perjantai 27. kesäkuuta 2014

Herkulliset haukipullat

Heikun keikun,
ihanaa perjantai-iltaa!

Se on ensimmäinen lomaviikko kohta takana päin ja nautittu ollaan ihan jokaisella solulla!

J ja poju ovat kovia kalamiehiä ja ekojen lomapäivien aikana saalistakin on jo tullut ihan mukavasti, pääasiassa kylläkin haukia. Yleensä ollaan päästetty vonkaleet takaisin mereen heti kuvaussession jälkeen, mutta juhannuksena päätimme tehdä poikkeuksen. Valmistin meinaan juhannuspöytään ensikertaa haukipullia, joista taisi kerta heitolla tulla meidän perheen lemppareita, niin herkullisia ne olivat!

Jaan reseptin tässä teillekin, jos satutte olemaan kalaruokien ystäviä.

Haukipullat (neljälle hengelle)

500 g  haukea  
1 dl  korppujauhoa   
2 dl  kalalientä tai kermaa   
2   munaa   
2 tl  suolaa  
1 tl  sitruunapippuria   
½ tl  valkopippuria   
tilliä 

Fileoi kala nahattomaksi ja poista ruodot. Jauha kala lihamyllyllä tai monitoimikoneella.
Turvota korppujauhot kalaliemessä tai kermassa.Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja pyöritä pulliksi.
Paista voissa paistinpannulla. Tarjoa uusien perunoiden, sitruunalohkojen ja kermaviilidipin kanssa.


Nämä haukipullat ovat oikeaa herrojen herkkua!
 
***
 
Show must go on! Tänään ollaan huhkittu pihahommien parissa oikein olan takaa! J tilasi 30 kuutiota kuoriketta istutusten peitteeksi ja sitä ollaan nyt koko perheen voimin levitetty kasvien sekaan. Katteen tarkoitus olisi estää rikkaruohojen leviäminen istutusaltaisiin, saa nähdä onnistummeko näin nujertamaan ne kiusankappaleet.

Hartioissa tuntuu siltä, että töitä on tehty. No eiköhän suurimmat jumit sula kohta
saunan lempeissä löylyissä, hope so.
 

Viikonlopputerkkusin,
 
Teija
 
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin onkin :-) Tämä rouva ei enää ylenkatso haukisaaliita,
      vaan ottaa ne ilolla vastaan!

      Poista
  2. Ai kun herkullisennäköisiä haukipullia! Nams!
    Laitoinkin juuri omaan ruokablogiini haukiherkkupostauksen, käyhän kurkkaamassa:
    http://matruusinmakuhetket.wordpress.com/2014/06/27/haukisalaattia-pannuhaukea-savuhaukea/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos vinkistä Merihelmiina! Ihana blogi sulla! Nappaan heti nuo haukireseptit itselleni, kiva päästä kokeilemaan hauen valmistusta eri tavoilla.

      Poista
  3. Voi miten herkullisen näköisiä pullia! Mukavaa viikonloppua ja rentouttavia löylyjä! Sauna on kyllä ihan paras paikka tuollaisen rehkimisen jälkeen. Rentoutus taattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu, ja mikä parasta, haukipullat maistuivat myös muksuille!

      Poista