sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Givskud Zoo ja Vejle

Heippulis!

Palataan vielä hetkeksi taannoisen Tanskan matkamme tunnelmiin. Kuten aiemmassa
postauksessa kerroin, vuokrasimme tällä Legolandiin suuntautuvalla reissulla auton,
jotta pääsisimme tutustumaan maakuntaan vähän laajemmaltikin.

Olimme kuulleet tuttavilta, että Givskudin eläintarha on Legolandin ohella kokemisen
arvoinen kohde, joten suuntasimme sinne siis yhtenä sateisena reissupäivänä. Givskud
on siitä erikoinen eläinpuisto, että eläimiin voi tutustua mukavasti kehnollakin säällä
omasta autosta käsin. Helppoa ja kätevää, eikös!






Tässä äidin sylissä köllöttelee tarhan suloisin eläinvauva, viikon vanha gorillabébé, Kipenzi <3
Kävimme tutustumassa apinoiden ja gorillojen elämään kävellen, sillä
autosafarin varrella oli useita parkkialueita, joilta lähti eläinaitauksiin
suunnattuja kävelypolkuja. Parkkialueilta löytyy myös kahvilat ja wc-tilat sekä
 leikkipuistoja perheen pikkuväelle.


Pelkokerroin nousi potenssiin sata, kun siirryimme leijonien tarhaan. Autoilijoita
pyydettiin laittamaan auton ovet lukkoon ja sulkemaan ikkunat kierroksen ajaksi. Ei
olisi tullut kyllä mieleenkään lähteä hieromaan lähempää tuttavuutta noiden viidakon kunkkujen
kanssa, niiden karjunta kuulosti kerrassaan karmivalta!




***
Eläinsafariliput maksoivat noin 25 euroa aikuisilta ja 13 euroa lapsilta.
Eläintarhaan voi tutustua myös safaribussilla, jos omaa autoa ei ole
käytössä. Liput, aukioloajat ja hintatiedot löytyvät täältä.

Jos olette suunnittelemassa matkaa Legolandiin, suosittelen ehdottomasti
pistäytymään yhtenä päivänä myös Givskudin eläintarhassa.
Kokemisen arvoinen kohde, ehdottomasti!

***
Viimeisenä lomapäivänä suuntasimme auton nokan kohti Vejlen kaupunkia,
joka sijaitsee noin 30 km Legolandista itään päin, kukkuloiden ja
tiheiden metsikköjen keskellä.

Kaupungin vanhaan keskustaan on helpointa tutustua kävellen,
hurmaavilla kävelykaduilla kuluu helposti tunti jos toinenkin.
Kaikkialla on kaunista katseltavaa ja shoppailtavaakin riittää joka
makuun.






Kaupungin vanhin rakennus on 1200-luvulla rakennettu Pyhän Nikolain kirkko.


Kävelykadun toisessa päässä on kauppakeskus Bryggen, josta löytyy muun muassa
laaja kirjo kansainvälisiä vaateketjuja 
Gerry Weberistä Vilaan ja kaikkea siltä väliltä.
Plussaa kauppakeskukselle vielä ilmaisesta 
minigolfradasta, jonka parissa meidän
perhe viihtyi tovin jos toisenkin.


Summa summarum.Tanskan visiittimme täytti toiveemme tälläkin kertaa.
Mökkimajoitus pesi mennen tullen hotellissa yöpymisen ja vuokra-auton
ansiosta päästiin näkemään Legolandin lisäksi paljon uusia, kivoja kohteita.
Tällaisesta kesäreissuista jää mukavia muistoja, joihin on hauska palata
sydäntalvella, hyytävän puhurin puhaltaessa ja pakkasen
paukkuessa tuvan nurkissa.


***
Nyt ylös, ulos ja taskuhirviöitä metsästämään! Poju latasi aamulla
Pokemon Go -pelisovelluksen, jota pitäisi päästä kiiruusti testaamaan.
Iltapäivällä jälkikasvu saa onneksi seuraa koulukaveristaan, joka tulee
 tänne möksälle yökylään. Silloin tämä rouva aikoo suunnata laiturille
auringonpaisteesta ja hyvästä kirjasta nauttimaan.

Puss och kram <3

-Teija-












17 kommenttia:

  1. Olette päässeet oikein lähelle eläimiä. Varmasti hieno ja jännä kokemus. Vejle jäi mieleen Tanskalainen tyttö elokuvasta, siksi kävisin siellä mielelläni. :) Rentouttavia päiviä teille möksälle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että Tanskalainen tyttö on kuvattu Vejlessä. Tuo
      leffa pitää nähdä ehdottomasti! Upeita hellepäiviä sinullekin
      Tuire <3

      Poista
  2. Ihan mahtava reissu, jossa jotain kaikille. Kivoja kesäpäiviä teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, tästä lomasta nautti koko poppoo. Tanska on
      kyllä kiva maa lomailla. Niin paljon kaunista nähtävää ja
      koettavaa. Plussaa vielä lyhyestä lentomatkasta.
      Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle Tiia <3

      Poista
  3. Ihana tuo katu, jonka päällä on värikkäitä sateenvarjoja. Hauskoja kuvia eläimistä ja tuo gorillavauva <3
    Pokemoneja metsästellään täälläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin menetin sydämeni tuolle karvaiselle gorillalapselle,
      jota äiti hoivasi kuin ihmislasta <3
      Tsemppiä Pokemon-jahtiin!

      Poista
  4. Oli varmasti ihana reissu! Tanska on kiva ja rento maa . Siellä on niin helppo liikkua, ajat vain suoraa maantietä eikä matkat ole pitkiä. Upeita eläinkuvia ja hauskat sateenvarjot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, Tanskassa lomailu on helppoa ja vaivatonta. Lyhyet etäisyydet,
      ystävälliset ihmiset ja hyvä ruoka, voiko lomalainen enempää toivoa!

      Poista
  5. Vaikuttaa upealta reissulta. Minä olisin taatusti lukinnut kaikki mahdolliset lävet, noiden leijonien seurassa :D Aivan upea tuo sateenvarjokuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, reissu oli mitä mahtavin! Näettiin ja koettiin lyhyessä
      ajassa vaikka mitä kivaa, Tanska on kyllä mainio matkailumaa.

      Poista
  6. Miten mulla on mennyt tuo eläintarha ihan ohi. Siellä olisi ollut kiva käydä meidänkin Legoland-reissulla pari vuotta sitten. Samoin Vejle näyttää ihanan idylliseltä kaupungilta. Ylipäätään Tanska on tosi kiva maa, josta löytyy monenlaista koettavaa ja nähtävää. Mutta huh, miten lähellä leijonia olette olleet. Voin kuvitella, että on hiukan jännittänyt :) Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vejle ja eläintarha menivät meiltäkin ohi ekalla Legolandin reissulla.
      Siksi päätettiinkin tehdä tämä uusintareissu. Oli kyllä kiva tutustua
      Etelä-Tanskaan vähän laajemmaltikin, tältä reissulta palattiin monta
      kokemusta rikkaampana. Kaunista kesän jatkoa sinulle Anu <3

      Poista
  7. Eläintarha oikealla tavalla - tykkään <3
    Ihanat lomakuvat muutenkin ja aivan supersuloinen tuo vauvanhoitokuva <3

    Mukavaa jatkoa heinäkuulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä. Givskudin eläinpuistossa eläimillä on
      tilaa olla ja nauttia elämästä hyvin hoidetuissa ja tilavissa aitauksissa.
      Siitä iso plussa tuolle tarhalle.
      Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle Marianna <3

      Poista
  8. Oi ihana Vejle!! Taverna Hellasissa käytiin illallisella v. 2009 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hauska yhteensattuma! Kuinka onnistuinkin kuvaamaan
      juuri tuota ravintolaa, jossa olette ruokailleet :) Vejle on
      ihana, idyllinen kaupunki, siellä olisi ollut ihana olla vaikka
      vähän pidemmänkin aikaa.

      Poista
    2. Me oltiin Vejlessa kesällä 2014 kaksi yötä ja mekin nautittiin hyvä illallinen juuri tuossa kreikkalaisessa. Ja sateenvarjotkin oli silloin kävelyreittimme varrella. Kiva kaupunki :) Tarja

      Poista