torstai 29. toukokuuta 2014

Pihaprojekti etenee





Ciao!
Helatorstaiterkut möksältä!
 
 
Ai että eilen oli kuulkaas kiva kurvata mökin pihamaalle,
kun kiveysprojekti oli edennyt aimo harppauksen eteenpäin!

Kivimiehet olivat poissa ollessamme ahkeroineet oikein urakalla ja kivettäneet möksän sisäänkäynnin edustan ja tehneet kivipolun mökin ympäri. Myös viheraltaiden teko on jo hyvällä mallilla. Muurikivistä rakennetut altaat odottavat valmiina multaa ja istutuksia.
 

Mökin sisäänkäynti on nyt entistä helppohoitoisempi ja siistimpi pihakivien ansioista. 
 
Ai että eilen oli kuulkaas kiva kurvata mökin pihamaalle,
kun kiveysprojekti oli edennyt aimo harppauksen eteenpäin!

Kivimiehet olivat poissa ollessamme ahkeroineet oikein urakalla ja kivettäneet möksän sisäänkäynnin edustan ja tehneet kivipolun mökin ympäri. Myös viheraltaiden teko on jo hyvällä mallilla. Muurikivistä rakennetut altaat odottavat valmiina multaa ja istutuksia.

Ajattelin hankkia sisäänkäynnin yhteyteen muutaman isohkon kukkaruukun, joihin voisin istuttaa vaikkapa tuijia tai joitain muita viherkasveja. Jotain simppeliä ja vähän hoitoa vaativaa. Ruukkujen juurelle voisi sitten istuttaa kesäkukkia, marketat ja lobeliat ovat lemppareitani.


Möksän toista sivua ryhdittämään on nyt rakennettu kivimuuri.
Ylempään, pieneen viheraltaaseen istutetaan kolme runkosyreeniä ja kahdeksan laakakatajaa.


Ja alempaan, isompaan viheraltaaseen istutetaan 45 kääpiövuorimäntyä ja 35 laakakatajaa.

 
Mökkiä kiertää nyt musta kivilaatta,
jolla on mukava sipsutella vaikka paljain jaloin.


Ensi viikolla täytämme viheraltaat mullalla, jota täytyy tilata kuorma tai kaksi, vähempi ei riitä mihinkään. Multaa kuluu yllättävän paljon, kun altaita rupeaa täyttämään.

Vaikka en olekaan mikään viherpeukalo, kaikkea muuta, sen olen oppinut, että istutuksia tehtäessä multaa pitää olla riittävästi ja se täytyy olla korkealaatuista. Aikamoista mokkoa olemme välillä saaneet, nyt onneksi tiedämme multatoimittajan, jonka laatuun voi luottaa.
 
Näin se homma etenee. Huomenna, perjantaina lapsilla on vika koulupäivä, J ja meitsi vietämme vapaapäivää. Harvinaista herkkua!

Ajattelimme lähteä kiertelemään puutarhamyymälöitä ja vertaamaan viherkasvien hintoja ja laatua. Istutuksiin täytynee uhrata lantti poikineen, joten olisi ihan kiva, jos ne eivät nuukahtaisi heti ekan kesän aikana.
 
***

Suloista toukokuun loppua,
sunnuntaina ollaankin jo kesäkuun puolella!
 
 

12 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää. Noin suuressa kasvimäärässä pienikin hintaero per kasvi on loppusummassa aika tuntuva. Mukavia istutushommia teille ja laitathan sitten kuvia kun rupeaa olemaan kaikki istutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse! Vihersuunnitelman on tehnyt Eedenin puutarhasta tuttu Minna Toivonen.
      Toiveenamme on mahdollisimman helppohoitoinen ja vaihtelevia sääolosuhteita kestävä viherpiha.

      Poista
  2. Ihana ja tyylikäs kiveysalu teille tuli, siinä kelpaa tepsutella:). Toivotaan nyt hyviä mökkikelejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivetettyä pihaa on helppo pitää puhtaana eikä sepelit ja hiekat kantaudu enää yhtä helposti sisätiloihin.
      Toden totta, toivotaan lempeän lämpöisiä kesäkelejä!

      Poista
  3. Todella tyylikäs piha tulossa :)
    Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Marru! Tämä on eka kerta kun käytämme ammattilaisten apua pihan suunnittelussa ja -töissä. Oon kyllä tyytyväinen kaikkeen apuun, jota olemme saaneet.

      Rentouttavaa viikonloppua Rauman suuntaan!

      Poista
  4. Ihan luxusta! Nyt kelpaa sipsutella paljain varpain. Voi, valtava määrä kasveja tulossa ja upean näköistä, tottakai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, hieman hirvittää tuo kasvien istutus, mahdammeko onnistua siinä. Ajattelin pyytää äitiä ja äidin ystävää konsulteiksi, molemmat varsinaisia viherpeukaloita.

      Kivaa viikonvaihdetta!

      Poista
  5. Hieno piha - ja hieno mökki! Onnea istutuspuuhiin - itseltä jäävät nyt tänä keväänä ja kesänä kaikki puutarhahommat tekemättä, kun tämä selkä vihoittelee. Harmittaa, sillä sekä täällä kotona Kaarinassa että farmilla Sauvossa olisi vaikka kuinka paljon tehtävää. No, yritän komennella isäntää;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että teillä on kesäpaikka Sauvossa. Miehen puolen sukua asuu siinä naapurissa, Karunan puolella.

      Toivottavasti selkäsi paranee pian!

      Poista
  6. Onpa ihanan näköinen piha! Juuri tuollaisista istutusaltaista minäkin täällä haaveilen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Muurikivistä rakennetut istutusaltaat ovat kyllä mukavan näköisiä. Tykkään siitä, että piha-alueella on muutama isompi istutusalue, joissa paljon kasveja. Volyymia pitää olla, muutama pensas ei näytä oikein miltään isossa altaassa.

      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista