sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäiväpyöräilyt


Moikkis ja mukavaa äitienpäivän iltaa!

Ai että oon ollut kuulkaas reipas rouva tänään! Olen tehnyt nimittäin kaksi kuuden kilsan pyörälenkkiä täällä kotimaisemissa. Kello ei tainnut olla vielä kahdeksaakaan aamulla, kun säntäsin pojun kanssa pyörälenksulle nro 1. Päämäärämme oli Maskun Rivieran tekojärvet, ihana retkeilyalue hiekkarantoine kaikkineen.




Pyöräreitti kulkee tekojärvien välistä.


Biitsillä on vielä hiljaista, mutta kesäkuumalla rantsu kuhisee auringonpalvojia.


Tämä vanha tammimetsä sijaitsee vain kivenheiton päässä kodistamme.




***

Rehellisyyden nimissä todettakoon, että pyöräilyn lisäksi on sitä tullut tänään herkuteltuakin. Söin kaksi isoa palaa marenkikakkua mummolassa, ja se kakku ei ollut varmasti kevyemmästä päästä kermavaahtoineen kaikkineen.

Noh, kerrankos sitä, äitienpäivänä on lupa herkutella, eikös?

Illalla lähdettiin uudelleen polkemaan sama lenkki kuin aamullakin, ja tällä kertaa sain houkuteltua pojun lisäksi myös J:n pyörän selkään.

On se vaan niin kiva, kun voidaan nykyään lähteä porukalla pyöräilemään. Pojusta on kasvanut jo kunnon lenkkikaveri. Hyvä, jos perässä pysyn, niin hurjaa vauhtia eskarilaiseni sotkee eteenpäin.
 
***

Aurinkoinen äitienpäivä on jo kääntynyt iltaan. Edessä uusi viikko ja uudet kujeet.

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Teija










10 kommenttia:

  1. Rentoa äitienpäivän iltaa sinne kaiken reippailun jälkeen;)

    VastaaPoista
  2. Noiden uimarantojen (eiköhän ne ole ne samat rannat) ohi tulee joskus ajeltua (itse asiassa liian harvoin), kun mennään kummipoikaamme Ruskoon moikkaamaan :)
    Oikein mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Tuttuja seutuja siis sinulle! Minäkin olen asunut nuoruuteni Ruskolla, vanhempani asuvat siellä edelleen.

      Kivaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  3. Jo vain on kaunista! Toivottavasti saisitte pian lehdet puihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Sitä odotellessa...
      Nyt koivuissa on jo pienet hiirenkorvat. Ensi viikonlopulle on luvattu jo
      lämpimämäpää ilmaa, ihanaa!

      Poista
  4. Voi että! Tuolta Maskun rivieralta olimme jo varanneet tontin omakotitaloa varten 80-luvun alussa, mutta kohtalo päätti toisin. Mieheni joutui työttömäksi ja jonkun ajan päästä sai töitä Ahvenenamaalta ja niin muutimme tänne saarelle 80-luvun alussa ja talohaaveet Maskussa jäivät. Täällä viihdyimme sitten n. viisitoista vuotta, kunnes kaipuu Turkuun kävi liian suureksi ja tulimme takaisin Turkuun v. 1998. Siellä meni sitten 12 vuotta ja sitten taas halusimme tyttären perheen lähelle ja lähemmäs rakasta mökkiä ja niin muutimme tänne takaisin v. 2010. Ikävä Turkuun ja suomen kieleen kuitenkin on ikuisesti sydämessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla tarinasi. Olen monesti pohtinut mikä on teidät sinne Ahvenanmaalle on lennättänyt. Ajatteles, jos asiat olisivat menneet toisin. Olisimme nyt miltei naapureita :-)

      Rivieran luonto on ainutlaatuisen kaunis ja maasto sopii mainioisti monenlaiseen urheiluun: kävelyyn, pyöräilyyn ja talvella hiihtämiseen. Nykyään Rivieralla voi harrastaa jopa frisbeegolfia!

      Aurinkoista viikkoa sinlle Krisse!

      Poista
  5. Ihania kuvia ja tunnelmaa tässä sun blogissa, Teija! Teidän mökki on niin ihastuttavan näköinen, mikä terassi, vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Liisa! Kiva kun poikkesit kylään :-)
      Terassi on mun lempipaikka mökillä. Päivystän siellä majakanvartijan lailla koko kesän.

      Poista