perjantai 16. syyskuuta 2016

Kaikenkarvaisia ystäviä upeassa maalaismiljöössä

Iltojen iltaa, ystävät <3

Tänään oli jälleen niin mahtavan kaunis syyspäivä täällä Turun suunnalla,
että oli ihan pakko lähteä kameraa ulkoiluttamaan. Suuntasin iltapäivällä
auton nokan kohti Kuralan Kylämäkeä, joka on kaupungin omistama museo-
 ja kulttuurivirkistys-alue itäisessä Turussa, Jaanintien varrella. 

Kylämäki on minusta kauneimmillaan näin syksyllä, kun maalaismiljöön
lukuisat lehtipuut leimuavat ruskan monenkirjavissa väreissä. Tilan  
vanhat rakennukset, puutarhat, niityt ja pellot kuiskivat tarinoita menneestä
ajasta. Tässä paikassa aika pysähtyy ja mielen valtaa hyvä, lämmin olo.

Kylämäen lukuisilla laitumilla voi rapsutella vapaana laiduntavia hevosia ja
 lampaita. Tai seurata kanojen ja kukon tepastelua viihtyisässä ulkoaitauksessa.
Kaikenkarvaisista ystävistämme pidetään hyvä huoli Kylämäessä, niille
on rakennettu isot, vehreät laitumet, joissa on tilaa temmeltää.













***
Kuralassa vietään muuten tänä viikonloppuna Syyspäiviä. Tilan emäntä
säilöö kesän satoa ja apulainen laittaa ikkunoita talvikuntoon. Kokeilu-
verstaalla puolestaan karstataan ja kehrätään lampaanvillaa. Kylämäen
kahvila Omena ja Kaneli palvelee la-su klo 11-17, lisäksi alueella on
lukuisia ihania piknikpaikkoja, joissa voi nauttia omia eväitä
vaahterapuiden katveessa. Joten jos sinuakin kiehtoo menneen
ajan maalaiselämä, tee ihmeessä syysretki Kuralaan! Uskon,
että ihastut tilan ainutlaatuiseen tunnelmaan.

***

Vaikka niin mielelläni viipyilisin vielä näissä maalaismaisemissa, 
niin nyt täytyy lopetella ja lähteä nauttimaan mökkisaunan
leppeän lämpöisistä löylyistä. Illemmalla olisi tarkoitus vielä
katsoa telkkarista Nuija ja tosinuija kaks, jos nukkumatti ei 
viekottele mua treffeille sitä ennen :)

Tunnelmallista perjantai-iltaa &
superihanaa viikonloppua!

-Teija-


22 kommenttia:

  1. Maalaismaisemat on niin kauniita <3
    Kivaa perjantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi niin samaa mieltä.
      Maalaismaisemassa silmä lepää.
      Mukavaa loppuviikkoa <3

      Poista
  2. Ihania maalaistunnelmia! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Bella :) Ihana, kun tällaisia maalaismiljöitä ylläpidetään,
      niin lapsetkin pääsevät tutustumaan maatilan elämään. Vanhan ajan
      tiloja ja vapaana laiduntavia eläimiä näkee enää valitettavan harvoin,
      nykykehitys kun kannustaa tehotuotantoon.
      Kivaa viikon jatkoa <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, Kuralan Kylämäki on kerrassaan hurmaava vierailukohde!

      Poista
  4. Ihana maalaismaisema :) Hevosia ja kanojakin. Mukavaa viiikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kivasta vinkistä ja pyörähdyksestä tilalla. Rakastan tuollaista vanhaa tunnelmaa ja olen miettinyt, onko Kuralassa vielä eläimiä, sillä haluaisimme viedä vanhemman lapsenlapsemme sinne. Ei vaan ole koskaan tullut selvitettyä asiaa. Miksei mentäisikin tuonne vaikka huomenna. Tänään tehtiin pikareissu mökille saaristoon.
    Leppoisaa syysviikonloppua! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menkää ihmeessä retkelle Kylämäkeen, uskon että ihastutte tilan vanhanaikaiseen, leppoisaan tunnelmaan! Eläimet laiduntavat siellä vielä jonkin aikaa. Talveksi ne siirretään muualle.
      Kauniita syyspäiviä sinulle, Maija <3

      Poista
  6. Kiitos kivasta vinkistä ja pyörähdyksestä tilalla. Rakastan tuollaista vanhaa tunnelmaa ja olen miettinyt, onko Kuralassa vielä eläimiä, sillä haluaisimme viedä vanhemman lapsenlapsemme sinne. Ei vaan ole koskaan tullut selvitettyä asiaa. Miksei mentäisikin tuonne vaikka huomenna. Tänään tehtiin pikareissu mökille saaristoon.
    Leppoisaa syysviikonloppua! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. Kuralan kylämäki on tuttuakin tutummassa maisemassa. Tuolla ympärillä pyörittiin koiran kanssa silloin kun Karjakujalla asuttiin.
    Mukavaa lauantaita sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, ootteko asuneet Karjakujalla? Minusta Nummenpakka on kerrassaan
      ihana kaupunginosa vanhoine puutaloineen!
      Kuulaan kirpeitä syyspäiviä sinne Ahvenanmaalle <3

      Poista
  8. On kyllä hienoa, että vielä on paikkoja minne voi mennä tutustumaan maatilan arkeen :)
    - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Onneksi kaupunki ylläpitää tällaisia kulttuurihistoriallisesti
      tärkeitä tiloja ja järjestää niissä mukavaa toimintaa koko perheelle. Osa lapsista
      pääsee Kylämäessä ensi kertaa rapsuttelemaan maatilan eläimiä, nuo kohtaamiset
      ovat kultaakin kalliimpia.
      Aurinkoisia syyspäiviä Rauman suunnalle <3

      Poista
  9. Kuralan kylämäki on todellakin hieno paikka. Paljon lapsuudestani tuttuja asioita. Viikonloppu on ollut upea ja veneen siirtopurjehdus talviteloille on sujunut hienosti. Oikein mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, Kylämäki on yksi kaupungin kiehtovimpia vierailukohteita.
      Rakastan tilan leppoisaa tunnelmaa. Veneen siirto talviteloille kielii
      siitä, että syksy on jo pitkällä. Vaikka ei tarvitse mennä kuin muutama
      päivä taakse päin, kun oli vielä kesäisen lämpimät ilmat. Tänä aamuna
      piti kaivaa jo hanskat esiin, keli on muuttunut melkoisen koleaksi.
      Kiitos samoin, mukavaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3 Kylämäen maalaismiljöö on kyllä kerrassaan lumoava
      varsinkin näin syksyllä, kun lehtipuut leimuavat ruskan eri väreissä.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Vanhanajan niittykukat ovat kyllä kerrassaan hurmaavia,
      niitä pitäisi yrittää kasvattaa itsekin.

      Poista
  12. Kivoja kuvia ihanista kylämäen asukeista <3
    Tärkeitä paikkoja ovat nämä tilat, joissa lapset saavat tutustua eläimiin ja maaseutuun, sillä vanhanajan mummoloita ei juurikaan enää ole.
    Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Mikä sääli, että suurin osa pienistä maatiloista on
      jouduttu lopettamaan ja maalaismiljöitä ei juurikaan enää näe.
      Nykyajan mummot asuvat urbaanisti kaupunkien keskustoissa ja
      lampaanvillan karstaamisen sijaan heiluttelevat lanteitaan
      lambada tunneilla :)

      Ihanaa viikkoa sullekin <3

      Poista