sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Terkkui Turkista!

Moi moi pitkästä aikaa!

Viime postauksesta onkin jo vierahtänyt pitkä tovi,
lähdimme meinaan viikko sitten äkkilähtölomalle
Turkin Bodrumiin.

Viikko helteessä ja auringonpaisteessa
viileän Suomi-kesän jälkeen teki kyllä mannaa.
Akut ladattuna aurinkoenergialla,
terve väri poskilla on mukava
palata maanantaina jälleen
työpaikalle.


Bodrumissa aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko viikon ja
lämpötila pyöri siinä 32 ja 40 asteen välillä. Vietimme suurimman
osan lomapäivistämme Siesta Beach -hotellimme uima-altailla,
nähtävyydet ja 
retket jäivät tällä reissulla näkemättä
kuumuuden takia.


Käytössämme oli myös naapurihotelli Tropicanan uima-allas ja ravintolapalvelut.


Hotellimme yläuima-allas ja ravintola korkealla, vuoren kupeessa.


Kaksiomme sijaitsi hotellin toisessa kerroksessa,
lähellä yläbaaria ja uima-allasta.


Näkymä parvekkeeltamme karulle vuorelle. 


Siesta Beachin vieressä sijaitsi pieni venesatama, joka oli
paikallisten kalastajien ja huviveneilijöiden käytössä.
Kuvassa veneet kylpevät aamuauringossa.



Leipäkivien heittäminen mereen oli pojusta hurjan mukavaa.


Rannalla juoksenteli vapaana liuta koiria ja olipa joukkoon eksynyt yksi
hevonenkin. Kun kysyin tarjoilijalta onko ihan ok, että
hevonen tepastelee beachillä vapaana ja syö hotellin tuijapensaita,
mies totesi tyynen rauhallisesti: 
It´s normal, lady.
Ok, maassa maan tavalla :)




Satama illalla.



Yhtenä iltana osallistuimme turkkilaiseen illanviettoon hotellin allasalueella.
Herkullinen buffetruokailu ja ohjelma maksoivat vaivaiset 40 euroa koko
poppoolta, Turkin matala hintataso yllätti meidät iloisesti.


Suloinen kulkukoira varasti napatanssishown. Koiruus suostui lähtemään 
lavalta vasta saatuaan makkarapalan :)


Merirosvojen vauhdikas breakdance-esitys.


Hotellillamme oli oma uimaranta vain parinkymmenen
metrin päässä altailta.



Iltaisin kiertelimme Oasis kauppakeskuksen kaupoissa,
joissa myytiin kansainvälisiä brändituotteita. Matkaa hotellilta
Oasikseen oli noin viisi kilometriä, taksimatka maksoi
vaivaiset neljä euroa.


Kauppakeskuksen alakerrassa oli ravintoloita ja baareja
jokaiseen makuun.


Hieman kauempana, vuoriston kupeessa sijaitsee kauppakeskus Midtown.
Tämä suuri 
ostosparatiisi sai plussaa ilmastoinnista, viileillä käytävillä
oli mukava käyskennellä.


Viimeisenä iltana nautimme illallista näköalaravintola Windmillissä.
Olimme kuulleet kyseisestä ravintolasta runsaasti kehuja,
eikä suotta, ruoka oli todella herkullista.



Saviruukussa haudutettu lihapata vei kielen mennessään.





***

Auringonsäteiden vielä lämmittäessä iholla,
tällainen sateinen sunnuntaipäiväkin
tuntuu ihan mukavalta. Laskeutuminen
arkeen saa alkaa, ei muuta kuin
nokka kohti kodinhoitohuonetta ja
pyykkivuorta, joka kohoaa
jo kohti kattoa.

Leppoisaa sunnuntaita 
sullekin <3

-Teija-




50 kommenttia:

  1. Oih, ihanan näköistä :))! Täälläkin odotellaan matkaa alkavaksi <3

    VastaaPoista
  2. Ihania aurinkoisia tunnelmia! Uima-allas ja aurinko, ooh.. Kadeko, no totta maar. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Takaisin on jo ikävä. Suomalaisten pitäisi saada
      lakisääteinen etelänloma vähintää kerran vuodessa, niin
      pysyisi D-vitamiinivarastot kunnossa :-)

      Poista
  3. Ah aurinko ❤️ Kiva, että pääsitte siitä nauttimaan ! Pyykkivuorta selvittelen minäkin, sateen ropinaa kuunnellen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoa ja lämpöä ei mikään voita <3 Taas jaksaa :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Loma teki kyllä tehtävänsä. Akut on ladattu auringolla,
      taas jaksaa painia arjen kiireiden keskellä.

      Poista
  5. Voi mitä ihania lomakuvia ja muistoja. Kyllä tällainen pyrähdys lämmössä olisi tehnyt hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkilähtö teki kyllä mannaa. Taas jaksaa. Käypä sinäkin kurkkimassa
      äkkilähtömatkoja. Hyvällä tuurilla pieni etelänloma irtoaa hyvinkin edullisesti.

      Poista
  6. Mekin tultiin juuri samalta suunnalta, on jo ikävä aurinkoa! Ihania lomakuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Onpa kiva kuulla, että tekin pääsitte lomailemaan
      Turkin auringon alle. Ikävä on mullakin!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Kati <3 Perheen kanssa on mukavaa lomailla, kun
      matkakumppanit tuntee kuin omat taskunsa :-)

      Poista
  8. Ihanat lomakuvat ja -tunnelmat! Aurinko on etsintäkuulutettu täälläkin, sietäisi ilmaantua paikalle ja pysyä taivaalla tiiviisti loppukesän ajan.
    Nyt jos koskaan on kyllä ollut äkkilähtö paikallaan, aurinkotankkauksella jaksaa taas kummasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellis <3 Toiveeseemme on vastattu. Tälle viikolle on jo luvassa
      reilusti aurinkopäiviä. Juu, aurinkotankkaus teki kyllä hyvää. Jaksaa taas :)

      Poista
  9. Hei! Kävin vastavierailulla blogissasi ja taidanpa jäädä seuraamaan :) Minun blogissani olisi haaste sinulle.

    http://narseskanelamaa.blogspot.fi/2015/07/kymmenen-kysymysta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Mukava, kun löysit tänne. Tervetuloa toistekin. Toivottvasti viihdyt
      juttujeni parissa :-) Niin ja kiitos haasteesta, täytyypä käydä kurkkimassa.
      Oon kyllä toivoton näiden haasteiden kanssa, niitä on kertynyt jonoksi asti
      ja kun en niitä heti ennätä tekemään, niin unohdan kuka haasteen lähetti.
      Mä olen ihan onneton tunari.

      Poista
  10. Lämpöloma on tänä kesänä enemmän kuin tarpeen. :) Ai, mut nyt menenkin ostamaan Terassi-lehden! Iloisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lämpöä ja aurinkoa on ollut kyllä ikävä. Lähtisin takaisin etelän lämpöön
      heti, jos se vaan olisi mahdollista.
      Mukavia lukuhetkiä Terassin parissa!

      Poista
  11. Hienoa, että pääsitte nauttimaan koko perheen voimin upeasta auringonpaisteesta. Terassi-lehti on luettu, kiva juttu kauniista mökistäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, etelän loma piristi ihmeesti.
      Ja kiitos kauniista sanoistasi, mukava kun viihdyit lehden parissa.

      Poista
  12. Tuo automaatti taas tekstitti väärin, piti olla mökistänne!

    VastaaPoista
  13. Ihania lomakuvia! Turkki on mukava maa ja rauhallinen lapsiperheen kohde. Olemme käyneet pari kertaa Alanyassa ja tykkäsimme, mutta luulen, että se riittänee toistaiseksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä minäkin. Lasten kanssa Turkki on oikeinkin passeli lomakohde,
      lyhyt lentoaika ja ystävälliset ihmiset ovat ihan parasta. Mutta ensi kerralla
      suuntaamme ihan muihin maisemiin, suunnittelemme lomamatkaa ylelliseen
      Dubaihin. Can´t wait!

      Poista
  14. Ihania matkakuvia ja tunnelmia! Nyt iski matkakuume :).

    VastaaPoista
  15. Loma etelän auringossa kuullostaa ihanalta <3 Kivoja kuvia reissustanne :) Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Loma teki tehtävänsä. Palasimme levänneinä ja energiaa täynnä takaisin kotikonnuille.

      Mukavaa viikkoa sullekin!

      Poista
  16. Kivat kuvat ja ihana lomatunnelma! Me nautiskellaan elämästä juuri nyt Kreikassa ja huomiseksi on lupailtu helleaaltoa....40, apua! Pyykkitsemppiä sinne ja kiitos kuvamatkasta Turkkiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih! Upeaa lomaa Kreikassa. Jään odottelemaan matkakuulumisia...

      Poista
  17. Kiva, kun kävit blogissani, niin löysin sinun blogisi:)

    Voii, mitä ihania lomakuvia♥

    VastaaPoista
  18. Ihanan näköistä. Ja hieman on ollut eri lämpöasteet siellä. Oli varmasti ihana loma ja akut latautuneet aurinkoenergialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Turkin loma kruunasi kesälomamme. Taas jaksaa.

      Poista
  19. Oihh, miten ihana reissu teillä on ollut. Tuo rannalla ollut vapaa hevonen, mä olisin voinut ottaa sen kotiin ;D
    Kiva kun vierailit blogissani, minä jään tänne langoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit blogini Janet! Lämpimästi tervetuloa <3
      Juu, eikös olekin ihana hevonen! Tyttäreni kävi sitä silittämässä
      ja ihailemassa.

      Poista
  20. Ihania kuvia, ihana blogi ja sinä <3
    Jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
  21. Tervetuloa takaisin kotiin! Aurinkolämpötankkaus on varmasti tehnyt hyvää. Tällä viikolla kelit eivät täälläkään ole olleet ihan pahimmat mahdolliset ja jos ensi viikoksi povattu helleaalto pitää paikkansa, niin kiitos, toitte lämmön tullessanne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3 Kelit ovat nyt kohdillaan täällä Suomessakin, harmi vaan kun lomat on jo
      lusittu ja työpäivät täytyy viettää neljän seinän sisällä. Noh, onneksi illallakin voi nauttia
      auringosta ja lämmöstä, kun vaihtaa lomafiiliksen päälle :-)

      Poista
  22. Ihanan näköistä! Reissu lämpöön olisi ollut tarpeen täälläkin, no syksyllä onneksi päästään.
    Kiva kun kävit mun blogissa, mäkin tulin heti vastavuoroisesti tänne :D Kaunista viikonloppua Teija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun tulit vierailulle, nähdään toistekin :-)
      Kiva kun teillä on matka jo varattuna, reissut on aina
      niin virkistäviä.

      Poista
  23. Oi että, me ollaan poikaystävän kanssa lähdössä Turkkiin ensi torstaina! Ihana nähdä kuvia sieltä ja päästä vihdoin lämpöön! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa matkaa teille! Nauttikaa, nauttikaa <3

      Poista
  24. Olipa kiva lukea Bodrumin lomastanne, sain rohkaisua. Olen varannut matkan ensi kesäksi Gumbetiin ja nyt kyllä huolettaa mikä tilanne siellä on.

    t. Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Turkin tilanne ehtii rauhoittumaan varmasti ensi kesään mennessä ja saatte nauttia lomasta
      kaikessa rauhassa. Itseasiassa mekin lomailimme Gumbetin puolella, jos tarkkoja ollaan.
      Käykää ihmeessä syömässä Windmillissä, päivällinen tuossa näköalaravintolasssa oli
      ihana elämys.

      Poista