torstai 4. helmikuuta 2016

Elämäntaparemppa myötätuulessa

Aloha!

On se vaan ihanaa, että tahmea tammikuu on takana päin ja ollaan menossa
jo kovaa vauhtia kohti kevättä. Valoisampaa ja lämpimämpää vuodenaikaa on
ollut kova ikävä, kesän lapsi mä oon...

Elämäntaparempan osalta tammikuu meni kuitenkin mainiosti. Onnistuin välttämään
 erityisen rasvaisia ja sokerisia herkkuja, juustot, perunalastut, karkit ja kakut ovat
olleet pannassa koko kuukauden. Lisäksi olen saanut kammettua itseni liikkumaan
keskimäärin kolme kertaa viikossa, näistä iso osa on ollut reippaita kävelylenkkejä.
Tuloksena kolme karistettua kiloa, juhuu! Ja mikä parasta, en ole tuntenut olevani
millään dieetillä, nälkä on päässyt yllättämään vain muutaman kerran, kun olen
huomaamatta syönyt liian kevyesti ja kasvispainotteisesti.


Hedelmät sopivat hyvin laihduttajan ruokavalioon, mutta niitäkään
ei saa popsia rajattomasti. 1-2 hedelmää päivässä on hyvä määrä,
sen sijaan juureksia ja vihanneksia voi syödä vapaammin.

Heti laihdutuspäätöksen tehtyäni päätin, että millekään kitukuurille en rupea, 
koska tavoitteenani on karistaa vain noin viisi kiloa kevään kuluessa.
Olen syönyt monessa dieetissä karsastettua leipää useamman palan
päivittäin ja sipaissut päälle vielä oivariinia sekä muutaman viipaleen
kalkkunaleikettä ja pari suolakurkkusiivua suolatasapainon säilyttämiseksi.
Mulla on nähkääs raja-arvojen alapuolella olevat natriumarvot, mistä johtuen
lääkäri on kehottanut mua varmistamaan päivittäisen suolansaannin syömällä
kerran päivässä jotain suolapalaa esim. muutaman siivun metwurstia,
 suolapähkinöitä tai suolaliemeen säilöttyjä kasviksia. Aika erikoinen
lääkärin määräys, eikös :-)

Tammikuussa mun päivittäiset ruokailut on mennyt suurin piirtein 
seuraavan kaavan mukaan.

Aamupala

pala kauraleipää tai 2 palaa Maalahden limppua
4 siivua kalkkunaleikkelettä, vihanneksia
kuppi kahvia


 Välipala
hedelmä tai proteiinirahka 


Lounas

Subwayn kana teriyaki tai vastaava 15 cm leipä,
joka sis. max. 6 % rasvaa tai vaihtoehtoisesti
itse koottava salaattiannos salaattibaarista


Välipala
kahvi + ½ Nutrilett-patukka 


Päivällinen
lautasellinen keittoa tai pieni annos muuta kotiruokaa
pala kauraleipää tai 2 palaa Maalahden limppua
4 siivua kalkkunaleikkelettä, pari ruokalusikallista raejuustoa


Iltapala
2 dl maustamatonta jogurttia
1 dl marjoja tai hedelmäpaloja

Lisäksi olen juonut iltaisin sokeritonta mehukeittoa,
silloin kun on ruvennut tekemään mieli jotain makeaa.

Totuuden nimessä sanottakoon, että viikonloppuisin on tullut kyllä
lipsuttua tästä ruokavaliosta, mutta muutoksena vanhaan en ole enää
sortunut mässäilemään holtittomasti, vaan syömiset on pysynyt
suht kaidalla tiellä.


Nutrilett Smooth Caramel on mun suosikki ateriankorvikepatukkani.
Puolikas patukka sisältää 100 kcal, joka on juuri sopiva energiamäärä
välipalalle. Tällaisen kun nauttii iltapäiväkaffen kaverina, niin ei
pääse nälkä yllättämään.


Raejuustoa ja rahkaa on kulunut viime kuussa enemmän kuin koko viime
vuoden aikana yhteensä. Onneksi molempia on 
nykyään saatavilla useita
eri makuja, niin niiden syöminen 
ei rupea ihan pian tökkimään. Uusin Valio
PROfeel 
proteiinirahka maistuu ihanasti omenapiirakalta, mutta on täysin
sokeriton ja laktoositon. 

***
Olisi kiva kuulla miten sun tammikuu on sujunut. Oletko ollut jonkin sortin
laihiksella itsekin vai kuulutko niiden onnekkaiden joukkoon, joiden ei
tarvitse taistella liikakilojen kanssa? Niin, ja jos sulla on jakaa jotain kikkakolmosia
painonpudotuksen edistämiseen, niin olisin niistäkin superkiitollinen.

Tunnelmallista torstai-iltaa ja
superihanaa pian alkavaa
viikonloppua <3

-Teija-








36 kommenttia:

  1. Onnittelut pudonneista kiloista!
    - Mä painin alvariinsa painoni kans. Jo pelkkä viiden kilon pudotus tekis hyvää, mutta ku oikeen alan, ni kolme putoo pitkäs juaksus ja siihen tyssää. Multa puuttuu se, millä jaksais jatkaa. Yhtenä ongelmana on mun allergiat. Mulla on hiivasyndrooma ja lisäaineallergia. Kaikki laihdutusapuvälipalat sun muut tekee kropan kutisevaks ja suali ei tykkää liiasta kuidusta kasvisten muados. Karppaus sopi mulle tosi hyvin, mutta onko se rasvojen vetäminen sit muuten hyväks... Suurin ongelma mulla silti on se, että syän liian vähä. Elimistö on koko ajan säästöliäkillä. Vuasi takas olin mukana kalorilaskuris ja melki joka päivä hankki jäädä ruakia syämättä ku ei jaksanu ja sit tiätystikkään ei paino pudonnu.
    En mä ny silti sua halua masentaa näillä jutuilla...

    Jospa saisin itteeni niskasta kii sun innostamana ja alkais tapahtuun jotain :)

    Hyvää loppuviikkoo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laihduttaminen on kyllä lajeista vaikein, mikä toimii toisella
      ei taas passaa toiselle. Allergiat on kyllä ikävä vitsaus, ne
      tuovat ruokailujen suunnitteluun vielä lisää haasteita.
      Tsemppiä elämäntaparemppaan, pidän peukkuja, että onnistut tällä
      kertaa <3

      Poista
  2. Upea ja onnea ja zemppiä <3 Ööh söin tänään sushia ja kakkusia, nyt ei tule mistään mitään, ehkä ensi kuussa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta <3 Älä sinä murehdi syömisiä, sä oot Tiia jo niin simpsakka,
      ei sun tarvitse laihduttaa lainkaan :-)

      Poista
  3. Pieni kurinpalautus on silloin tällöin paikallaan. Sitä itsekin olen joskus yrittänyt ja onnistunutkin. Tammikuussa oli ihan sama tarkoitus, mutta kiloja meni vain yksi vaivainen. Hienoa, että sinä olet onnistunut näin hyvin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kilokin alaspäin on hieno saavutus,
      onnittelut siitä <3

      Poista
  4. Hieno suoritus! Täällä sama homma eli painoa pitäs saada vähän pois. Mun kohdalla 3kg. Ne onkin sitten tiukassa...Tsemppiä projektiin ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Totta, mitä vähemmän pudotettavaa on
      sitä hankalampaa kiloja on karistaa. Tsemppiä
      rutistukseen!

      Poista
  5. Onnittelut pudotettujen kilojen johdosta ja tsemppiä edelleenkin terveellisempään ruokavalioon. Minä olen kanssa ollut alkuvuoden jonkinlaisella sokerin vähennys-dieetillä ja se jatkuu edelleen. Vaa'alla en ole käynyt vielä. Kävelylenkkejä olen alkanut tehdä lähes joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse <3 Olen oikein ihaillut miten ahkeraan sinä
      lenkkeiletkään. Teillä on ihanat maastot liikkumiseen siellä
      Maarianhaminassa, kauniita maisemakuviasi on ihana katsella.

      Poista
  6. Hyvin on sulla lähtenyt homma toimimaan. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  7. Huippusuoritus ja terveellisellä tavalla hoidat tuon homman! Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sari! Ajattelen tiputtaa kilot ihan vaan
      syömällä kotiruokaa, uskoisin, että näin karistetut
      kilot pysyvät parhaiten poissa. Harjoittelen tätä uutta,
      terveellisempää tapaa syödä koko loppuelämää varten,
      vanhaan ei ole enää paluuta.

      Poista
  8. Iso peukku Teija - ihan mahtava vuoden aloitus! Kiitos kun jaoit tuon esimerkkipäiväsi ruokalistan. Siitä saa kivasti vinkkiä itsellekin. Kävin lukemassa postauksesi eilen, mutta en jaksanut lähteä sillooin näpyttelemään puhelimella kirjoitusvirheiden täyttämää kommenttia. Ehdin siis käydä tässä välissä kaupassa ja kiitos vinkistä, tuo omppupiirakkarahka oli hyvää :) Leppoisan reipasta viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kiva kuulla, että sain sinut testaamaan uutta rahkaa. Siitä on
      tullut minunkin lempparini.

      Poista
  9. Upea homma, hienosti on lähtenyt homma käyntiin! Pitäisi itsekkin lisätä hieman enemmän noita hedelmiä ja kasviksia omaan ruokavalioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavista sanoista <3 Nyt on oikea hetki
      lisätä väriä lautaselle, niin ei pääse kevätväsymys
      yllättämään.

      Poista
  10. Hyvä Sinä!
    Mä olen kai hyvä petkuttamaan itseäni. Olen tammikuun alusta lisännyt liikuntaa, kolme hikistä liikunta ja paritkävelylenkit päälle, siis viikossa. En ota lisää ruokaa, koitan pysyä kohtuudessa. Olen syönyt runebergin torttuja, karkkiakin...ja paino...ei yhtään kiloa ole
    pudonnut, ehkä tullut lisää puol kiloa.
    En ollut käynyt vaaalla kolmeen viikkoon ja olo tuntui hyvältä ja kevyemmältä. Vaaka sitten kertoi karskin totuuden. Kyllä vähän masentaakin, mutta jatkan yritystä. -kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voih! Olen sitä mieltä, että joskus aika ei ole otollinen
      laihdutukseen. Jostain syystä kropalla on välillä sellaisia
      jumijaksoja, että paino ei tipu sitten kirveelläkään.
      Pidän peukkuja sulle, jotta onnistuisit karistamaan toivotun
      määrän kiloja. Tsemppiä projektin pariin <3

      Poista
  11. Profeelit ovat ihan parhaita! <3 Olen syönyt niitä ne vuodet kun ovat olleet kaupoissa ja ihanaa kun makuja on niin paljon. Muistan kun imetin esikoista enkä "osannut" syödä niin paljon kuin imetys kulutti, mies kantoi vaniljarahkaa makkariin keskellä yötä kun nälkä oli niin hirveä. :D Jäi jotenkin tärkeäksi elämäntapahtumaksi nuo rahkat, hih!

    Oikein hyvää uutta viikkoa, ihanaa että remppa on lähtenyt hyvin käyntiin, tsemppiä jatkoonkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja <3 Rahkat on kyllä ihan parhaita proteiinin lähteitä ja
      niin hyvänmakuisiakin, että niihin ei kyllästy koskaan. Hyviä vointeja
      sulle!

      Poista
  12. Kuulostaapas mukavalle ja maistuvalle ruoka-ohjelmalle. Näinhän se on, että hyvän olon löytäminen on aika yksinkertaisista asioista kiinni: sopivasta suhteesta liikuntaa ja oikeanlaisia ruokailutottumuksia. Ei se sen kummempaa ole. Pahus vie vain, kun siinä tarvitaan aika ajoin myös tiukkaa itsekuria.

    Onnea karistetuista kiloista <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rouva Sana <3 Juu, totta itsekuria tässä vaaditaan.
      Mutta toisaalta laihduttaminen on niin kovin palkitsevaa,
      mikään ei voita sitä tunnetta kun farkkujen vyötärö alkaa
      löystymään, kadotetut kilot motivoivat jatkamaan. Uutta ja
      mukavaa on myös hyvä olo vatsassa. Aiemmin kärsin jos
      jonkinlaisista vatsavaivoista, ne ovat kadonneet tyystin.

      Poista
  13. Ei ole sen kummempia kikkakuutosia, kuin blogissanikin mainittu 80/20 -periaate, toimii yleensä tosi hyvin! Paitsi silloin kun sitä toteuttaa sillä mun viime viikonlopun 5:2 -periaatteella... :D

    Tosi hienosti olet tsempannut koko alkuvuoden, vau! Jään seuraamaan projektia mielenkiinnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun piipahdit kommentoimassa Emma <3 Toi 80/20 -periaate on kyllä
      käyttökelpoinen ja toimiva. Kun 80 % syömisestä on terveellistä ja laadukasta,
      niin 20 % voi olla jotain itselle mieluista, herkuttelusyömistä. Kyllä elämässä
      täytyy olla makunautintojakin, totaalikieltäytyminen ei sovi itselleni,
      koska olen varsinainen herkkusuu :)

      Poista
  14. Hieno saavutus!
    Minulla on ollut hankaluuksia liikkumisen kanssa (psori edennyt niveliin ja edessä uudet hoidot), joten kroppa ei tykkää liikkumattomuudesta!
    Ruokapuoli pysyy kurissa (melkein), mutta niin kaipaan trenaamista :(

    Kiitos, kun jaoit ruokalistan....lähden etsimään profeelin kaltaista tuotetta täältäkin!

    Hyvää jatkoa viikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna <3 Voi miten kurjaa, että psoriasis rajoittaa
      liikkumista, toivon niin, että tuohon sinua piinaavaan sairauteen
      löytyisi tehokkaat lääkkeet. Myydäänkö teillä islantilaista Skyr-
      hapanmaitotuotetta, se muistuttaa rahkaa?

      Poista
  15. Hienosti menee, hyvähyvä! Mulla viime viikko teki tiukkaa ja tuli lipsuttua, mutta nyt takas ruotuun. Aamuterkut rahkan ja mehukeiton ääreltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lipsumiset kuuluu asiaan. Ei muuta kuin paluu ruotuun,
      kyllä se siitä taas lähtee luistamaan!

      Poista
  16. Vau, hyvä sinä ja tsemppiä elämäntaparemonttiin! Vaatii itsekuria muuttaa totuttuja tapoja. Nostan hattua sinulle Teija. Kivaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kivasta kommentista <3 Totta, itsekuria tässä vaaditaan,
      onnekseni olen huomannut, että homma on lähtenyt sujumaan
      jo suht rutiinilla. Olen oppinut valitsemaan lautaselle vähä-
      energisiä ruokia ja lisäämään kasvisten määrää. Pikkuhiljaa mennään
      kohti maalia ja sitten alkaakin tasapainovaihe, harjoittelu loppuelämää
      varten.

      Poista
  17. Rahkaa ja raejuustoa pitää aina löytyä jääkaapista. Ne on herkkua! Iski ihan hirveä suolakurkun himo, kun luin niistä. Hyvää helmikuuta Teija! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, raejuusto ja rahka löytyvät minunkin ostoslistaltani aina. Niitä kuluu
      tuohoton määrä, meillä kun mainoherkkuja nauttii koko perhe.
      Heleää helmikuuta sinullekin Tuija <3

      Poista
  18. Ihansa Teija! Onnea! Sulla näyttää olevan hyvä meininki päällä ja mahtava tulis. Tuo ruokavaliokin näyttää hyvältä kun syöt kuitenkin ihan kunnolla. Se on hyvä, sillä nälkä on pahin juttu. Mulla on ollut tahmea alkuvuosi kun koulu- ja työhommia on ollut ihan hirveästi. Liikunta olen yrittänyt harrastaa edes muutaman kerran viikossa, se kun on pääkopallekin tärkee juttu. Kiloja pudonnut 0. Kevättä kohden toivon, että saan paremmin homman kuosiin! Sain taas tästä sinun postauksestasi hirveän inspiksen! Tänään on vuotossa laskettelupäivä perheen kanssa. Kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Ihanaa, jos sain sinut inspiroitumaan! Kiireessä sitä tulee helposti
      syötyä epäterveellisesti, sun arjen rumba kuulostaa niin tutulta. Ruokailut
      kannattaakin suunnitella etukäteen ja pakata jääkaappi täyteen kaikkea
      terveellistä syötävää. Kiloja on tippunut nyt jo neljä, tämä mun itselleni
      laatima laihis tuntuu todella toimivan. Kokeile, jos samantapainen syöminen
      sopisi sullekin. Hauskaa mutkamäkipäivää :)

      Poista