sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Maailman paras banaanikakku

Hyvää päivää joka lyylille!

Mikään ei lohduta tälläisena sadepäivänä 
niin kuin herkullinen banaanikakku.

Testasin tänään mainiosta At Maria´s -blogista
taannoin bongaamaani
Caramelized banana upside down cakea.

Morjens että voikin kakku maistua herkulliselta!
Karamellisoidun sokerin, banaanin ja
turkkilaisen jogurin huikea liitto saa
sukat pyörimään jalassa :))

Kokeile sinäkin tätä ihanaa kakkureseptiä,
uskon että ihastut!






CARAMELIZED BANANA UPSIDE DOWN CAKE

Banaaniosio


2 banaania siivutettuna

3/4 kuppia fariinisokeria
6 rkl voita sulatettuna

Voitele irtopohjavuoka (mä käytin pohjalla leivinpaperia).
Sekoita sulanut voi ja fariinisokeri.
Levitä ko.seos vuoan pohjalle.
Asettele banaanisiivut voisokeriseoksen päälle.

Kakkuosio

1 muusattu banaani
3 rkl voita sulatettuna
1 muna
1/3 kuppia turkkilaista jugurttia
1/2 kuppia sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 kuppi vehnäjauhoja

Sekoita kulhossa banaani, sulanut voi, muna, jugurtti ja sokeri.
Lisää leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola.
Lopuksi sekoita joukkoon jauhot.
Levitä banaaniviipaleiden päälle.
Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.
Anna jäähtyä 10 minuuttia ja kippaa kakku ylösalaisin.

p.s. Kakkuvuoan alle kantsii laittaa leivinpaperilla päällystetty pelti,
sillä tästä kakusta saattaa tippua karamellista nestettä.


***

Me nautittiin tätä maan mainiota keikauskakkua
turkkilaisen jogurtin ja kaffen kera.
Jos sinusta jogurtti on liian hapanta niin
vaniljajäätelökin passaa vallan mainiosti
kakun kylkeen.

Ihania herkkuhetkiä murut <3

-Teija-

14 kommenttia:

  1. Oih, näyttää herkulliselta! Meillä on tänä viikonloppuna herkuteltu lakumutakakulla ja hyvää oli sekin ;) Laitetaanpas tämä sinunkin ohjeesi testilistalle. Leppoisaa sunnuntain jatkoa Teija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu, tämä kakku on suurta herkkua, uskon että ihastut.

      Poista
  2. Nam näyttää niin herkulliselta että piti heti ohje kirjoittaa ylös ja kauppalistaan laitettava tarvittavat aineet :) Leppoisaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  3. Voi nam, tuota pitäisi kyllä testata! Vesi tuli ihan kielelle....

    VastaaPoista
  4. Nam näyttääpäs tosi hyvälle. Kiitos kun jaoit ohjeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, tämä kakku on suurta herkkua, meidän nelihenkinen perhe
      tuhosi kakun yhdessä hujauksessa.

      Poista
  5. Pyyhkii leukaa :) Näyttää ja kuulostaa herkulliselta. Kiitos kun jaoit reseptin. Tätä kokoeilen.

    Hyvää alkanutta viikkoa Teija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo <3 Kokeile ihmeessä, tämä kakku on
      tosi herkullista.

      Poista
  6. Aiaiai...mums, vesi herahti kielelle! Täytyy kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kakku hurmasi herkullisuudellaan,
      testaa ihmeessä, uskon että ihastut.

      Poista
  7. Voi että näyttää kauniilta sekä herkulliselta. Ohje tuntuu vielä sellaiselta, että minultakin sujuisi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sujuu varmasti! Banaanit vuoan pohjalle ja taikina päälle, tätä
      kakkutaikinaa ei tarvitse edes vatkata, sekoitus riittää. Ei muuta
      kun kokeilemaan, uskon että ihastut!

      Poista