sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Muotinäytöstunnelmia ja arvonta

Ihminen ei voi löytää uusia valtameriä,
ellei hän uskalla
kadottaa rantaa näkyvistään.
 
-Andre Gide-
 
Bongasin tämän mietelauseen hiljattain
marmeladipussin kyljestä.
Se kuvaa tämän hetken tuntojani niiiin hyvin.
 
Poistuin meinaan kauas mukavuusalueeltani,
lupautuessani malliksi By Pia´s Designin
Fashion Weekendiin.
 
Mutta ihana, että poistuin, sillä takana on
yksi elämäni hienoimmista viikonlopuista,
pois lukien lasten syntymät ja häät.
 
Pääsin nousemaan muotinäytöslavalle neljässä eri
näytöksessä, upeiden naisten kanssa.
Ja esittelemään vaatteita, joita rakastan yli kaiken.

Yleisön joukosta bongasin monta ihanaa ystävää ja blogituttua,
jotka olivat tulleet kannustamaan meitsiä catwalkille.
Kiitos ihanat <3
 
 
Lemppariasuni, kaftaani ja mustat, kapeat housut.
 
 
 
Minä, upea Pias´s brändin luoja Pia Erlund ja Kuulasta ja kepeää -blogin suloinen Tuire.
 
 
Tuire, Johanna Kalastajan vaimo -blogista, Donna ja Malena Malenami -blogista.
 
 
Kuvankaunis Johanna oli parini muotinäytöksessä.
 
 
Tuire poseeraa.
 

 
 
 
Kokkolasta kotoisin oleva Malenami on supersuosittu bloggaaja
suomenruotsalaisten ja ruotsalaisten keskuudessa.
 
 
Norjassa asuva Kalastajan vaimo on yksi Suomen
tunnetuimmista lifestyle-bloggaajista.
 
 
 
Ihana Aida.
 
 
Ihastuttava Donna.
 
 
Viehättävä Katja.
(kuvaaja: Frida Hallbäck)
 
 
(kuvaaja: Frida Hallbäck)
 
 
Oi mikä rikkaus onkaan, kun kohtaa, uusia ihania ystäviä näin aikuisiällä!
Kiitos Donna, Aida, Malena, Katja, Tuire ja Johanna mahtavasta seurasta.
Toivottavasti tiemme kohtaavat vielä.
 
 
(kuvaaja: Frida Hallbäck)
 
 
 
***
 
By Pia´s Designin luoja ja malliston suunnittelija Pia Erlund
edustaa suomalaisten vaatesuunnittelijoiden kärkikaartia.
Arvostan suuresti Pian rohkeutta lähteä haastajaksi Suomessa kovin
kilpailluille vaatemarkkinoille. Pian menestyksen salaisuus on
korkealuokkainen, suomalaisille naisille luotu pellavavaate-
mallisto, joka sopii kaikille naisille ikään ja kokoon katsomatta.
 
 Pia kutsui Turun Fashion Weekendin vetonauloiksi huippubloggaajat
Johannan Kalastajan vaimo -blogista ja Malenan Malenami -blogista sekä 
Tuiren Kuulasta ja kepeää -blogista sekä meitsin.
Lisäksi catwalkille nousivat Pian luottomallit Donna ja Aida sekä
Katja, joka toimii Pian malliston jälleenmyyjänä Salossa.
Arvostan kovasti, että Pia valitsi malleiksi bloggaajia
ammattimallien sijaan. Meitä kaiken kokoisia ja
näköisiä naisia.
 
***
 
Muotinäytösviikonlopun ja yli sadan lukijan kunniaksi
nyt pyörähtää käyntiin tämän blogin ensimmäinen arvonta.
Pia lahjoitti upean, villa-/silkkihuivin arvottavaksi lukijoiden kesken.
Huivi on väriltään mustavalkoinen ja se on kuvioitu sydämin.
Uutuushuivin arvo on 79 euroa.
 
 
Nyt arvottava, upea huivi on kuvassa toinen vasemmalta.
 
Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta. Saat yhden arvan,
kun kommentoit tätä postausta. Blogini lukijat saavat kommentistaan kaksi arpaa.
Ja kaikki uudet jäsenet saavat kolme arpaa liittymisestä ja kommentista.
Muistathan ilmoittaa kommenttiboxissa sähköpostiosoitteesi,
niin osaan ottaa yhteyttä, jos onnetar suosii sinua.
 
Arvonta alkaa per heti ja päättyy 12.9.
 
(blogiyhteistyö)

***
 
Väsynyt, mutta onnellinen,
ovat fiilikseni tänä iltana.

Saunapuhtaana ja iloisella mielellä,
olen valmiina uuteen viikkoon.
 
Ihanaa alkavaa viikkoa teillekin muruset,
voikaa hyvin <3
 
Teija
  
 
 


 

154 kommenttia:

  1. Olitte upeita kaikki mallit, vaatteet ja korut aivan ihania ja tunnelma näytöksessä lämmin, sydämellinen! Mahtavaa varmasti saada tuollainen kokemus omaan muistojen lippaaseen.

    Arvonnassa mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito s<3
      Ihana Anu kun tulit paikan päälle! Oli niin kiva nähdä tutut kasvot yleisön joukossa.

      Poista
  2. On ollut varmasti hieno kokemus. Mukana ollaan yhdellä arvalla. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, itselläni oli oikea voittajafiilis, kun ensijännityksen hälvettyä
      uskalsin jo hieman nauttiakin esiintymisestä.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  3. Tuo oli varmasti hieno kokemus! Upeita malleja kaikki.
    Kahdella mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  4. Upeita malleja! Arvonnassa mukana yhdellä. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja hyvää arpaonnea!
      Mukava, kun poikkesit kommentoimassa Sofia!

      Poista
  5. Kauniita olette kaikki ja vaatteet myös:) kahdella arvalla mukana.
    anneaulikki@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Minä olen ylpeä sinusta, Teija! Rohkea olit ja niin te kaikki muutkin bloggaajat. Minun silmissäni näytätte ihan ammattimalleilta. Ja kauniita ovat By Pia's designin vaatteet. Upeita. Bloggaaminen vie ihmeellisiin ulottuvuuksiin, onnea siitä!
    Minullekin tuli mukava sähköposti, oikeastaan sopii aiheeseen kertoa se tässä. Blogissani ja instagramissani esiintyy joskus (harvoin) pieni, punatukkainen tyttö, mieheni pojantytär. Eräs iso lastenvaatefirma oli hänet huomannut, ja halusivat kuvata pikkuisen punapään talvi- ja joululuetteloihinsa. Koekuvaus on ollut, saa katsoa miten 2-vuotiaan käy.
    Ja mukana arvonnassa - yksi arpa / tuuliapix@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näpyvirhe! Minähän olen mukana kahdella arvalla :)

      Poista
    2. Oi kuinka ihanaa! Muistan hyvin tuon suloisen lapsukaisen <3
      Onnea arvontaan Tuulia!

      Poista
  7. Kauniita vaatteita ja malleja :)
    terkuin
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  8. Voi miten kivalta päivältä tuo vaikutti. Olet onnekas kun pääsit tuollaiseen juttuun. Nostan minäkin hattua sille, että malleina ovat tavalliset kauniit naiset eikä mallit.
    Arvontaan osallistun kahdella arvalla! Ihana huivi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana M <3
      Muotinäytösviikonloppu oli mitä mahtavin. Sään haltijakin oli puolellamme,
      aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta molempina päivinä.
      Uskon, että useimmat naiset katselevat mieluimmin "tavismalleja" kuin
      ammattilaisia, koska harva meistä on 180 cm pitkä ja painaa 55 kg, niin kuin
      useimmat mallit.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  9. Onpa tosi kivan näköisiä vaatteita ja kauniit mallit niitä esittelemässä. Ja arvonnassa mukana kahdella arvalla :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Annu <3
      Pian suunnittelemat vaatteet on ihania!
      Onnea arvontaan!

      Poista
  10. Olen täällä jo odotellutkin kuulumisia miten muotinäytös meni ja mahtavaa että meni hienosti! Malenami onkin täältä minun kotikaupungista :) Itse en olisi uskaltanut ikipäivänä catwalkille, joten iso hatunnosto sinulle ja mukana arvonnassa kahdella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai olet sinä Kokkolan tyttöjä Johanna! Malena on superkaunis, ihan täydellinen.
      Täytyy myöntää, että kyllä minulla puntti tutisi ensi kertaa catwalkille astuessani,
      mutta pian jännitys hälveni. Saattaa olla, että lasillinen shampanjaa auttoi rentoutumaan :-)
      Onnea arvontaan!

      Poista
  11. Mukana yhdellä arvalla. Minna minna.m.karttunen@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Näyttää, että teillä on ollut mukavaa. Todella kiva toteutus blogimaailmaan(kin) kiinteästi liittyvältä vaatemerkiltä. Olen arvonnassa mieluusti yhdellä mahdollisuudella mukana.
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä, lystiä oli :-) Oli hauska viettää viikonloppua saman henkisten naisten kanssa.
      Pia oli rohkea, kun valitsi bloggareita malleiksi. Yleisö tykkäsi kyllä kovasti katsella
      vaatteita meidän tavallisten naisten päällä, tulivat ihan kädestä kiittämään näytöksen jälkeen.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  13. Uutena lukijana kaikilla kolmella arvalla, palkinto on aivan ihana! Nimimerkillä hulluna huiveihin :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onnetar suosii sinua Marja-Liisa!
      Sydämellisesti tervetuloa lukijaksi <3

      Poista
  14. Näyttää kyllä tosi mukavalta päivältä! Mukana kolmella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaa Heini <3
      Talletan muotinäytöspäivät muistojen kultaiseen kirjaan.

      Poista
  15. Wau, olipa mahtava muotinäytös varmasti ja aivan ihana huivi! :) Kolmella arvalla mukaan.
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Kaksi arpaa kiitos. vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  17. Upeita naisia kaikki! Osallistun arvontaan kahdella arvalla :-)

    VastaaPoista
  18. Yhdellä mukana, muotinäytös oli upea ja kiva että mukana oli kaikenikäisiä ja -kokoisia naisia. Hyvin veditte! shurula[at]gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mukava kuulla, että olit seuraamassa näytöstä.

      Poista
  19. Olin itse paikan päällä katsomassa mahtavaa muotinäytöstä, upeita naisia malleina, hieno tunnelma. Pia´s vaatteet ovat ihania! Mukana yhdellä arvalla.
    susan.hirvonen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, että löysit tänne pieneen blogiini <3 Tunnelma muotinäytöksissä oli totta tosiaan katossa,
      kiitos empaattisen, ihanan yleisön. Pian vaatteista ei oikein voi olla tykkäämättä,
      mallistosta löytyy upeita vaatteita jokaiselle vartalotyypille.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  20. Mahtava näytös, te ihanat naiset♥ Huomasin jossain vaiheessa, että mulla oli hymy korvissa ihan alusta loppuun :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana kaima <3 Iloitsin niin, kun näin sinut yleisössä!
      Ja huomenna nähdään taas muodin merkeissä :-)

      Onnea arvontaan!

      Poista
  21. Voi miten kauniita vaatteita, ihania naisia ja tunnelma ollut varmasti huikea! Kiva kuulla että meni hyvin! Oi mikä huivi, pitää lähteä By Pia:siin jos onnetar ei suosi! Mustavalkoinen huivi tulisi niin tarpeeseen, ostin uuden takin mutta huivia en vielä löytänyt! Hyvää ja aurinkoista syksyä, kuullaan! :-) t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväni <3 Toivottavasti voitat huivin, se on aivan upea!

      Poista
  22. Ihanat naiset lavalla! Mua niin harmitti kun en päässyt kannustamaan sua lavalla, mutta tiesin että säihkyt :) Ihana tuo kaftaani-housuasu, sopii sulle ihan älyttömän hyvin! Mukana kahdella arvalla. Upea huivi, joka on kyllä saatava. Pitänee kirjoittaa joulupukille, mikäli arpaonni ei osu kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati <3 Tuo kaftaani on kyllä niin mun makuuni. Tilasin saman tien itselleni sellaisen.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  23. Olisinpa saanut olla katsomossa, upeilta näytitte. Ja varmasti ihan mahtava kokemus. Huiveja ei koskaan voi olla liikaa, kahdella mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kunpa olisitkin ollut täällä! Kyllä, kokemuksena muotinäytösmallina oleminen oli ihan huippujuttu,
      kiva kun tässä iässäkin voi oppia vielä jotain uutta.

      Onnea huiviarvontaan <3

      Poista
  24. Upeita naisia, ihania kuvia ja aivan varmasti päivistä jäi muisteltavaa loppuelämäksi ♥ kahdella arvalla mukana ihanassa arvonnassa :)) mpuumalainen71(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kyllä niin harmitti, etten päässyt paikalle kannustamaan sinua! Mutta aina ei vaan aikataulut mätsää.
    Instagramista olen seurannut teitä kyllä koko viikonlopun ajan ja ihastellut sekä upeita, upeita malleja että kauniita vaatteita.
    Ja tottamaar osallistun arvontaan - kahdella arvalla mukana;)
    ladymess01 (at) gmail.com
    Ja tuo kaftaani on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Lady <3 Kaftaani on kaikessa yksinkertaisuudessaan minunkin mielestäni tosi kaunis.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  26. No voi mitä upeita naisia! Mulle 2 arpaa ja osoite on marika@casablogit.fi

    VastaaPoista
  27. Ihania kuvia! Yhdellä mukana kivassa arvonnassa :) t. Saya sayav@hotmail.fi

    VastaaPoista
  28. Vautsi, upeita olette ja nuo vaatteet niin kertakaikkisen kauniita. Olisi ollut ihana olla paikanpäällä katsomassa! Tuo huivi, aah. Kolmella arvalla koitan onneani! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Kaisa <3 Toivottavasti viihdyt matkassani :-)

      Onnea arvontaan!

      Poista
  29. Kauniita kuvia ja malleja!
    Olen kahdella arvalla mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Emilia <3
      Toivottavasti voitat tuon ihanan huivin!

      Poista
  30. Upea sun päällä tuo harmaa kaftaani! Nyt harmittaa etten ilmoittautunut näytökseen.. kun olisi ollut vapaa viikonloppukin.
    Ihanaa työviikon alkua kauniissa syys ilmassa! t.Jonski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jonski <3 Kunpa olisitkin tullut seuraamaan näytöstä.
      Noh, ehkä joku toinen kerta sitten.
      Kivaa loppuviikkoa ja onnea arvontaan!

      Poista
  31. Kaftaani sopii sinulle kuin olisi juuri sinulle suunniteltu ja koko porukka on kuin ammattimannekiineja. Ehkä osa onkin? Mukana arvonnassa kahdella arvalla. Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Krisse! Vaalea, nuori tyttö Aida esiintyy Pian mainoksissa säännöllisesti kuten vaalea, pitkähiuksinen Donnakin. Me muut poseeramme pääsääntöisesti vain omissa blogeissamme. Kalastajan vaimo ja Malena ovat bloggaajina sen verran kuumaa kamaa, että heihin törmää kyllä turuilla ja toreilla.

      Onnea arvontaan!

      Poista
  32. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla! Upea kaftaani, vau! susanna.hakkinen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Yhdellä arvalla mukaan, aivan ihania malleja ja vaatteita =)!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Pian vaatteet on kyllä huippuihkuja!

      Onnea arvontaan!

      Poista
  34. Wow oi wow mikä porukka :) Oikein olit edustava ja upea tuo asusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna <3
      Viihdyn niin näissä Pian ihanissa vaatteissa.

      Onnea arvontaan!

      Poista
  35. Aivan ihania naisia <3 Vaatteet pääsevät kyllä edukseen teidän päällänne.
    2 arpaa huivin puolesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari <3 Minustakin on mukava katsella vaatteita tavallisten naisten päällä,
      sellaisiahan suuri osa meistä on :-)

      Arpaonnea!

      Poista
  36. Kolmella mukana! Kiitos Teija kun vinkkasit. Ihania kuvia, jo aiemminkin ihailemiani asuja ja upeita naisia! Nimeni eteen voi liittää tittelin "Pellavakangaslover" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun löysit tänne Anne! Lämpimästi tervetuloa blogini lukijaksi.
      Toivottavavasti viihdyt matkassani.
      Pellavavaatteet on ihania, varsinkin nämä Pian suunnittelemat,
      yksinkertaisia, mutta niiiin kauniita.

      Onnea arvontaan!

      Poista
  37. Hienoja kuvia ja ihania vaatteita! Mukana kolmella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämellisesti tervetuloa lukijaksi <3

      Onnea arvontaan!

      Poista
  38. Oi mitä upeita vaatteita! Yhdellä mukana :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Ihania pellava vaatteita, kolmella arvalla mukana.Heti pitänee mennä Pia´sin sivuille katsoon uutuudet.
    katja.ahtimaa@kotinet.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Katja <3
      Mene ihmeessä kurkkimaan Pian sivuja, se on pullollaan
      ihanuuksia.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  40. Mukana arvonnassa kolmella arvalla! Uusi tuttavuus tämä blogi ja hyvältä näyttää! Terveisin Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Sydämelliseti tervetuloa, toivottavasti viihdyt matkassani :-)

      Niin ja onnea arvontaan!

      Poista
  41. Onpa kaunis tuo kaftaani! Olen mukana yhdellä arvalla; hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  42. Ihana postaus huippuviikonlopustamme! Oli tosiaan oikein hauska tutustua ja eiköhän me tavata vielä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, oli ihana tutustua sinuun Tuire!
      Toivottavasti kohtaamme vielä :-)

      Poista
  43. Oi miten upeita naisia! Hyvä Teija!! <3 <3

    Arvonnan joudun nyt skippaamaan, koska olen algeerinen villalle. Höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen <3
      Aurinkoisia syyspäiviä teille molemmille!

      Poista
  44. Tupsahdin sivullesi Fridan blogin kautta, joten olen uusi lukija. Teillä on varmasti ollut hauska viikonloppu! Kolmella arvalla mukana ihanassa arvonnassa. Rakastan huiveja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa Titti! Kiva, kun löysit tänne :-)

      Onnea arvontaan!

      Poista
  45. Kauniita vaatteita! Kesälomalla törmäsin näihin Porvoon myymälässä ja olisin voinut shoppailla itseni rahattomaksi ;D Kahdella arvalla mukana! Ja mukavaa viikkoa sinulle Teija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3 Minullakin meinaa itsehillintä pettää aina, kun
      piipahdan Pian putiikissa :-)

      Arpaonnea!

      Poista
  46. Onpa kauniita vaatteita. Löysin blogisi ihan sattumalta ja nyt olenkin uusi lukijasi. Kolmella arvalla mukana.

    Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haapasaloa@live.fi

      Poista
    2. Sydämellisesti tervetuloa lukijaksi Ansku <3

      Onnea arvontaan!

      Poista
  47. Kauniita malleja ja vaatteita!
    tilhitie@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli <3
      Pian vaatteet on huippukauniita!
      Onnea arvontaan!

      Poista
  48. Voi ihanuus mikä blogi! Kuljin tänne Kalastajan vaimon vinkkaamana. Ihania juttuja ja kuvia sulla.
    Muotinäytös varmasti upea kokemus.
    Liityin Google käyttäjäraatiin saman tien. Olisin tehnyt sen kyl muutenkin, ilman kivaa arvontaa :D

    virtuaalimoleskine@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Pipari ja tervetuloa joukkoon iloiseen <3
      Catwalkin valloittaminen tällä iällä oli kyllä huima kokemus :-)

      Arpaonnea!

      Poista
  49. Uutena lukijana myös mukana arvonnassa.
    piira.anne@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Hyvä Teija, tosi kivalta näyttää! Olisi ollut kiva olla katsomassa :)
    Mukana arvonnassa,
    Tiiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiitiseni <3
      Toivottavasti onnetar istuu olkapäälläsi ja
      voitat upea huivin itsellesi!

      Poista
  51. Kauniita hymyjä :)

    Mukana arvonassa kolmella arvalla! :)

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jolana <3
      Tuli kyllä hymyiltyä niin, että oikein poskissa tuntui :-)
      Sydämellisesti tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  52. Ihanaa nähdä bloggaajia malleina! Blogisi on minulle uusi tuttavuus, joten innolla tutkimaan! Arvonnassa mukana 3 arvalla.
    Sari (sarikatarina@hotmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämellisesti tervetuloa lukijaksi Sari <3
      Toivottavasti viihdyt blogini parissa.

      Onnea arvontaan!

      Poista
  53. Oli todella kiva treffata viikonloppuna. Olitte ihan huikeita malleja:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihana Frida <3 Olit napsinut meistä hienoja kuvia!

      Poista
  54. olipas teillä kiva päivä!!!kuvista aistii!!=))
    yksi arpa!!!
    arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja! Päivä oli mitä mahtavin!

      Onnea arvontaan <3

      Poista
  55. ihania tuotteita nämä pia`sin!!! yhdellä arvalla mukana!!
    jutska
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  56. Ihana blogi, mahtava näytös ja huivikin miellyttäisi minua !
    Tuija

    VastaaPoista
  57. Kauniit vaatteet ja kauniit mallit! Haluaisin nähdä enemmän "tavallisia" naisia malleina erilaisissa tilaisuuksissa ja lehdissä, tämä oli tosi hyvä idea!
    mariak1(at)jippii.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kommentistasi <3 Olen kanssasi samaa mieltä. Enemmän norminaisia
      mainoksiin toivon minäkin.

      Arpaonnea sinulle!

      Poista
  58. Olit ihana malli catwalkilla :) Mahtiviikonloppu, vieläkin leijun! Tavataan taas uusissa kujeissa, iloista syyskuun viikon jatkoa! Terkuin Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja <3 Fashion Weekend oli suuri menestys! Pian ihania vaatteita
      on ilo esitellä.
      Toivottavasti tiemme kohtaavat vielä :-)

      Poista
  59. Vau, todella upeita tuotteita, mukana ollaan yhdellä :) vickan27(a)gmail.com

    VastaaPoista
  60. Oli hieno muotinäytös, hieno ilma ja upeat mallit.
    Tämä sinun lempiasu on myös minun lemppari. Itselläni on tuo kaftaani valkoisena (silloin ei ollut vielä tuota ihanaa meleerattua harmaata vaihtoehtoa), mutta tuo harmaa on aivan ihana ja vielä monikäyttöisempi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olit seuraamassa muotinäytöstä!
      Kaunis kiitos kommentistasi <3
      Tuo kaftaani on kyllä tosi nätti, niin minunkin makuuni.

      Arpaonnea!

      Poista
  61. Iloisen ja pirteän näköinen muotinäytös ja mallit! Tuotteet ovat ihania! Olen mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  62. Ihana muotinäytös ja kauniit mallit! Hyvin veditte! Uusi lukija mukana yhdellä arvalla. sina.hiekka@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Ihana huivi! Täällä uusi lukija mukana arvonnassa :))

    Terkuin Pia, pia.flink@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Onnea arvontaan ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi <3

      Poista
  64. Upea olet! Varmasti mahtava kokemus :). Mukaan arvontaan ilmanmuuta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Johanna <3 Toden totta, muotinäytökseen osallistuminen oli kokemuksena mitä mahtavin!

      Toivon, että Onnetar suosii sinua :-)

      Poista
  65. Olen aivan myyty näille tuotteille, olen löytänyt asuista omat suosikkini, huivi mukaan lukien. Uusi lukija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Tarja <3
      Pian vaatteet on upeita.

      Onnea arvontaan!

      Poista
  66. Innolla tutkailen pikkuserkun blogia aivan ihania juttua ja ihanat iloiset mallit sekä upeat vaatteet:) 3 arvalla mukana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Onpa hauska, että löysit tänne. Äiti taisi vinkata?
      Onnea arvontaan ja ihanaa syksyn jatkoa <3

      Poista
  67. Ihanat vaatteet ja upeat mallit :)
    uusi lukija mukana kolmella arvalla. /piia (piia.suovanen@gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Piia <3
      Sydämelliseti tervetuloa lukijaksi, toivottavasti viihdyt matkassani :-)

      Onnea arvontaan!

      Poista
  68. Löysin blogisi Kalastajan vaimo-blogin kautta ja voi miten ihastuin! Kivaa, että heti löytyi myös tällainen arvonta, sillä olen jo pitkään ihaillut By Pia´s:n pellavatuotteita, nyt vain peukut pystyyn, että onni on myötä :) speuhkur@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun löysit tänne, lämpimästi tervetuloa <3
      Niin ja onnea arvontaan!

      Poista
  69. Uusi lukija kolmella mukaan, ihana huivi olisi :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa <3 Toivottavasti viihdyt blogini parissa!

      Onnea arvontaan!

      Poista
  70. Ihania vaatteita ja mukava tunnelma näytöksessä, välittyi katsomoon asti. Arvonnassa ehdottomasti mukana. katrilappalainen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pääsit seuraamaan näytöstä paikan päälle <3 Ja ihanaa, että viihdyit.

      Paljon onnea arvontaan!

      Poista
  71. Mukaan kivaan arvontaan, 1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Heippa Teija! Myöhästyin näytöksiin ilmoittautumisesta, kun liian kauan mietin että, kerkiänkö :( ensi kerralla nopeampi reagointi....
    Niin ihania vaatteita, olen muutaman jo "joutunut" ostamaan, kun sinun blogistasi niitä olen bongannut 😜.
    Mukanana 2 arvalla tiina.t.vainio@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kun olet löytänyt tänne pieneen blogiini ja
      kiva, kun kävit kommentoimassa <3
      Onnea arvontaan Tiina!

      Poista
  73. Teillä on ollut varmasti mahtavaa, olette upeita malleja. Huivikin miellyttää silmää, joten mukana arvonnassa.
    -Katsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Katsu,
      kiva, kun poikkesit kommentoimaan. Tuo arvottava huivi on kyllä ihana,
      toivottavasti voitat sen!

      Poista
  74. Kiva päivä ollut teillä. Kuvista välittyy ilo :D. Mukana yhdellä arvalla.

    -Sanna-
    soda@netti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Meillä oli hurjan mukavaa vaikka alussa esiintyminen hieman jänskättikin.

      Onnea arvontaan Sanna!

      Poista
  75. Piian vaatteet ovat kyllä tosi ihania ja laadukkaita, ja aivan mahtavaa oli nähdä vaatteita myös ns. ei mallien päällä. Hieno idea Piialta ! Vaatteissa ja koruissa ihania, yksinkertaisia tähtikuvioita, jotka tuovat vaatteisiin sitä jotain ! Kiitos Teija kutsusta !

    t. -monika-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun pääsit paikan päälle Monika <3 Oli ihana bongata sinut yleisön joukosta.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  76. Sellainen laitetaan! Onnea arvontaan!

    VastaaPoista
  77. Arvalla mukana. Pellavavaatteet ja -asusteet ovat kyllä ihan verrattomia.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista