torstai 11. kesäkuuta 2015

Kaunis kattaus luo tunnelmaa

Huikean kaunista
perjantaita!

Ajattelin jakaa teille muutaman pienen kattausvinkin
pian alkavan kesäviikonlopun kunniaksi.

Kyllä se vaan niin on, että kaunis kattaus luo
ruokahetkeen ihanaa tunnelmaa.

Sen olen oppinut tässä ihan viime aikoina, kun
meidän mökkiä on kuvattu pariin pian ilmestyvään
sisustuslehteen.


Viittä vaille valmis kattaus, josta uupuu vielä rosmariiniruukku
ja punaviinipullo.



No nyt alkaa olla valmista! Pöytään tunnelmaa tuovat Annon 
kierrätyslasista valmistettu lasipullo, tomaatit, yrttiruukku,
mausteet ja viinipullo.




Tummansiniset Teema-lautaset ja Iittalan turkoosit juomalasit sopivat meren äärelle.
Kauniisti taiteltu lautasliina kätkee sisäänsä aterimet. Rosmariinin oksa ja
tervantuoksuinen lautasliinarengas viimeistelevät 
kokonaisuuden. 

***

Yllä olevan kattauksen teimme yhdessä ystäväni
Villa Puomi -blogin Hannan kanssa. Minusta
tässä kattauksessa on ripaus Provencen henkeä,
Ranskan maaseudun auringonpaistetta, rouheutta
 ja rentoutta.

On ollut ihana päästä sukeltamaan stailauksen
kiehtovaan maailmaan ystävien/ ammattilaisten
opastuksella. Ilokseni olen oppinut
monta hyvää kikkaa miten kiehtovia tunnelmia
luodaan. Pienillä yksityiskohdilla on
suuri merkitys :)

***

Heippa sitten! Nyt lähden pojun kanssa
nurtsille pelaamaan jalkapalloa.
Tämä on tältä erää mun viimeinen
perjantaivapaa, joten tultiin jo 
eilen mökille nauttimaan 
pitkästä viikonlopusta.

Aurinkoista viikonloppua
sullekin! Nautitaan kesästä ja
lämmöstä <3

-Teija-


32 kommenttia:

  1. Raikas merellinen kattaus! Ihanat nuo lautasliinarenkaat, mistäs niitä saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, lautasliinarenkaat olen muistaakseni ostanut Ocean Spiritistä
      www.oceanspirit.fi
      Puodilla on verkkokauppa, joten pääset näppärästi ostoksille :-)

      Poista
  2. Kyllä ruokakin maistuu aina paremmalta, kun kattaus on hieno kuten tässä tapauksessa. Todella upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos! Juurikin näin, kaunis kattaus on puoli ruokaa :)

      Poista
  3. Aah ihanaa ja niin kaunista. Aurinkoa viikonloppuun <3

    VastaaPoista
  4. Ihanaa luettavaa siis tiedossa, odotan innolla. Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni hieman jännittää miltä jutut ja kuvat näyttävät. Noh,
      eka lehti ilmestyy jo 23.6., joten pian päästään kurkkimaan.

      Ihanaa juhannusviikkoa <3

      Poista
  5. Raikasta ja merihenkistä! Todella houkutteleva kattaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne <3 Kesällä on ihanaa, kun saa kattaa ulkosalle.

      Poista
  6. Voi miten kaunista! Hauska idea kätkeä ruokailuvälineet tuonne servetin sisälle. Etenkin ulkokattauksissa kun on ikävä laittaa haarukkaa ja veistä pöydälle, vaikka pöytä olisikin pyyhitty ruokailua ennen. Nauttikaahan perjantaivapaasta! Upea päivä näyttäisi olevan tulossa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3 Juu, aterimien jemmaaminen lautasliinan sisään on hyvä juttu
      varsinkin näin siitepölyaikaan. Keltaista pölyä kun tuntuu olevan aivan kaikkialla.

      Poista
  7. Ihanan kesäinen tunnelma! <3 Siniset lasit ovat kuin piste i:n päälle merenrantakattaukseen. Ja lasipullo on tosi kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Päivi <3 Värikkäät lasit miellyttävät minunkin silmääni.

      Poista
  8. Kaunis kattaus ja merihenkinen tunnelma. Tuttuja astioitakin näkyy; Teema-lautaset on meillä kotona sekä valkoisina että harmaina ja noita Verna-laseja olen keräillyt kirppareilta ja nyt niitä onkin jo useampaa väriä meillä mökillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinä sen sanoit, Verna on näiden lasien nimi! Pähkäilin tuota nimeä pitkän tovin
      vaan ei se tullut mieleeni :-)

      Poista
  9. Todella kaunis ja merellinen kattaus.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Kaunis kattaus, ja varsinkin eka kuvassa myös ihana tunnelma. :) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Miina! Vielä kun kelit lämpenesivät, niin saisimme järkätä
      kaikki ruokailut terassille. Mikä siinä oikein on, että ruoka maistuu niin
      paljon paremmalta kun sen saa nauttia taivasalla?

      Upeaa juhannusviikkoa!

      Poista
  11. Kaunis ja merellinen kattaus. Teillä onkin niin ihana mökki mitä esitellä:)

    VastaaPoista
  12. Hahaa Teija, samoissa puuhissa Pikkutalossakin :) Juhannus on jo vahvasti mielessä! Lämpöä tilauksessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aurinkoisia ja leppeän lämpimiä päiviä saisi jo pikkuhiljaa tulla.
      Verkkaisesti etenee tämä kesä...

      Poista
  13. Mä en kyllä voi muuta kuin ihailla tätä teidän mökkiä ja paikkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Johanna <3 Ja teillä on niin ihana koti, että ette
      mitään mökkejä tarvitsekaan.

      Ihan mahtavaa juhannusviikkoa!

      Poista
  14. Kivan näköistä ja kesäkin vielä kylässä :) Meillä se kävi jä lähti taas tänään. Täytyykin katsoa tuo Villa Puomi-blogi, varmasti kiinnostava.
    Hyvää viikkoa sinne Teija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ystäväni <3 Kesä antaa nyt odottaa itseään, kun on yksi lämmin päivä niin
      heti perään tulee kaksi kylmää ja koleaa. Toivottavasti saamme juhlistaa juhannusta
      leppeän lämpimässä säässä niin täällä kotosuomessa kuin sillä Norjassakin.

      Ihanaa juhannusviikkoa!

      Poista
  15. Kaunis kattaus todellakin ja nuo servettirenkaat ovat kyllä ihanat! Täytyy käydä kurkkaamassa mitä muuta kivaa puodista löytyy.Tykkään myös kattaa kauniisti ja usein myös vain itsellenikin omaksi iloksi :) Mukavaa juhannuksen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä kurkkimassa OS:n sivuilla! Se on lempisisustuskauppani <3

      Mukavaa juhannusviikkoa sinullekin!

      Poista
  16. Houkutteleva tuo tervantuoksun ja rosmariinin yhdistelmä. Myös tuoksut ovat tärkeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Rakastan tervantuoksua, kun lautasrengasta nuuskii ja laittaa silmät kiinni
      niin voi kuvitella olevansa vanhan kuunarin kannella...
      Ja jos tuoksu ajanmittaan haalistuu, se palautuu kun rengasta kastaa hieman vedellä.
      Rosmariinintuoksu puolestaan vie ajatukset Ranskan maaseudulle, kyllä,
      myös tuoksuilla luodaan tunnelmia :-)

      Poista