lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulutunnelmia möksältä ja mummolasta

Tapaninpäivän terkkuset möksältä!

Aamu valkeni täällä meren rannalla kauniina ja melkoisen tyynenä, yöllä riehuneesta
myrskystä ei ole tietoakaan. Säätiedotuksessa kyllä varoitellaan, että tuuli voimistuu
 jälleen iltapäivällä, saas nähdä yltääkö Ruotsin megapuhurin jälkimainingit tänne
Turun saaristoon asti.

Joulun pyhiä ennen vallinnut kiire ja tohina on onneksi jo takana päin. Minusta
juurikin nämä joulun jälkeiset päivät ovat ihan parhaita. Kun saa olla vaan ja köllötellä.
Ruokaakin on vielä jääkaappi pullollaan, elämä on mukavan leppoisaa just nyt.


Maisemakuvia tältä aamulta.



Poju koristelemassa kuusta aaton aattona.







Mökin simppeli jouluilme syntyy maanläheisestä kattauksesta ja valkoisista
kukka-astelmista,
 jotka hankin Mimosan Kukasta.





 
Minusta on tullut ihan varkain kristallihullu :) En vaan voi vastustaa kuvioidun lasin hurmaavaa välkettä.
 

Raikas Waldorfinsalaatti on kuulunut joulupöytäämme jo vuosien ajan. Sellerin rapasakka
koostumus ja raikas maku sopii keventämään perinteistä, tuhtia kinkkuateriaa.


Valkeassa joulusalaatissa maistuvat mandariinit, kotijuusto ja pistaasipähkinät.
Yksinkertaista, mutta aah, niin herkullista! 

***

Anteeksi tämä kuvatulva, mutta mun on ihan pakko jakaa teille vielä pari xmas-räpsyä.
Haluan nimittäin vilauttaa muutaman tunnelmakuvan vanhempieni luota Ruskolta,
jonne kokoonnuimme suvun kesken aattoiltana. Läheisteni lisäksi kuvissa poseeraa
porukkamme kuopus, 4 kk vanha lagotto-pentu Rico. Siskoni perheen silmäterä,
joka on valloittanut meidän kaikkien sydämet <3


Äitini ja isäni eli meidän mummo ja pappa.


Poju ja Joulupukki.


Veljeni Mika ja kälyni Pilvi.


Stefan ja siskoni Anne.


Kummipoikamme Valtteri ja meidän poju.


J ja meitsi.


Pikku-Rico.


Meidän muksut ja Venla-serkku yhteiskuvassa suloisen karvakorvan kanssa.
Arvatkaa vaan onko lastemme koirakuume on noussut potenssiin sata!

***
Ou nou, kello on jo yksitoista, on aika laittaa päivävaatteet päälle
ja kirmata pienelle happihyppelylle. Reippaan kävelylenkin jälkeen
nautitaan joululounasta ja käydään vatsan viereen päivälevolle.
Siinä on ihan riittävästi agendaa tälle päivälle :)

Levollista ja leppoisaa joulun jatkoa sullekin!

-Teija-

37 kommenttia:

  1. Ihania tunnelmia ja kauniisti koristeltuja nuo lautasliinat ja kaikki. Perhe on paras. .<3 Mukavaa iltaa Teija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Totta, on mukava kun saa viettää
      joulua läheisten kanssa. Suvun kesken vietetty
      joulu on tunnelmaa täynnä.
      Mukavaa loppuvuotta!

      Poista
  2. Perhe on paras - joulunakin :).
    Kauniita levollisia tunnelmakuvia sekä sisältä että ulkoa. Ihana joulu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mökin joulusistustus on karu ja
      yksinkertainen, kun luonto on vahvasti läsnä
      niin enempää ei tarvitakkaan.
      Olen samaa mieltä kanssasi. On mukava kun vielä näin aikuisenakin
      saa viettää joulua yhdessä sisarusten ja omien vanhempien kanssa.

      Leppoisaa loppuvuotta!

      Poista
  3. Tein meille myös tuollaisen samanlaisen hyasinttiasetelman joulupöytään ja tykkäsin tosi paljon, en voi olla ihastelematta myös teidän jouluisen mökin tunnelmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaimaseni <3
      Hauskaa, että inspiroiduit kukka-asetelmastani.

      Poista
  4. Tein meille myös tuollaisen samanlaisen hyasinttiasetelman joulupöytään ja tykkäsin tosi paljon, en voi olla ihastelematta myös teidän jouluisen mökin tunnelmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaima :) Kukka-asetelma tuo kattaukseen juhlavuutta.
      Ihan mahtavaa, että osaat itse koota asetelmia, niin saa
      juuri oman näköisen pöytäkoristeen.

      Poista
  5. Ihana tunnelma teillä ja myös vanhempiesi luona.

    Oikein hienoa joulun pyhien jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Krisse <3 Läheiset tekevät tunnelman.
      Aurinkoisia välipäiviä!

      Poista
  6. Ihania tunnelmia <3

    Kivaa joulunjatkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joulu on tunnelmaa tulvillaan!
      Oikein mukavaa loppuvuotta ja onnea vuodelle 2016 <3

      Poista
  7. Kuulostaapa ihanalta joululta. Mukavia välipäiviä ja uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 Joulu ihana, ikiaikainen.
      Sita samaa sinulle! Leppoisia välipäiviä ja
      iloista uutta vuotta!

      Poista
  8. Ihania joulutunnelmia ja herkullisia salaatteja. mukavaa vuoden loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja <3 Salaatit keventävät mukavasti
      joulupöytää.
      Ihanaa loppuvuotta sinullekin!

      Poista
  9. Ihania joulutunnelmia, niin mökillä kuin vanhempiesi luona. Hienoa kun koko joukko uskaltautui kuvattavaksi - kuvissa säilyy niin kivasti teidän kaunis joulunne!
    Ihana maisemakuva ja leppoisia mökkikuvia ja niin herkullisia salaatteja. Otan "onkeeni".
    Me olemme tulleet juuri Espoosta kotiin. Ja nyt avasin somenkin.
    Ihanaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen <3 Totta, on mukava, kun
      pääsee joskus vilauttamaan kuvia sukulaisistakin.
      He kun ovat itselleni kaikkein läheisimpiä heti
      oman perheen jälkeen.
      Oikein ihanaa loppuvuotta ja kaikkea hyvää
      vuodelle 2016!

      Poista
  10. Ihania tunnelmia ja voin uskoa, että koirakuume on noussut. Ihana pentu. Ja myös minusta jouluaaton jälkeiset päivät ovat ihanan rentoja.

    VastaaPoista
  11. Tunnelmallisia joulukuvia ja ihana pieni lagotta♥

    VastaaPoista
  12. Kauniita ja tunnelmallisia joulukuvia! Ihana joulu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miitos ihana M <3
      Joulussa on sitä jotain.

      Oikein mukavaa loppuvuotta ja
      kaikkea hyvää vuodelle 2016!

      Poista
  13. Ihania tunnelmia, sukulaisia ja ystäviä, mitäpä muuta sitä ihminen joululta kaipaa <3

    Nyt kohti uutta vuotta! ☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Sukujouluissa on lämmin tunnelma.
      Oikein hyvää loppuvuotta ja onnea vuodelle 2016!

      Poista
  14. Miten upea maisema! Luonto ja meri ovat kauniita ihan jokaisena vuodenaikana. Mökkijoulunne on täynnä tunnelmaa ja ihana "tavata" sukuasi :) Mukavaa loppuvuotta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväni <3 Meri on sielunmaisemani, sen
      äärellä olen onnellinen.
      Leppoisaa loppuvuotta, lepää ja nauti!

      Poista
  15. Tunnelmallisia kuvia ja hetkiä. Taivaanranta on näyttänyt upealta auringon laskiessa. Olet saanut vangittua sen kauneuden myös kuviin. Pari minuuttia on jo päivä pidentynyt, joten eiköhän tässä kevättä kohti mennä. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne <3 Auringonnousut ja -laskut ovat kaunista katseltavaa.
      Hipsin aina päivän syntyjä ja loppuja laiturille ihailemaan.
      Totta, kevättä kohti mennään niin että kohina käy :)
      Oikein hyvää uutta vuotta 2016!

      Poista
  16. Hyvän tuulen joululta näyttävät hetket teillä tänä jouluna. Mökki hienossa jouluasussa ja nuorilla hymy herkässä. Kaunis joulukattaus, kukat ja tunnelma. Koirakuume täälläkin. Hyvää vuoden vaihtumista ja uuden alkua teille Teija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannaseni <3 Mökkisisustuksessa less is more. Muutama pikkujuttu riittää
      tuomaan joulun tunnelmaa. Just nyt olen lääpälläni kristallilaseihin. Löysin lisää
      vanhoja laseja tori.fi:stä ihan pilkkahinnalla. Postaan niistä tuonnempana.

      Ihanaa kun mennään valoa ja kevättä kohti! Hyvää uutta vuotta 2016!

      Poista
  17. Todella kauniita kuvia ja niin ihana mökki sekä maisemat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiina! Lämpimästi tervetuloa
      blogini lukijaksi <3

      Poista
  18. Your blog is very impressive and have the useful information it is really caught my attention.

    VastaaPoista