perjantai 5. syyskuuta 2014

Tattitaivaassa

Buon giorno!

Metsät on nyt ihania tatteja pullollaan, niitä ei tarvitse
mennä etsimään vaan keräämään, ihan uskomatonta!
Vielä muutama viikko sitten jouduimme poistumaan sienimetsästä
tyhjin käsin, vaan ei enää. Edessä on kaikkien aikojen sienisyksy!

Sienestys on meidän perheelle syksyn mieluisin harrastus,
painutaan porukalla metsään aina kun siihen tulee mahdollisuus.

Pojua ei tarvitse kauaa mukaan maanitella,
hän seistä nököttää aina ensimmäisenä eteisessä
kumpparit jalassa ja sienikori kädessä.

Viime viikonlopun tattisaalis. Kori täyttyi komeista herkkutateista alta aikayksikön.
Tänään, kun saavuttiin möksälle mentiin tsekkaamaan tattiapajat uudelleen eikä
jouduttu pettymään tälläkään kertaa. Metsässä odotti oikea tattitaivas!
Tänä syksynä tatit ovat todella pulleita ja kauniita.
Niitä on ilo poimia.
Pienet herkkutatit ovat kaikkein kiinteimpiä ja herkullisimpia.
Kelpuutin vain niitä risottooni, nyt kun metsässä on mistä valita.
***
 Tänään nautiskeltiin perjantain kunniaksi italialaisella tattirisotolla.
Kyytipojaksi kipaisin hakemaan Alkosta pullon erinomaista
Sartorin valkoviiniä, aah mikä makupari risotto ja valkkari onkaan!


Italialainen tattirisotto
( 4 annosta)

4 rkl oliiviöljyä
50 g voita
200 g risottoriisiä ( Arborio)
400 g tatteja (viipaloituna)
2 kpl sipulia (silputtuna)
1 kpl valkosipulinkynttä (murskattuna)
2 dl kuivaa valkoviiniä
2 dl vettä
2 dl kasvislientä
1 dl parmesaanijuustoa lastuina
1 dl lehtipersiljaa
1/4 tl merisuolaa
1/4 tl mustapippuria

Kuumenna öljy kattilassa tai pannulla. Lisää voi ja riisi,
sekoittele ja anna riisien paahtua läpikuultaviksi.
Lisää tattiviipaleet sekä sipulisilppu. Anna kuullottua ja paahtua kevyesti.
Lisää valkosipuli sekä valkoviini. Hämmennä riisiä ja sieniseosta niin,
ettei riisi pääse palamaan pohjaan. Lämpö on hyvä pitää mietona.
Lisää nestettä vähitellen ja anna risoton hautua hiljalleen napsahtavan kypsäksi.
Tattirisoton kuuluu olla lusikoitavan löysää.

Mausta
italialainen tattirisotto parmesaanilastuilla, persiljalla,
suolalla ja mustapippurilla.

p.s. Kannattaa olla varuillaan riisiä kuullottaessa. Mulla eka satsi
pääsi ruskistumaan, joten se piti heivata roskiin. Toinen kuullotus
onnistui onneksi jo paremmin.


Alkon myyjä suositteli tattirisoton kanssa nautittavaksi
Sartori Marani Appassimento -valkoviiniä,
joka maistui runsaan täyteläiseltä ja hedelmäiseltä.
Oiva pari tattirisotolle, kannattaa kokeilla!



Buon appetito!

***

Tulossa upea, aurinkoinen viikonloppu, summer is back, jee!
Lämpötilat huitelevat jälleen kahdenkympin paremmalla puolella,
kyllä meitä taas hellitellään.

Mulla on normista poiketen hieman erilainen viikonloppu,
kun osallistun By Pia´s Designin Turun Fashion Weekendiin.
Lauantaina ja sunnuntaina pitäisi kivuta lavalle yhdessä
huippubloggaajien Kalastajan Vaimon eli Johannan, Malenamin eli
Malenan ja Kuulasta ja kepeää -blogin Tuiren kanssa.

Saas nähdä miten rouvan käy. Etten vaan kompuroi korkkareiden
kanssa tai tipahda lavalta, se olis kyllä niiiiin noloa.
Noh, meni syteen tai saveen, ensi postauksessa kerron miten
catwalkilla sipsuttelu sujui ensikertalaiselta.

***
Upeaa syysviikonloppua ihanaiset <3

Teija


22 kommenttia:

  1. Me ollaan nautittu noista herkuista myös... herkkutatit on todella ihania :))
    Oikein mahtavaa viikonloppua... nauti ja hymyile auringon kanssa kilpaa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä kannattaa nauttia sieniruoista, sienet kun ovat tuoreina
      parhaimmillaan.
      Kiitos Marru, nautin muotinäytösviikolopusta täysin rinnoin!

      Poista
  2. Onneksi sieniä on saanut vaikka itse ei metsässä pystykään polviltaan kyykkimään - herkkua!
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieniruoat ovat kyllä ihan parasta syysherkkua!
      Kivaa alkavaa viikkoa sinulle Lady!

      Poista
  3. Upea tattisaalis!! Onnea catwalkille, hienosti se varmasti menee ja onhan tuo mahtava kokemus :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nyt ei oo tateista pulaa :-)
      Kiitos kannustuksesta, muotinäytösviikonloppu oli menestys,
      sain monta uutta ystävää muista malleista ja eikä se esiintyminenkään
      ollut niin pelottavaa kuin ensin ajattelin.

      Poista
  4. No siinä on tatti poikineen koriin löytynyt. Voi, kun itsekin saisi nuorison innostumaan sienien syönnistä! Muista nauttia esiintymisestä! Eikä haittaa vaikka kompuroikin, jos muistat Carrien kompastelut sinkkuelämää-sarjassa. Hienosti se menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti M <3
      Ei meidänkään musut varsinaisesti sienistä tykkää, mutta kun leikkaan sienet oikein pieniksi,
      niin syövät niitä huomaamattaan.
      Muotinäytösviikonloppu sujui mukavasti, ja ennakko-odotuksista poiketen, en kompuroinutkaan :-)

      Poista
  5. Suuri hymy näytöksiin! Hienosti ja luontevasti se varmasti sujuu! Kiva kuulla ja nähdä sitten kuvia! Mahtava tattisaalis ja suloinen tuo poikasi:) T; Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poju on äitin kulta <3
      Kiitti kannustuksesta, kun olit hengessä mukana.
      Catwalkdebyttini sujui paremmin kuin uskalsin odottaakaan :-)

      Poista
  6. Kiitos herkkureseptistä! Mahtava saalis. Meillä syötiin tänään tatteja myös ja hyvää oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meitä nyt hemmotellaan runsaalla tattisadolla.
      Mukava kuulla, että tattiruoat maistuvat teidänkin perheessä.
      Loppupeleissä sieniruokia tulee kokattua aivan liian harvoin,
      harmi, sillä varsinkin herkkutattiruoat ovat mitä ihaninta herkkua!

      Poista
  7. Mahtava sienisaalis ja ihana apuri <3 Mä en ole vielä päässyt sienien makuun, tuo valkkari ja risotto muuten maistuisi kyllä :)
    Huomenna tulen hurraamaan sun esiintymistä, niin upealta näytit Kelorannan kuvissa! Huomiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienistä joko tykkää tai sitten ei. Vähän sama juttu niin kuin äyriäisten kanssa.
      Tapaamisiin torstaina, oothan tulossa stailausiltaan?

      Poista
  8. Täältähän se herkkurisoton ohje löytyi - olen selvästi vähän jäljessä lukulistani kanssa ;) Kokeiluun menee tämä resepti ja nopeasti, sillä niin paljon se alkoi nieleskelyttää... Upeasti sujui catwalk-debyyttisi! Säteilit oikein lavalla ja menit ihan konkarista, vaikka olin jo heti ekaa näytöstä katsomassa. Pidähän hauskaa myös huomisissa näytöksissäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattirisotto on suurta herkkua, harmi vaan kun siitä ei saa kaunista kuvaa, käänsi lautasen sitten miten päin tahansa.
      Kiitos Anu <3 Oli ihana nähdä sinut yleisön joukossa.

      Poista
  9. Ihana kuva ja kyllä kelpaa kun noin reipas apulainen mukana :). Rakastan sieniä myös. Ja ison saalit te olittekin löytäneet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojua parempaa "sienikoiraa" saa hakea. Hän bongaa sienet aina ekana. Sitkeäkin on,
      jaksaa tallustaa metsässä tuntikausia vaikka maasto onkin välillä vaikeakulkuista.

      Ihanaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  10. Laitoin samaista Tattirisottoa ja tuli ihan älyttömän hyvää. Viiniksi Alkosta käteeni löytyi Eugenio Collavini Pinot Grigio etiketin perusteella(mäyräkoira) sekin oli todella hyvä viini. t.Jonski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Telepatiaa...
      Eikös ollutkin herkkua, vei ihan kielen mennessään!
      Edes Joppe ei kaivannut risoton rinnalle lihaa eikä kanaa,
      vaan tuli kylläiseksi yhdestä annoksesta, aika raskasta ruokaa, mutta ei se niin väliä
      kun harvoin nauttii.

      Poista