perjantai 17. kesäkuuta 2016

Summer night down by the sea

Viime yönä mökin miesväen jo nukkuessa, lähdimme tytsyn
kanssa rannalle satumaista sateenkaarta ja hattaran väristä
taivaanrantaa ihastelemaan. 

Öinen taivas muutti väriään ensin siniseksi ja sitten violetiksi, kunnes
 lopulta kaikkialla oli kullankeltaista. Keltaisen ja oranssin eri sävyjen
 loimutessa taivaanrannalla, tuntui siltä kuin koko maisema olisi
 ollut tulessa. 

Pysähtynyt hetki ja huikean kaunis kesäyö nostivat silmiini
ilonkyyneleitä. On hyvä olla tässä ja nyt. Ei ole kiire mihinkään.











***

Ihanaa kesää, lempeitä tuulia,
elämää suurempia muistoja.

Kaikkea hyvää sinulle <3

Toivottelee,

Teija






44 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Eilisen illan värit olivat aivan epätodellisia. Jos niillä väreillä olisi maalannut taulun olisi moni ajatellut että taiteilija on ottanut omat vapautensa värien käyttöön ☺ Kaunista viikonloppua ystäväni ❤

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia! Eilisen illan värit olivat aivan epätodellisia. Jos niillä väreillä olisi maalannut taulun olisi moni ajatellut että taiteilija on ottanut omat vapautensa värien käyttöön ☺ Kaunista viikonloppua ystäväni ❤

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kuvia. Eilen taivas oli kyllä aivan upea. Itsekin juoksin ulos yhden kuvan nappaamaan.
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Tuona iltana varsin moni meistä lähti varmaan
      ulkoiluttamaan kameraa :) Luonnonnäytelmä taivaalla oli
      kerrassaan satumainen <3

      Poista
  4. Kauniit maisemakuvat ❤

    - Ronja -

    http://valokuvagalleria.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Kyllä teillä on silllä ihana paratiisi! Luonto häkellyttää kauneudellaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuire <3 Niin totta, luonnon kauneutta ei
      mikään voita.

      Poista
  6. Upea yö... ihanaa mökkeilyä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olikin, tuo yö olo kerrassaan upea!
      Kaunista kesän jatkoa <3

      Poista
  7. Itse ihastelin kanssa viime yönä taivasta, kun olin Milon kanssa lenkillä. Vau mikä paikka teillä siellä on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että upea taivas ihastutti eri puolilla Suomea!

      Poista
  8. Aivan huikea valoshow ja sait sen hienosti ikuistettua kuviin. Olisin halunnut olla katsomassa tuota myös, olisin voinut tuoda hyvää viiniä ja eväät mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, olisitpa ollut täällä! Jaettuna tällaiset elämykset ovat vielä kaksin verroin ihanampia. Picnic rannalla hyvän viinin
      ja parhaan seuran kera kuulostaa mahtavalta. Kyllä meillä tytöillä riittäisi juteltavaa vaikka aamuun asti :)

      Poista
  9. Voi miten kauniita kesäyön kuvia :) Kyllä Suomen kesä on ihanaa aikaa ja tuo sateenkaari...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo <3 Niin totta, Suomen kesä on upeaa aikaa, voi kunpa
      tämä suvi jatkuisi aina vaan!

      Poista
  10. Hienoja öisiä maisemia kauniisti kuvattuna.
    Mukavaa sadepäivää tänään teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse <3 Tuona yönä ilmassa oli taikaa.
      Aurinkoa viikonvaihteeseen!

      Poista
  11. Upeita kuvia! Teillä on siellä ihanat maisemat joita ihastella <3. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Upeita kuvia! Sama, ihana taivas monine sävyineen ilahdutti meitäkin ja myös sateenkaari, jonka toinen pää alkoi selvästi naapurin navetan takaa. Emme kuitenkaan lähteneet etsimään aarretta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo yö yllätti meidät kaikki kauneudellaan! Voi mitä värien ilotulitusta!
      Mahtoikohan naapurinne löytää aarteen :)

      Poista
  13. Upeita kuvia! Upeita tunnelmia ja upeita värejä!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula <3 Tuo yö oli oikeaa
      valojen ja värien juhlaa!

      Poista
  14. Miten mykistävää ja taianomaista tuommoiset hetket! Silloin ei ole ihme, että onnenkyyneleet kihoaa, sitä tuntee todella olevansa onnekas, että saa nähdä kauneutta ja lumoutua siitä. Kesä <3
    Ihanaa suvea sinne, ystäväinen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Kesä on kauneutta tulvillaan. Kunpa tämä suloisin
      vuodenaika jatkuisi aina vaan...
      Aurinkoisia ja leppoisen lämpöisiä lomapäiviä sinulle Ellis <3

      Poista
  15. Miten mykistävää ja taianomaista tuommoiset hetket! Silloin ei ole ihme, että onnenkyyneleet kihoaa, sitä tuntee todella olevansa onnekas, että saa nähdä kauneutta ja lumoutua siitä. Kesä <3
    Ihanaa suvea sinne, ystäväinen! <3

    VastaaPoista
  16. Ihania kuvia, varmasti pysäyttävä hetki!

    VastaaPoista
  17. Voi mitä kuvia - nyt tuli hirmuinen ikävä Pohjois-Karjalan mökille <3
    Ihania kesäpäiviä ja -öitä sinulle, Teija <3

    VastaaPoista
  18. Wow mitä värejä! Ihanat kuvat!

    Oikein hyvää Juhannusta sinne teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna <3
      Leppeän lämpöisiä kesäpäiviä sinne vuonon rannalle!

      Poista
  19. Vastaukset
    1. Tattis Marita :) Meri on sielunmaisemani. Veden äärellä mieli ja sielu rauhoittuu, täällä ihmisen on hyvä olla <3

      Poista
  20. Miehet aina nukkuvat onnensa ohi, eikä ikinä näe mitään näin kaunista. Minä usein mökillä istun laiturilla ja ihailen auringonlaskua ja sen kauniita värejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Totta turiset Maiju :) Me naiset osaamme arvostaa kaikkea kaunista ja nautimme
      hetkestä kaikilla aisteilla. Laituri on ihan paras paikka ihailla auringon viime säteiden
      painumista horisonttiin. Ihanaa kesän jatkoa <3

      Poista
  21. Oi ei miten ihania kuvia! <3 Lempeää juhannusta sinulle Teija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja <3
      Leppeän lämpöisiä ja aurinkoisia kesäpäiviä
      koko teidän perheelle!

      Poista