maanantai 29. syyskuuta 2014

Makumatkalla Berliinissä

Guten Tag!
 
Anteeksi heti alkuunsa menneiden päivien blogihiljaisuus.
Katsokaas olen ollut vähän hunningolla.
Vietettiin nimittäin J:n kanssa kaksin ihana viikonloppu
kesäisen lämpimässä Berliinissä.

Saavuimme perjantai-iltapäivällä Berliinin Hilton-hotelliin,
joka sijaitsee Mitte-kaupunginosassa. Sijainniltaan
yöpymispaikkamme oli ihan täydellinen, vastapäätä
Berliinin Tuomiokirkkoa ja kävelyetäisyydellä
monista muista nähtävyyksistä ja ostoskaduista.

 
 
Hiltonia vastapäätä sijaitsee upea Berliinin Tuomiokirkko.
 
 Silloin harvoin, kun lähdemme reissuun ilman muksuja
matkan pääpaino on kulinaristisissa nautinnoissa.
Tutkailin jo hyvissä ajoin etukäteen Berliinin ravintolatarjontaa,
joka on pullollaan ihania kahviloita ja ravintoloita.
 
Päädyin varaamaan ensimmäiselle illalle pöydän
italialaisravintola Bocca di Baccosta,
joka sijaitsi muutaman korttelin päässä
hotelliltamme, ihastuttavassa vanhassa kivitalossa.
Netin ravintolasuositusten mukaan Bocca di Bacco
kuuluu Berliinin top ten ravintoloiden joukkoon,
joten sinne siis herkuttelemaan!



Alkuruoaksi valitsimme grillattua
jättiläisrapua salaattipedillä. Namskis!
Tämä annos vei kielen mennessään!


 
Pääruoaksi nautimme liekitettyä pippuripihviä,
joka
oli mureaa ja herkullista.
 
 
Mainio päivällinen huipentui kahviin ja tiramisuun,
täydellinen päätös ihanalle makunautinnolle!
 
***
 
Saksalaiset osaavat toden totta herkutella,
miltei jokaisessa kadunkulmassa komeili toinen toistaan
houkuttelevimpia kahviloita ja suklaakauppoja.
 
Jos rakastat suklaata Fassbender & Rauschin suklaapuodissa
olet taivaassa! Tämän hämmästyttävän kaupan vetonauloina
ovat suklaasta tehty tulivuori, joka syöksee suklaakastiketta ja
lukuisat Berliinin nähtävyyksien suklaiset pienoismallit.

 

 
 

 

***
Galleries Lafayette -tavaratalon alakerrassa on ihana,
idyllinen ravintolamaailma.

Pistäydyimme lauantaina tavaratalon viinitupaan nauttimaan lasilliset
täyteläistä punaviiniä ja lajitelman juustoja
ostosten teon lomassa.

Aah mikä nautinto!


 
Lounasaikaan viinituvassa.

***
 
Illalla nautimme päivällistä perinteisessä
saksalais-itävaltalaisravintolassa Lutter & Wegnerissä, joka
sekin sijaitsi vain kivenheiton päässä hotelliltamme.
 
Tämä ravintola kuuluu Michelin-ravintolaoppaan
suosituslistalle maukkaiden, jättiläismäisten leikkeiden ansiosta.

 

Alkuruoaksi valitsimme rapeaa romainesalaattia
ceasarkastikkeella.



 
 Pääruoaksi nautimme lautasen kokoiset wieninleikkeet
maukkaan perunasalaatin kera. Ihan kaikkea en pystynyt syömään
vaikka leike olikin herkullisuudessaan vailla vertaa!
 
Jälkiruoalle ei tämän mahtipäivällisen jälkeen jäänyt enää tilaa.
Vatsat pullollaan suuntasimme takaisin hotellille ja
nautimme yömyssyksi kahvit avecin kera
hotellin loungessa.
 
***
 
Kyllä se vaan niin on, että hyvä ruoka
on yksi elämän suurimpia nautintoja!
Vielä kun sen saa nauttia hyvässä seurassa
erinomaisen viinin siivittämänä,
elämys on täydellinen.
 
 
***
 
Lisää kuvia ja tarinoita Berliinistä tulossa lähipäivinä. 

Nyt lähden valmistamaan pastabolognesea
nälkäiselle perheelle ja sitten vien
pojun pienoismallikerhoon.
Taas jaksaa :-)
 
Leppoisaa syyskuun
viimeistä viikkoa <3

Teija

 
 
 

34 kommenttia:

  1. Näyttipä matkanne herkulliselta. Joskus nuorena reilaajana muistan, että saksalaiset ruoka-annokset olivat valtavan suuria. Ei niitä pieni tyttö jaksanut koskaan loppuun syödä! Nyt kyllä tuli nälkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Saksalaiset ovat ylpeitä kookkaista ruoka-annoksista, myös kahviloiden
      täytetyt sämpylät ja herkulliset kakkupalat ja muut leivonnaiset ovat valtavan kokoisia.

      Poista
  2. Berliini on kiva kaupunki ja siellä on paljon nähtävää. Olet niin oikeassa tuossa, että elämä olisi aika paljon köyhempää ilman herkullista ruokaa ;) Ihania herkkuja olettekin nautiskelleet. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Berliinissä olisi ollut vaikka kuinka paljon mielenkiintoista katsottavaa, viikonloppu
      on aivan liian lyhyt aika tutustua tuohon miljoonakaupunkiin. Noh, ennätettiin sentään
      nähdä muutama tärkein nähtävyys ja syödä hyvin, joten matka täytti toiveeni hienosti.

      Tunnelmallista torstaita <3

      Poista
  3. No kyllä näyttää herkulliselta ja varmasti ollut ihana irtiotto arjesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari, matka oli ihana ja herkullinen!

      Poista
  4. Ai se oli nyt se Berliinin reissu! Herkkuja ootte syöneet, toi leike on ihan jätti, perinteinen sitruunan kera :-) Lämmin syksy jatkuu vielä täälläkin, ihana ruska näkyy jo puissa. Aurinkoista syysviikkoa Teija! T.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Sanna, juu, reissu tuli tehtyä, mukava matka!
      Itsekin ihailin juuri tänä aamuna Kuralan Kylämäen kupeessa
      olevia vaahteroita, mitä värien ilotulitusta!

      Kivaa pian alkavaa viikonloppua <3

      Poista
  5. Oi joi... mitä herkkuja! Ja niin upean kuuloinen reissu muutenkin :) Nyt jaksaa jatkaa syksyä eteen päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sans muuta! Kivan reissun jälkeen olo on kuin uudesti syntyneellä :-)
      Taas jaksaa!

      Poista
  6. Oi miten syntisen hyvännäköisiä herkkuja ❤️ Tulee nälkä , hipsimmekin tästä katsomaan Barcelonan tarjontaa ... Kivat reissut on aina paikallaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja oli kuule hyvänmakuistakin! Ihan tuli ylensyötyä, kun kaikkea piti päästä maistamaan.
      Uuh, Barcelona kuulostaa ihanalta matkakohteelta!

      Poista
  7. Nam mitä herkkuja. Ihana reissu teillä ollut. Terveiset muuten täältä Espanjan illasta, Casa Mimin terassilta, lasi punaviiniä, juustoa ja kuutamo 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, tahtoo kuulla ja nähdä lisää! Ihanaa lomaa <3

      Poista
  8. Oi mikä ihana matka! Ja kun aikuisten kesken matkustetaan, niin hyvä ruoka ja juoma saavat yleensä melkeinpä pääosan, ainakin meillä. Herkullisen näköisiä ruokia ja tiramisu; se vaan on niin hyvää!!!!! Ihanaa kun osaa nauttia hyvästä ruoasta, sillä usein olemme J:n (siis minun J:n) kanssa ihmetelleet, miten joillekin ihmisille ruoka on vaan jotain joka syödään jotta pysytään hengissä, eikä sen paremmin osata siitä nauttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidamme olla Krisse melkoisia herkkusuita molemmat :-)
      Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämpään rooliin hyvä
      ruoka on noussut. Sitä ei enää suostu syömään mitä vaan,
      varsinkaan matkoilla.

      Poista
  9. Wau, mitä annoksia ja herkkuja, onneksi en lukenut postaustasi nälkäisenä;D Miten ihana matka teillä on ollut, aivan upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Matka oli ihan täydellinen,
      Berliini on upea ja herkullinen kaupunki.

      Tapaamisiin viikonloppuna!

      Poista
  10. Vau, teillä on ollut upea viikonloppu. Ihan kadehdituttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Johanna! Matka oli ihana irtiotto arjesta.

      Poista
  11. Ihanaa, ihanaa! Berliinissä en ole käynytkään, joten odotan innolla kuviasi sieltä. Mun seuraava matkani suuntautuu eksoottiseen Turkuun :D Oikein kiva kaupunki sekin, mutta kyllä nuo armaan kanssa vietetyt long weekendit Euroopan kaupungeissa ovat ihan parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Tervetuloa tänne minun kotikonnuille! Ruska on nyt kauneimmillaan,
      ei muuta kun kuvia räpsimään upeasta Ruissalosta!

      Poista
  12. Ihanat puitteet matkallanne! Jään odottamaan seuraavaa raporttia ja lähden vääntämään ruokaa itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannaliina! Sain sinulta hyviä vinkkejä matkalle.

      Poista
  13. Ihania herkkuja. Ei pitäisi nälkäisen katsoa näitä :D Mukavaa matkaa ja nauttikaa kaikesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sike! Herkkuja tuli nautittua vähän liiankin kanssa,
      tällä viikolla on ollut pakko ottaa vähän kurinpalautusta ja
      siemailla pelkkiä soppia :-)

      Poista
  14. Hienot kuvat, noilla ruoka- ja viinikulmilla olisin itsekin viihtynyt 😊
    Tahtoo nähdä lisää sieltä kuvia!
    Tiiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tiiti <3
      Saksalainen ruoka on todella hyvää (ja täyttävää).
      Lisää kuvia tulossa lähipäivinä :-)

      Poista
  15. Oikea herkkusuiden paratiisi tuo Berliini! Miten sitä arvostaakaan hyvää ruokaa parhaassa seurassa ja kiireettömästi nautittuna ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin Kati! Hyvä ruoka on yksi elämän suurimpia nautintoja.
      Tapaamisiin sunnuntaina <3

      Poista
  16. Ihanalta näyttää ja kuulostaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 Huippumatka, täytyy sanoa. Berliinissä on paljon mielenkiintoista nähtävää,
      erinomaiset ostosmahdollisuudet ja herkkuruokaa (ja juomaa). Täydellinen kohde viikonloppulomalle!

      Poista
  17. Ja tännekin osuin vielä herkuttelemaan. Teillä on ollut maukas ja upea viikonloppu Berliinissä. Nuo suklaaherkut ovat aivan uskomattomia! Ja KaDeVe!
    Näitä sulattelee vielä pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Herkuteltu on, vähän liiankin kanssa. Berliini on oikea herkkusuiden paratiisi!

      Poista