sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Terkkuset tallilta!


Kukkuu, onko ketään kuulolla?

Tultiin juuri tytsyn kanssa tallilta kotiin ja 
ajattelin tulla moikkaamaan teitä ihan pikaisesti
näin heppakuvien muodossa.


Tyttärelläni on vuokraponi, Niwar, jota me käydään yhdessä hoitamassa. 
Tai siis tytsy hoitaa ponin ja ratsastuksen, minun vastuullani on muut
tallityöt: karsinan siivous, ponin heinien
 ja ruokien laittaminen, veden
kantaminen yms. krouvimmat tallihommat.


Niwar on vasta 4-vuotias poni, jolta löytyy roppakaupalla aasimaista asennetta.
Välillä meno maistuu vähän turhankin hyvin, toisinaan se seistä
jököttää kentällä 
eikä suostu liikkumaan suuntaan eikä toiseen.


Mutta kyllä me hyvin juttuun tullaan. Niwar on hurmaava persoona.


Voi kunpa kevät tulisi jo pian ja tytsy saisi ratsastaa taas hiekkakentällä!
Talvella ponin kavioihin kertyy helposti tilsoja eli lumikertymiä,
jotka vaikeuttavat sen liikkumista.


Saran hevonen Uuno asuu Niwarin kanssa samalla tallilla. Harmiksemme
kuulimme tänään, että Uuno muuttaa toiselle tallille. Ihan tulee ikävä,
meillä on ollut niin mukavaa yhdessä. Heippa Uuno ja Sara, toivottavasti
polkumme kohtaavat vielä!


Ratsastuksen jälkeen on tärkeää suorittaa vielä loppukäynnit, jonka
aikana niin poni kuin ratsastajakin saavat vähän jäähdytellä.


Niwar on nyt harjattu ja kaviot putsattu. Vielä loimet päälle ja poni pääsee
takaisin tarhaan. Tavataan taas ensi sunnuntaina <3

***

Niin on tämäkin viikonloppu kohta taputeltu,
on aika siirtää katse kohti tulevan viikon
haasteita. Aamulla lähden isolle kirkolle
seminaariin. Nyt kiiruusti etsimään
kaapin kätköistä jotain asiallista
päällepantavaa.

Be good,
take care <3

-Teija-

30 kommenttia:

  1. Ihanat heppakuvat! Oikein mukavaa sunnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru! Hevoset ovat uljaita eläimiä,
      niitä on mukava kuvata.

      Poista
  2. Oi että, ponit ovat ihania. Ja niin mukavan näköisiä talvikuvia! <3 Vuosia sitten teimme koko perhe loman Savon seudulle, ja kävimme parina päivänä maastoretkillä issikoilla. Taisin itse olla kaikkein pelokkain porukasta, mutta ihanaa se silti oli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, vaellusratsastus maastossa kuulostaa niin kivalta!
      Itsekin pääsin muutama vuosi sitten hevosen selkään Lanzarotella.
      Voi sitä vapauden tunnetta!

      Poista
  3. Ihana poni ja tosi kiva yhteinen harrastus sinulla ja tyttärelläsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, arvostan sitä, että tyttärelläni ja minulla
      on mukava, yhteinen harrastus ja ainakin kerran viikossa vietämme aikaa ihan kaksin.
      Teinien kanssa kun on joskus vaikea päästä samalle taajuudelle, eletään
      toisinaan eri sfääreissä...

      Poista
  4. Ihana poni. Samat on ollut kuviot täälläkin. Kävimme tytön ja toisen pojan kaa yhdellä ihanan pienellä tallilla ja autettiin tallihommissa kesät talvet, mutta sitten tallinpitäjät lopettivat, kun muuttivat muualle ja isot tallit eivät tuntuneet niin kodikkailta ja kivoilta, niin harrastus on nyt ns. naftaliinissä. TYökaveri yrittää kovasti saada minua taas kuvioihin mukaan, kun omistaa hevosia, mutta kun toi 45 km tallille tuntuu niin pitkältä matkalta varsinkin näin talvella....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hevosharrastus on siitä mukava, että tallilla voi puuhastella koko perhe.
      Olemme onnekkaita, kun talli, jossa käymme sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä
      kodistamme. Kesäaikaan tyttäreni pääsee tarvittaessa tallille vaikka omalla pyörällä.

      Poista
  5. Meillä 10v neiti on nyt aloittanut ratsastusharrastuksen ja tykkää ihan täysillä. Itse en edes koske hevosiin, joten meille tuollainen hoitoheppa ei tule kysymykseen :)

    Ihanaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia ratsastushetkiä tyttärellesi! Hevosharrastus
      vie helposti mennessään. Meidän tytsy on ratsastanut
      jo viisi vuotta, eikä into tunnu lainkaan laantuvan.

      Poista
  6. <3 <3 <3 t. ikuinen heppahullu! Vaikkei viime vuosina ole ollut mahiksia päästä ratsaille saati hoitelemaan, niin silti mä ihailen niitä otuksia aina vaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, että säkin olet heppahöperö!
      Ehkä nappaamme joku kerta sinut mukaan tallille :)

      Poista
  7. Ihana yhteinen harrastus teillä. Ihan parasta yhdessäoloa. Suloinen heppa :)

    VastaaPoista
  8. Ihania heppakuvia <3 Kiva yhteinen harrastus.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ratsastus on mukava harrastus,
      nautimme siitä molemmat.

      Poista
  9. Voi mitä ihania kuvia. En voinut olla kiinnittämättä huomiota noihin sun punaisiin ratsastushousuihin ja mustan takin punaiseen vetoketjuun, natsasi niin hyvin yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju <3 Aada on tarkka yksityiskohdista,
      keneenköhän lienee tullut... :)

      Poista
  10. Ihanat kuvat. Meillä myös kaksi heppatyttöä. Tosin tälläerää ratsastus tauolla. Kivaa viikkoa Teija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että sinukin tyttäresi ovat heppahöperöitä,
      ratsastus on mukava harrastus.

      Poista
  11. Ihania kuvia ja hepoja!
    Meillä vähän samat meiningit, kun vanhempi tyttäreni palasi pienen tauon jälkeen hevosharrastuksensa pariin ja minä pääsen mukaan talleille :)
    Ponit ovat täällä vaihtuneet islantilaisiin ja vuonohevosiin - vähemmän jästipäisyyttä siis :D

    Hest er best - eikö vaan? Nauttikaa yhteisestä harrastuksesta ja hevosterapiasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marianna <3 Totta, heppatallilla puuhailu on ihan
      parasta terapiaa, siellä on helppo viihtyä koko perheen voimin.

      Poista
  12. Ihania kuvia :) Kiitos, että jaksatte käydä meillä aasimaisuudesta huolimatta :) Ponilla on kultainen sydän, joten se kompensoi vähän :D
    Terkuin Susan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hauskaa, että ennätit kommentoimaan Susan!
      Niwar on kiva poni, kehityskelpoinen, totesi Aada :)

      Poista
  13. Voi, miten ihania kuvia! Minä niin ihailen teitä poni- ja hevostyttöjä. Olen joskus nuorena neitona yrittänyt ratsastaa, mutta en oikein mieltänyt lajia omakseni. Nauttikaa te ponitytöt!
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista Tuula <3 Vaikka en ole itse ratsastanut vuosiin,
      niin tallilla puuhastelu on mieluista puuhaa. Hyötyliikuntaa parhaasta päästä :)
      Ja mikä tärkeintä, vähintään kerran viikossa vietän tyttäreni kanssa kahdenkeskistä
      aikaa, hänelle rakkaan harrastuksen parissa.

      Poista