mulla on menossa pärekorimalli. Katsotaan kumpi saa sukat ensin valmiiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M <3 Yksi sukka valmiina, toinen alkumetreillä.
      Oih, jospa minäkin osaisin neuloa jotain konstikkaampaa,
      pärekorikuosi kuulostaa ihanalta!

      Poista
  5. Kivannäköisiä tyynyjä. :)
    Itsekin ostin jo tuikku ja kruunukynttilä varastot täyteen, mutta täytyy varmaan vielä käydä noita pöytäkynttilöitä ostamassa, sillä täällä myös yksi kynttilöiden suurkäyttäjä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari <3
      Nyt odottelen sitä marokkolaistyylistä tarjotinpöytää, jonka tilasin
      Teijan kutsuilla. Oiva alusta tuikkukipoille! Sinulla oli siellä niin paljon
      kaikkea kaunista tarjolla, olisi tehnyt mieli ostaa vaikka mitä.

      Poista
  6. Voi miten kivoja tyynyjä - ja hyvin sopivat yhteen.
    Ikean reissu lienee taas viikonlopulla edessä - pitääkin muistaa kynttilät!
    Ja syksy on ihana - ja villasukat on puikoilla täälläkin - tosin vähän isommat;)
    Rentoa, upeaa viikonloppua, Teija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Lady <3 Tyynyillä luo nopsasti kivaa tunnelmaa edullisesti.

      Hih! Vai olet sinäkin sukantekospuuhissa!
      Kutominen on mukavaa ajanvietettä, niin rentouttavaa.

      Upeaa sunnuntaita!

      Poista
  7. Noi lammastyynyt näin jo toisessakin blogissa ja ovat kyllä niin oikean elävän eläimen näköisiä! Sohva on muuten ihana! Mukavaa mökkiviikonloppua sinnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse! Totta, lampaat ovat ihan aidon näköisiä. Valokuvat on painettu silkkikankaalle,
      joka toistaa hienosti alkuperäisen kuvan.

      Tämä sohva on ollut kyllä loistohankinta. Ostimme sen ja kaksi sarjaan kuuluvaa nojatuolia
      Suomi-Soffan konkurssimyynnistä pilkkahintaan.

      Rentoa mökkeilyä, nauttikaa!

      Poista
  8. Hei mökille :) Mulla on mökin sohvalla lammas ja kettu - Nordin tyynyjä ja pari vuotta sitten ostettuja.....love them! Olen niin hurahtanut Nordin tyynyihin, että kotona sohvaa koristavat moskushärkä ja susi. Tänään taisi täällä Norjan rannikolla olla kesän viimeinen päivä ja luvassa on kahden päivän sade 18 asteen kera. No, ei voi valittaa! Oikein hyvää viikonloppua sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Muistankin nähneeni eläinaiheisia tyynyjä blogissasi, ne näyttivät hurmaavilta.

      Niin se syksy vaan tulee pikkuhiljaa, ei auta mikään. Noh, ollaan saatu nauttia ennätyksellisen
      upeasta kesästä, sen voimin kohti pimeämpää ja kylmempää kautta.

      Ihanaa viikonloppua Marianna!

      Poista
  9. Hihhih, on meillä sama maku! Samat tyynyt löytyy nimittäin multakin :) Porotyynyn vein kyllä viime talvena Lapin mökille, mutta kuiteskin!

    Ihanaa viikonvaihdetta! Taidan mäkin tässä viel tarttua puikkoihin elokuvaa katsellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo totta! Kuten ollaan todettu jo useasti aiemmin,
      tykätään monista samoista asioista, ystäväni <3
      Niin kuin näistä lampaista.

      Rentoa sunnuntain jatkoa!

      Poista
  10. Hyvältä näyttää!! Nuo teidän mökkiviikonloput kuulostaa aina niin ihanilta! Ollapa meilläkin oma mökki merimaisemissa :). Tämä on oikea hyvänmielen blogi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Johanna <3 Kiva, jos blogini saa sinut hyvälle tuulelle. Tuo on kyllä
      ihan parasta palautetta.
      Mökkeilyllä on iso rooli elämässämme, siellä viihdymme parhaiten.

      Kaunista sunnuntaita!

      Poista
  11. Ihanat nuo lampaat! Aurinkoista viikonloppua, Teija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3
      Uudet lampaamme ovat sisäsiistejä eivätkä allergisoi,
      ihan täydellisiä lemmikkejä :-)

      Kivaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  12. Onpa tosi kauniit tyynynpäälliset, ja noin edulliset! :o Olipa onnistunut löytö.

    Kivaa viikonlopun jatketta Teija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Taru! Minustakin tein hyvät kaupat. Aamulla kun astelin olohuoneeseen,
      ihan nauru tuppas tulemaan, niin söpöiltä uudet lemmikkimme näyttivät :-)

      Upeaa syyssunnuntaita <3

      Poista
  13. Ihanat tyynyt! Mä voisin haluta tuon sudenkorennon mun sohvalle.
    Jonski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 Niin kuin olen todennut aiemminkin, mulla on joku
      ihmeen tyynymania, ne vetävät meikäläistä magneetin lailla.
      Sudenkorentotyyny on kaunis, sopisi teille loistavasti!

      Kivaa sunnuntain jatkoa!

      Poista
  14. Kivat karvakamut löysit ja sopivat sohvalle kuin nakutettu! Mulla on koukulla liukuvärjättyä pellavaa, musta-valko-harmaata, josta tulee iltalaukku :)
    Odotan jo huomista että pääsen kitkemään rikkaruohoja, ne syksyn vimpat :) Tämä päivä menee vielä täällä kaupalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati <3 Käsityösi kuulostaa mielenkiintoiselta, esittelethän sen blogissasi,
      kun saat sen valmiiksi.
      Tsemppiä töiden pariin, mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  15. Ihana tyyny kokoelma ja sopii tilaan.
    Nämä eläimet ovat sopivan helppohoitoinen. Kelpaisi tännekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Juurikin niin. Helppohoitoisia ja allergiavapaita!
      Ihan täydellisiä lemmikkejä tähän huusholliin :-)

      Kivaa pyhäpäivää!

      Poista