keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Päivän asu - pitkä neuletakki

Heippahei ja mukavaa keskiviikkoiltaa!

Jaan teille yhden muodikkaan asuvinkin, joka sopii useimmille meistä. Nimittäin pitkä neuletakki! Niitä on nyt tyrkyllä miltei joka puodissa ja monissa eri materiaaleissa.

Ostin tämän kepeän neuleen ja kapeat ratsastushousumalliset stretchhousut Kappahlista.


Pitkä neuletakki toimii parhaiten tightsien tai kapeiden housujen ja korkokenkien kanssa.


Olen varreltani vain 168 cm pitkä, oikeilla asuvalinnoilla olen oppinut
taikomaan itselleni lisäpituutta.


Olen vakaasti päättänyt, että enää en tuhlaa rahojani turhiin vaatehankintoihin. Pyrin ostamaan vain vaatteita, joita tarvitsen ja jättää fiilisshoppailut vähemmälle. Olen myös yrittänyt oppia hyväksymään kroppani juuri sellaisena kuin se on, vatsamakkaroineen kaikkineen. Jos niistä ei kerran pääse eroon, niin ne on vain pakko hyväksyä.

Oikeilla väri- ja vaatevalinnoilla pystyy helposti korostamaan vartalon parhaita puolia ja peittämään niitä vähemmän mieluisia. Pikkuhiljaa olen oppinut ymmärtämään miksi näytän toisissa vaatteissa aivan vuoren kokoiselta ja toisissa vaatteissa tunnen itseni ihan siedettävän näköiseksi. Tämän asian oivaltamiseen meni kymmeniä vuosia, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.

***

Palasin juuri kotiin Turun Kansallisseuran naisten järjestämästä kauneusillasta. Ai että oli mukava vaihtaa kuulumisia ihanien naisten kanssa! Kauneushoitola Parisin ammattilaiset jakoivat meille parhaat kauneudenhoitovinkkinsä. Meitä hemmoteltiin myös pikameikeillä ja -kampauksilla. Lisäksi saimme meikkiopastusta ja vinkkejä kampauksien tekoon.

Illan saldona opin tekemään klassisen banaaninutturan ja sain huippuhyvän vinkin millä pääsen eroon epäpuhtaan veden aiheuttamasta vihertävästä väristä hiuksissani. Voitteko uskoa, kampaaja sanoi, että vihreä väri lähtee Fairy-pesulla! Miettikää, olen tuhlannut yhteensä satoja euroja hiusten epäpuhtauksia poistaviin hiustenhoitotuotteisiin ja oikea tuote onkin nököttänyt tiskialtaan reunalla :-) Ei muuta kun Fairya kehiin ja pesulle!

Kiitos Terhi ja muut emännät ihanasta illasta!

***

Poikkeuksellisesti ei mennäkään mökille perjantaina, vaan jäädään viettämään viikonloppua kotiin. Perjantaina päästään testaamaan vastavalmistunutta saunaa ja lauantaina luvassa mukavat illanistujaiset ystävien luona.


Leppoisaa loppuviikkoa ihan kaikille!


6 kommenttia:

  1. Sähän oot pitkä!!! Kokonaista kolme senttiä enemmän pituutta, kuin mulla ;) Jaa että missä on makkaroita? Näkisitpä mun "kaapujen" alle :D
    Niin on makkarat tiukassa, että kait se on vaan pakko hyväksyä ne... joskus ne on vähän pienempiä, mutta yleensä isoja!
    Ihanaa viikon jatkoa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kommenttisi sai minut hymyilemään :-)
      Miten tää naisena oleminen on välillä niin vaikeaa.
      Ollaankohan me liian armottomia itsellemme?
      Miehet eivät ole moksiskaan muutamasta ylimääräisestä kilosta,
      tuskin uhraavat ajatustakaan jenkkakahvoilleen.

      Poista
  2. No samaa mieltä olen että olet pitkä. Olet kolmetoista senttiä minua pidempi!!! Tyylikkään asun olet hankkinut ja sopii sinulle mainiosti. Minä olen myös pitkien neuletakkien ja tunikoiden ystävä, kun kilot kertyvät tuonne takalistoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Krisse! Tunikat on kyllä ihania ja armeliaita joka kropalle! Niihin kun yhdistää kapeat housut tai leggingsit, niin kyllä on näpsäkkä asu! Ja mukava ennen kaikkea. Vanhemmiten käyttömukavuus on noussut arvoon arvaamattomaan. Enää en suostu laittamaan päälleni epämukavia vaatteita, se aika koettiin nuoruusvuosina.

      Poista
  3. Todella kiva asu! En ole koskaan tullut ajatelleeksi hankkia, tai edes kokeilla pitkää neuletakkia. Muutenkin tossa neuletakin käytössä on opettelemista. En tiedä miksi ne ei mulle mun mielestä sovi, mutta tätäkin neuletakkia ihastelen sun päällä kovasti! Niin paljon, että pakko kai se on käydä kokeilemssa itellekkin tuollaista pidemmän mallista neuletakkia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma! Käy ihmeessä sovittamassa pitkää neuletakkia, uskon, että ihastut!
      Takin alle voi sujauttaa niin lyhyen hameen kuin kapeat farkutkin, niin hyvältä näyttää!

      Poista