perjantai 9. toukokuuta 2014

Kysymyshaaste vuonojen maasta


Heips ja mukavaa perjantai-iltaa!

Sain ilokseni eilen kysymyshaasteen
Vuonon kimallus –blogin suloiselta Mariannalta ja päätin vastata siihen heti, tässä ja nyt.
Olen meinaan hieman saamaton haasteisiin vastaaja, Arkihaastekin vasta alkumetreillä, sorry buddies.


Hip hei, tästä se alkaa:

1. Millainen olit lapsena?
Olin lapsena melko vilkas ja touhukas. Ensimmäiset lapsuusmuistoni ovat ajalta, jolloin muutimme Pirkanmaan Kangasalalta Varsinais-Suomeen, Ruskolle. Olin tuolloin 5-vuotias tytöntyllerö. Melko pian muuton jälkeen tapasin lapsuudenystävistäni parhaan, Johannan eli Jonskin, jonka kanssa olemme kokeneet seikkailut monet. Vielä tänä päivänä olemme sydänystäviä ja mikä mukavinta, meidän tyttäret tulevat hyvin toimeen keskenään. Olemme viettäneet monta mukavaa naisteniltaa tällä kvartetilla.

2. Mitä pelkäät eniten ja miksi?
Pelkään eniten läheisteni sairastumista, niin kuin varmaan moni muukin. Onneksi olemme kaikki saaneet olla melko terveinä. Hieman pelottaa myös lasteni murkkuikä, mitä se tuokaan tullessaan, kun jo nyt on välillä melkoista vääntämistä. Rajoja ja rakkautta, niillä mennään ja parhaamme tehdään, say no more.

3. Mistä haet voimaa silloin, kun elämä heittää kapuloita rattaisiin?
Melko helpolla olen päässyt, mitään todella vaikeita tilanteita ei toistaiseksi
ole eteeni tullut (laittaa kädet ristiin). Pienten vastoinkäymisten edessä haen voimaa lapsistani, palaan perusasioiden äärelle ja mietin mielessäni miten hyvin meillä asiat onkaan.

4. Viisi suurinta unelmaasi?
Toivottavasti molemmista lapsistani kasvaa hyviä ihmisiä, jotka löytävät oman paikkansa tässä maailmassa. Toivon myös, että heistä kasvaa rehtejä ja rehellisiä kansalaisia, joilla on sydän paikallaan.

Unelmoin siitä, että lapseni saisivat kasvaa maailmassa, jossa ei tunnettaisi sotaa, nälänhätää eikä ilmastonmuutosta. Haaveilen siitä, että he voisivat aikuisinakin kulkea metsässä, poimia sieniä ja marjoja, kalastella ja ihailla luonnon kauneutta.

Toivon itselleni ja läheisilleni terveyttä ja pitkää ikää.

Toivon, että vielä joskus saisin hieman omaa aikaa. Nyt elämän ruuhkavuosien keskellä tästä asiasta ei uskalla unelmoidakaan, arjen kiireet vievät mennessään. Unelmoin pitkistä kävelylenkeistä, kiireettömistä kahvihetkistä, retkistä maaseudun pikkuputiikkeihin ja  huutokauppoihin. Ja joskus olisi ihana saada olla vaan ja möllötellä.

Toivon, että saamme J:n kanssa kulkea rinta rinnan elämämme loppuun asti. Unelmoin joskus salaa ajasta, kun lapset ovat jo lentäneet pesästä. Olisi ihana asua oman kalakaverin kanssa etelän lämmössä talvikaudet ja muuttaa takaisin kotosuomeen vasta kevään kynnyksellä. Eläkepäivät Provencessa tai Toscanassa kuulostaisi aika houkuttelevalle. Toisaalta haluan olla aina lapsilleni läsnä, vielä silloinkin, kun he ovat jo aikuisia. Aika vaikea yhtälö tämä. 

5. Missä ja miten asuisit, jos saisit vapaasti valita?
Mieluiten asuisin mökillä, meren rannalla. Jos nykyinen mökkimme olisi himpun verran tilavampi, niin asuisin siellä mieluusti aina. Mutta mökin lähellä pitäisi olla koulut, harrastusmahdollisuudet, kaverit ja kaupat, jotta siellä voisi asua vakituisesti. Lapset tarvitsevat kaverinsa ja äidin pitää päästä silloin tällöin shoppailemaan, ihan vaan terapian vuoksi :-)

Nykyinen asumistilanteemme on oikein hyvä. Arjet asumme Maskussa, josta käsin kaikki palvelut ovat hyvin saatavilla. Viikonloput ja loma-ajat vietämme maalla, Naantalin Merimaskussa, jossa meri ja luonto ovat lähellä.

Kesäpäivät mökin terassilla ovat ihan parhaita.


En lähetä tätä haastetta eteenpäin kenellekään erikseen, sen saa  vapaasti napata ken haluaa.

Ihanaa äitienpäiväviikonloppua kaikille äideille ja isoäideille!

-Teija-

6 kommenttia:

  1. On tuo terassi vaan niin upea... kyllä siellä kelpaa aikaa viettää! Oikein ihanaa viikonloppua ja äitienpäivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru! Terassi on lempipaikkani.
      Ihanaa äitienpäivää!

      Poista
  2. Melkein voisin kopsia vastauksesi omalle seinälleni - niin samankaltaisia ajatuksia siellä on;)
    Upea terassi ja maisemat!
    Oikein hyvää äitienpäivää, Teija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Lady! Joskus on hyvä pysähtyä isojen asioiden äärelle ja miettiä mitkä asiat ovat tärkeitä itselle ja perheelle. Unohtuu sitten turhat lillukanvarret.

      Aurinkoista äitienpäivää!

      Poista