torstai 8. lokakuuta 2015

Kuulumisia catwalkilta

Kukkuu murut!
Täällä ollaan taas pienen hiljaiselon jälkeen. Kulunut viikko
on pitänyt sisällään monenmoista menoa ja vilskettä, niin että
 harmikseni en yhtenäkään päivänä ole ennättänyt tietsikalle
postauksianne lukemaan, sorry!

Noh, better late than never. Tulen kurkkimaan kuulumisianne
pikapuolin, ihan on ollut teitä jo ikävä!

Tässä tulee nyt lupaamiani kuvia ja tunnelmia viime lauantain
By Pia´s muotinäytöksistä, jotka järjestettiin brändin Turun
suurmyymälän avajaisten yhteydessä.

Näytöspäivän sää oli kerrassaan upea, aurinko paistoi pilvettömältä
taivaalta ja ilma oli tuolloin vielä kesäisen lämmin.

Ja mikä parhainta, mallijoukko, jonka kanssa sain tuon päivän
viettää oli mitä mahtavin! Oli ihana päästä vaihtamaan kuulumisia
vanhojen tuttujen kanssa ja tutustua aivan uusiin ystäviin.
Kiitos mainiosta seurasta joka iikalle, love ya <3


Kuulasta ja kepeää -blogin Tuirella ja minulla riitti
kuulumisissa päivitettävää, sillä edellisestä
tapaamisestamme oli vierähtänyt jo vuosi.


Juhlaeleganssia By Pia´s. Tämä kauniisti laskeutuva pellavamekko
sopisi hienosti vaikka pikkujoulujuhliin. Bohemianan shamaanihenkinen
 sulkakaulakoru täydentää tyylikkään asukokonaisuuden.


Poseerausharjoituksissa Tuiren kanssa hetki ennen näytöksen alkua.



Tässä yksi näytösasu johon ihastuin erityisesti. Leveät, mustat pellavahousut
yhdistettynä 
Rosamunden silkkiribbipaitaan ja vaaleaan pellavajakkuun
toimii hienosti 
niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Kuva: Katri Haavisto.


Menossa mukana Donnan suloinen koiruus Lily <3


Pian kaunis luottomalli Donna ja viehättävä Tuire backstagella.


Laulaja Pete Parkkonen esitti muotinäytösyleisölle muutaman
suosikkibiisinsä ja kipusi myöhemmin vielä catwalkillekin.
Hurmaava Pete toimii By Pia´s Designin miesten malliston
keulakuvana.


Näytöksen toinen julkkismalli oli sisustussuunnittelija Milla Alftan.
Pian pellavavaatteet sopivat suloiselle Millalle ihan täydellisesti!


Ja tässä nainen By Pia´s Design -brändin takana, lahjakas vaatesuunnittelija Pia Erlund.
Pia on onnistunut tekemään lyhyessä ajassa vaatteistaan ja kodintekstiileistään
halutun brändin, jolla on verkkokauppa ja paljon jälleenmyyjiä Suomen 
lisäksi
myös Ruotsissa.


Kuva: Katri Haavisto.


Tässä vielä koko mallijoukko grande finalen jälkeen. Eleistä ja ilmeistä välittyy
hyvin päivän mahtava tunnelma. Kuva: Katri Haavisto.

***
Mitä sä tykkäät näistä By Pia´sin käsityönä tehdyistä
pellavavaatteista ja pehmoisista neuleista?
Mä itse olen vannoutunut By Pia´s fani.
En vaan voi vastustaa näitä upeita pellavavaatteita,
jotka saavat naisen kuin naisen sädehtimään.


By Pia´s suurmyymälän avajaisiin osallistui satoja naisia Turusta ja
lähialueilta. 

Kiitos Pia, Maarit ja Sirpa kun sain olla mukana näissä
huikeissa avajaisissa! On hienoa, että arvostatte kaiken ikäisiä
ja kokoisia naisia ja huolitte myös meitä 40+ malleja lavalle.
Taitavissa käsissänne oli ilo olla stailattavana.

***
Hoh hoijaa, ei auta mikään, nyt tulee uni jo silmään.
Täytynee laittaa läppärin kansi kiinni ja
painaa pää tyynylle.

Kauniita unia ja superihanaa
loppuviikkoa! Huomenna
onkin jo PERJANTAI,
jihuu :-)

Teija <3




48 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Ihania vaatteita! Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3 Pian vaatteet on kyllä niiiin ihania!

      Poista
  2. Wau miten kauniilta ja komeilta kaikki näytitte. By Pia`s pellavavaatteet ovat ihanaa luxusta ja samalla mukavan rentoja.
    Ihanaa torstai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Juurinkin näin. Pian vaatteissa luksus ja rentous sekoittuu
      ainutlaatuisella tavalla. Näissä vaatteissa on helppo viihtyä.

      Poista
  3. Ihan huippumallina siellä - niin nättinä! Todella kauniita vaatteita ja varmasti hauska kokemus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna <3 Meikillä ja kampauksella saa ihmeitä aikaan :-)

      Poista
  4. Ihania kuvia! Varmasti oli upea tilaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, päivä oli mitä mahtavin. Taas on mitä
      kiikkustuolissa muistella :)

      Poista
  5. Ihana postaus ja hienot kuvat! Oli superkiva tavata taas, olet niin sydämellinen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, kanssasi oli ihana viettää tuota upeaa syyspäivää!
      Toivottavasti tiemme kohtaavat vielä.

      Poista
  6. Voi vitsi vitsi vitsi miten mahtavaa ja kerrassaan upealta näytät kuten kaikki te. <3 Pian vaatteet ovat kyllä aivan mielettömän hienoja. <3 Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiia <3 Pian vaatteissa kaikki naiset näyttävät ihanilta ja
      miehet komeilta :)

      Poista
  7. Mahtava päivä ja näytät upealta!
    Varmaan hieno kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati <3 Kauniissa vaatteissa on helppo hymyillä :)

      Poista
  8. Mahtava tunnelma välittyy tänne asti ja todella hyvältä näytätte ihan jokainen!!!
    - Oikein ihanaa viikonloppua Teija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marruseni! Totta, tunnelma oli mitä mahtavin.

      Poista
  9. Upea kokemus varmasti, olet upea ilmestys niin kuin koko poppoo! Wau! By Pia'sin vaatteet ovat kauniita, mutta valitettavasti hintansa vuoksi kotiäidin saavuttamattomissa. :( Melkein kesällä ostin -40% alesta mekon, mutta sekin sitten jäi! Ihanaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja <3 Pian myymälöistä löytyy nykyään myös
      edullisempia, mutta silti By Pia´s henkisiä vaatteita ja asusteita.
      Käyhän joskus kurkkimassa, uskon että yllätyt iloisesti.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos <3 Pian vaatteet ovat kyllä superihania,
      voisin ostaa ne kaikki :)

      Poista
  11. Ihania kuvia ja asuja. joskin minä tykkään, jos on paljasta pintaa, niin ihonväriset sukat ts. sukkahousut on paremman näköiset, kun katsoo kokonaiskuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset Anni!
      Täytyykin sujauttaa vaaleat sukkiset jalkaan ensi kerralla.

      Poista
  12. Ihana muotinäytös ja tapahtuma ❤️ Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  13. Upeilta näytätte ja ihania asuja ♥ Varmaan ollut mieleenpainuva tapahtuma :). Mukavaa viikonloppua Teija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Näytöksessä oli kyllä mahtava tunnelma,
      jonka kruunasi Peten esiintyminen.
      Aurinkoista syyslomaviikkoa <3

      Poista
  14. Näyttää kyllä siltä, että hauskaa on ollut :) Ihanan näköistä <3 Täytyykin käydä tuolla, kun sinne päin suuntaan seuraavan kerran. Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tunnelma oli katossa heti aamusta asti!
      Mene ihmeessä tsekkaamaan Pian suurmyymälän
      ihanuudet, uskon että tulet hurmaantumaan <3

      Poista
  15. Voi hitsi kun upeita kuvia ja teillä oli varmasti hauskaa, koska tunnelma välittyy kuvista!

    mukavaa viikonloppua ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula <3
      Totta, päivän letkeä tunnelma välittyy kuvista hyvin.
      Leppoisaa lokakuuta!

      Poista
  16. Voi miten upea päivä teillä! Upeat mallit ja ihanat vaatteet! Tykkään noista Pian vaatteista, menisin varmaan "konkurssiin" jos täällä olisi myymälä ;)
    Iloa viikonloppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Sitten me ollaan samikset. Minäkin tykkään Pian vaatteista ihan kympillä,
      niissä on helppo viihtyä.

      Poista
  17. Eihän noita By Pia´s vaatteita voi kun rakastaa! Pellava on niin kaunis ja käytännöllinen materiaali moneen menoon ja sisustustekstiilinäkin ihan lyömätön! Aivan ihania kuvia ja ihania vaatteita<3 Ei olisi paremmin voinut enää tuo tilaisuus varmaan onnistua! Ihanaa viikonloppua sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pellava on materiaaleista ihanin! Kesällä viileä ja talvella lämmin.
      Vielä kun lisätään upea design, niin vaatteet on ihan täydellisiä.
      Auringonsäteitä viikkoosi <3

      Poista
  18. Ihania vaatteita ja ennenkaikkea ihana tunnelma välittyi kuvista! Wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta <3 Meillä oli kyllä hauskaa. Oli mukava päästä viettämään
      muotinäytöspäivää samanhenkisessä seurassa.

      Poista
  19. Näytät kyllä todella upealta! Sovit sinne catwalkille ihan kuin mallintöitä olisit kovinkin tehnyt:)
    Vaatteet ovat kyllä ihania ja pellava mukavaa päällä, vaikken nyt Pia`s designvaatteita omistakaan, vaan yleensäkin pellava, tasokas sellainen, tuntuu ylelliseltä yllä.Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos M <3 Sinulla onkin ihania pellavavaatteita,
      olen niitä ihaillut blogissasi. Taitavista käsistäsi syntyy
      upeita luomuksia, olet todella lahjakas ompelija.

      Poista
  20. Siellähän sä sädehdit kuin maailman tähti konsanaan kilpaa auringon kanssa! Loistavaa, että vaatteita esittelevät juuri sen ikäiset naiset, joille ne ovat tarkoitetut ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ystäväni <3 Olen samaa mieltä kanssasi.
      Kun katselin myymälän puolelle, niin asiakkaista leijonanosa
      oli 40+ -naisia. Tämä kohderyhmä katselee varmasti mielellään
      vaatteita ikäistensä naisten yllä.

      Poista
  21. Monta päivää mielessä, että pitää käydä sun blogissa, no nyt :) Voi että, teillä on varmaan ollut upea päivä. Ja Pete näyttää aikas makeelle noissa vaatteissa myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun poikkesit visiitille :) Juu, päivä oli mitä mahtavin.
      Pete on kyllä upea keulakuva Pian miestenmallistolle,
      hottia päästä varpaisiin asti, hih!

      Poista
  22. Oi mikä nainen ja missä seurassa <3

    VastaaPoista
  23. Olen monesti ihmetellyt, miksi näitä pellavavaatteita ei juurikaan suomen katukuvassa näy, ei isoissa kaupungeissa eikä sen puoleen pienemmissäkään, vaatteet näkyvät ainoastaan blogeissa? Kansa kulkee muissa brändeissä kuten, By Malene Birger, Day Birger et Mikkelsen, Filippa K, Hunkydory ym.
    Syystuulahdus,
    Lady Syksy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan Lady Syksy! Kiva, kun poikkesit kommentoimaan. Täällä Turun suunnalla Pian
      vaatteita näkyy kyllä katukuvassa, tuon brändin ihania pellavavaatteita myydään useammassa
      putiikissa kotikonnuillani. Mutta saattaa olla, että menee vielä hetki ennen kuin vaatteet tulevat
      koko kansan tietoisuuteen. By Pia's on tuorehko brändi, vasta neljä vuotias jos oikein muistan.

      Poista