perjantai 12. syyskuuta 2014

Inspiroiva stailausilta Friendtexillä

 
Se on kuulkaas työviikko taas takana päin ja
edessä auringonpaisteella höystetty viikonloppu,
jihuu!

Tultiin tänne möksälle pojun ja J:n kanssa puolilta päivin.
Suunnitelmissa viettää rauhallinen viikonloppu syöden, saunoen ja
sienimetsässä samoillen. Voiko elämältä enempää pyytää!

Hykertelen vieläkin, kun palaan ajatuksissani takaisin
eiliseen. Osallistuin nimittäin Friendtexin stailausiltaan
yhdessä turkulaisten bloggaajakollegoiden kanssa.
Ja voi miten ihana ilta meillä olikaan! Friendtexin
ihanaiset Hanna ja Kira hemmottelivat
meidät aivan pilalle.

Nautimme herkullisen syksyisen aterian ja
kuulimme syksyn ja tulevan talven parhaat tyylivinkit.
Lisäksi saimme henkilökohtaista pukeutumisneuvontaa ja
pääsimme sovittamaan kauden muodikkaimpia vaatteita ja
asusteita, kenkiä unohtamatta.


Naisenergiaa! Kuvassa Åblogit-ryhmään kuuluvia lifestyle- ja sisustusbloggaajia.
Keskellä Friendtexin maajohtaja Hanna Leino.


Kaunis kattaus on puoli ruokaa.


Tulevan sesongin muodikkaimmissa jakuissa on ripaus kimalletta, nahkaa,
turkista tai kissakuosia.




Eläinkuoseja näkee nyt myös neuleissa. Muotitietoisimmat pukeutuvat tänä syksynä
maanläheisiin väreihin.



Kira esitteli meille upeita asukokonaisuuksia.


Friendtexin myyntikonttori on sisustettu inspiroivasti.
Hannalla ja Kiralla on taito laittaa tuotteet kauniisti esille.



Illan jo pimetessä innostuimme kuvaamaan toinen toisiamme
Friendtexin kauniilla piha-alueella.
Ihastuin suunnattomasti näihin kulutettuihin farkkuihin (79 e) ja
pitkään Channel-tyyliseen neulosjakkuun (79 e). Jalassani
on rouheat, nahkaiset trendinilkkurit (159 e), Friendtexin mallistosta nekin.


 
 
 
Mallileikki rupesi naurattamaan niin kuvaajaa kuin kuvattavaakin.
Naurumme raikui varmasti naapuripitäjään asti!
 
 
Musta Biker-jakku (95 e) on kuin tehty upealle Katrille!
 
 
***

Onko Friendtex sinulle tuttu vaatemerkki?
Annahan kun kerron tästä muotibrändistä hieman lisää.

Friendtex on suurin muotikutsuja markkinoiva yritys Pohjoismaissa.
Brändin vaatteita myydään muotikutsuilla kotona ja työpaikoilla sekä
itsenäisten Friendtex –myyjien kotiputiikeissa ja showroomeissa.
Nykyään Friendtexiltä on mahdollista saada myös
Private shopping –palvelua. Lisätietoja yrityksen nettisivuilta.

***

Eilisen kaltaiset arjen irtiotot ovat kullan arvoisia
tällaiselle elämän ruuhkavuosien kanssa painiskelevalle
äidille. Ai että mä nautin siitä, kun pääsin tapaamaan
ihania bloggaajaystäviä muodikkaan aiheen ympärillä,
meitä alkaa olla jo komea joukko!

Lisäksi sain sesongin parhaat muotivinkit ja
roppakaupalla iloa ja inspiraatiota pukeutumiseen.
Kiitos Hanna ja Kira, olette huippuja!

***

Jaaha!
Sit on aika kiskoa kumpparit jalkaan ja
päristää mönkkärillä metsään.
Herkkutattijahti alkakoon!

Kuulaan kepeää
syysviikonloppua muruset!

Teija

 

28 kommenttia:

  1. ♥ Olipa ihana ilta todellakin! Kiitos taas seurasta! Muoti + blogikollegat + kaunis miljöö + herkut = ihan parasta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kivasta seurasta <3 Kyllä meillä on huippu poppoo!
      Jännä miten lyhyessä ajassa meistä Åblogeista on hitsautunut näin tiivis porukka.

      Iso kiitos onnistuneesta stailausillasta kuuluu tietysti myös illan emännille, jotka
      olivat nähneet niin paljon vaivaa illan onnistumiselle. Ihania ovat <3

      Poista
  2. Hei... aivan ihania kuvia, tämä Rauman flikk liittyy kyll hyvin pian teihi turkulaisii :D

    - Just tultiin mettästä, hurja määrä sieniä mukana... Nyt mun pitää huilat, niska on ihan loppu! No onneks mul on reipas mies, tuolla se ryöppää meidän "tuliaisia" :)

    Ihanaa viikonloppua Teija ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Marru, ottaisin sinut niin mieluusti joukkoomme iloiseen!

      Namskis, sienet on ihan parasta syksyruokaa.

      Suloista sunnuntai-iltaa <3

      Poista
  3. Olen niin samaa mieltä; ilta oli taas kerran upea ja piristi ihan valtavasti arkea! Uuteen aamuun tuli herättyä tänään mieli virkeänä ja päässä risteili monia uusia tai hetkeksi unohtuneita ajatuksia pukeutumisesta. Hauskaa, miten nopeasti tämän porukan kanssa on ystävystytty. Mitäs henkilökohtainen tyyli- ja kuvauskonsulttisi oli mieltä illan mallikuvauksista? ;) Ihanaa viikkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Tyylikonsultti antoi ihan kiittävän arvion, mitä nyt totesi, että
      "Äiti, miksi sulla on aina toi sama ilme?" :-)

      Mäkin sai ihme energiaboostin stailausillasta, nyt katselen vaatekaappiani
      ihan eri silmin ja olen jopa innostunut oikomaan pahimpia myttykasoja kaapin
      perältä.

      Ihanaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  4. Tuommonen ilta on varmaan just niin kiva, kun miltä näyttää ja kuulostaa. Alat jo olla varsinainen konkari noissa malli-jutskoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M <3
      Konkaria minusta ei vielä saa, mutta asupostauksia teen kyllä mielelläni.
      Tulevan kauden muoti on suorastaan herkullinen, tuskin maltan odottaa, että
      pääsen esittelemään teille muitakin Friendtexin upeita vaatteita.

      Poista
  5. Oli kyllä tosi kivaa eilen - meillä on vaan niin mahti-ihmisiä tässä joukossamme - ja kun kaikki puitteet oli Hannan ja Kiran toimesta tehty meitä hemmottelemaan - unohta!matta kauniita vaatteita - niin illasta jäi kyllä niiiiiin hyvä mieli:)
    Ja kyllä se harjoitus tekee mestarin - näyttää nimittäin tuo mallikuvauskin onnistuvan sen lavakävelyn lisäksi;) Myönnettäköön, että kyllä tuollaisiin kuviin tarvitaan myös kuvattavan sisäistä säteilyä - ja sinulla sitä on <3
    Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 <3 Kiitos Lady, itse olet ihana!
      Lisää tällaisia piristäviä illanviettoja huippuseurassa, kiitos!

      Rentoa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  6. Oli kyllä mahtavan inspiroiva ilta! Oli mukava tavata teitä muita, meillä on kyllä ihan mahtava porukka! Ja sinä olet kyllä mahtava luonnonlahjakkuus tuossa mallinhommassa.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Riikka <3 Oli tosi mukava tutustua sinuun! Toivottavasti tiemme kohtaavat vielä.

      Ihanaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  7. Voi miten ihana ilta teillä onkaan ollut!!! Harmi kun en päässyt mukaan, voin kuvitella, että oli kivaa. Teistähän on tullut loistavia malleja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Laura <3 Olisitpa ollut mukana!
      Asukuvia oli kiva näpsiä kauniissa miljöössä,
      illan jo hämärtyessä.

      Upeaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  8. Ihan mahtavan kuuloinen ilta! Ja sinulta käy tuo poseeraus jo kyllä tosi upeasti kuvissa. Täytyisi varmaan saada oppia sinulta :). Mukavaa ja rentouttavaa mökkiviikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Johanna <3 "Mallikuvaukset" tuppaavat naurattamaan niin, että suuri osa
      kuvista menee pilalle. Onneksi jokunen sentään onnistui.

      Kivaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  9. Mukava päätös päätös viikolle - tavata blogikollegoja ja vielä noin hienoissa puitteissa. Paikka näyttää mainiolta, tarjoilu suussasulavilta ja te leidit kauniilta. Ja nuo vaatteet, ihania maanläheisiä värejä ja pehmeitä kuoseja. Kyllä syksy saa tulla, kun noita katselee. Muutaman tutunkin kasvon siellä näin, ja Teija kyllä sinusta malliksi on - sujuu catwalkit ja poseeraminen.
    Rentouttavaa viikonloppua mökillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Tuulia! Olisitpa ollut mukana.
      Tulevan kauden muoti houkuttelee erilaisilla kuoseilla ja materiaaleillaan.
      On kissakuosia, turkista, nahkaa, villaa ja kaikkea siltä väliltä.

      Upeaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  10. Kuulostaapa kivalta illalta. Sulla on kaunis asu kuvissa. Mukavaa tattijahtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valitsemani asu on rento ja mukava. Neuletakin kimalle luo
      ripauksen luksusta muuten rouheaan asuun.

      Ihanaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  11. Olette te melkoisen touhukkaita naisia :) Iloisia kuvia ja tunnelmia. Tosi style toi sun asukokonaisuus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru <3 Meillä on kiva bloggaajajoukko täällä Turun seudulla,
      asuisitpa sinäkin täällä päin, niin liittyisit joukkoomme iloiseen.

      Poista
  12. Oi nuo nilkkurit!! <3 Siis aivan ihanat! Teillä näyttää olevan olleen hieno ilta takana. :) (Onhan tuo suomea..? olevan olleen? :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Helkku, kiitos kun poikkesit kommentoimaan <3
      Nuo nilkkurit on ihkut ja niin pehmeät että! Harkitsen niiden
      ostamista vakavasti. Friendtexillä on laaja valikoima upeita
      kenkiä ja saapikkaita, esittelen niitä tulevissa postauksissa.

      Poista
  13. Varmasti kiva ilta, luin myös Ladyn (Lady of the mess) postauksen samaisesta illasta. Ihana asu sinulla päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Mari <3 Stailausilta oli mitä mahtavin, saimme roppakaupalla pukeutumisvinkkejä ja pääsimme
      sovittamaan kauden trendikkäimpiä asuja. Eikä makutuomareista ollut pulaa :-) Ihanaa!

      Upeaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  14. Lämmin kiitos Teija tosi kivoista kuvista ja huippu tunnelmista, jotka tyyli-illassa koimme ja sinä ne tänne välitit. Oli niin hienoa tavata jokaista ja jakaa muodin sanomaa kanssanne. Ihan mahtavat poseeraukset jälleen! Hymyä täynnä! Kiitoksin, Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna <3 Tämän illan muistamme vielä pitkään.
      Oli ihana heittäytyä muodin maailmaan bloggarikollegoiden kanssa,
      nautimme joka solulla. Saimme sinulta ja Kiralta erinomaisia
      pukeutumisvinkkejä, ne tulivat tarpeeseen.

      Poista