keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Pirkka Argan -sarja yllätti iloisesti


Heissan kaunokaiset!

Sain muutama viikko sitten testaukseen keväällä lanseeratun
Pirkka Argan -sarjan uutuuskosmetiikkaa. Sarjan kasvojen ja
vartalonhoitotuotteet sisältävät ihanaa arganöljyä, joka kosteuttaa
talven jäljiltä kuivaa ihoa. 

Täytyy kyllä sanoa, että parin viikon testauksen jälkeen 
meitsi on aivan myyty kyseisille kauneudenhoitotuotteille!
Ne tuoksuvat sopivan miedolle ja levittyvät helposti iholle.

Ja mikä parasta, Argan-sarjan tuotteiden hinnat eivät päätä
huimaa. Kaikki tuotteet maksavat alle kympin, melkoisen
edullista eikös!


Pirkka Argan -sarjan uutuudet ovat suomalaisia tuotteita,
joissa edullinen hinta ja 
korkea laatu kohtaavat. Argan tuoteperheeseen kuuluvat
käsi- ja jalkavoide, kasvonaamio, kasvovoide, puhdistusvaahto ja vartalovoide.


Argan-ihonhoitotuotteet tuotteet tehdään Ylöjärvellä ja
niitä myydään K-ruokakaupoissa 
ympäri Suomen.


Yhdeksi suosikkituotteekseni on noussut Argan-kasvovoide (oik.), jota olen levittänyt
kasvoilleni aamuin illoin. Käytön jälkeen ihoni on tuntunut ihanan pehmeältä
ja heleältä. Plussaa myös pumppupullosta, josta voiteen annostelu käy kätevästi ja
hygieenisesi.

(blogiyhteistyö)

***
Voiko halpa kosmetiikka olla hyvää? No kyllä voi.
Voisin hyvin käyttää loppuelämäni Argan-sarjan tuotteita.
Ne kun sopivat normaalille, mutta pintakuivalle iholleni
aivan loistavasti. 

Joko sinä olet testannut Pirkka Argan-sarjan tuotteita?
Jos, niin olisi kiva kuulla kokemuksiasi.

Entä mitä mieltä noin yleensä olet marketkosmetiikasta,
onko sinusta luontevaa tehdä kosmetiikkahankinnat
ruokakaupasta vai shoppailetko mielummin
tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla?
Onko joku tietty merkki suosikkisi?

Keskiviikon kauneusterkkusin,

Teija

29 kommenttia:

  1. Oi, aivan just mulle passeli sarja! Helposti ja edullisesti. Tuotteiden ulkoasukin miellyttää silmää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla Argan-sarjaa, uskon että tykästyt!
      Minustakin tuotteiden ulkoasu on oikein onnistunut.

      Poista
  2. Pakkaukset kyllä näyttävät todella kauniilta. Täytyy kyllä sanoa, että Pirkka onnistuu yllättämään minut aika usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Pirkka on todella laadukas brändi. Valitsen kyseisiä tuotteita aina kauppareissulla
      ostoskoriini. Plussaa siitä, että suurin osa tuotteista on valmistettu Suomessa.

      Poista
  3. Iso peukku kotimaisuudesta ja onnistuneista pakkauksista! Pirkka-brändi on kehittynyt kautta linjan aivan valtavasti ja on hienoa, että edullisen hinnan ei anneta näkyä kuitenkaan pakkauksissa, sisällöstä puhumattakaan. Ruokapuolellakin tuo merkki alkaa olla jo takuu hyvästä tuotteesta. Kiitos kun vinkkasit näistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan kyseisiä kauneudenhoitotuotteita. Uskon, että ne sopisivat sinullekin Anu!

      Poista
  4. Kuulostaapa hyvältä! Arganöljy on hyväksi, minulla on ollut käytössä 100% arganöljyä, ja tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja tuntuu kanssa ihanalta, nimittäin nämä uudet Pirkka Arganit :)

      Poista
  5. En ole vielä noita lähikaupassa huomannut , täytyykin katsastaa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tsekata kaupan hyllyt. Ja jos et näitä tuotteita vielä lähikauppasi hyllyiltä löydä,
      anna ihmeeessä palautetta kauppiaalle, hän tilaa niitä varmasti mielellään.

      Poista
  6. Ihan uusia tuttavuuksia minulle, täytyykin kauppareissulla katsoa löytyykö meidän marketista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarja on aika uusi, sitä ei ehkä löydy vielä kaikista K-kaupoista.
      Kannaattaa antaa kauppiaalle palautetta, hän tilaa tuotteita
      varmasti mielellään.

      Poista
  7. Täytyy testata. Vaihtelen kosmetiikkaa fiiliksen mukaan. Merkkituotteiden vaikutukset eivät mielestäni eroa markettituotteista. Samaa tavaraa eri putelissa :)
    Auttoiko nämä pintakuivuuteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä auttoivat. Minusta ihoni on ollut käytön jälkeen erityisen hehkeä ja kimmoisa.

      Poista
  8. Hyvältä näyttää purnukat, mutta en ole näitä löytänyt lähikaupasta, vielä:) Yleensä olen kyllä ostanut kosmetiikkaa tavarataloista, mutta kyllä noitakin voisi kokeilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä Pirkka arganit bongaa kyllä helposti kauniin turkoosin ulkoasun ansiosta.
      Kokeile ihmeessä, uskon että yllätyt iloisesti!

      Poista
  9. Ei ole vielä testattu, mutta kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  10. Kasvovoide todella ihanaa, iso plussa pumppupullosta! Voiteen alle Lorealin Laser seerumia ja yöksi Erboristican argan öljyä. Kaikki markettikamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Pirjo! Täytyypä ottaa testaukseen nuo suosittelemasi tuotteet.

      Poista
  11. 10 pistettä kotimaisuudesta! Täytyykin äidille vinkata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kotimaisuus on iso plussa näille tuotteille.
      Vinkkaa ihmeessä äidille, uskon että hän ihastuu näiden
      tuotteiden hinta/laatusuhteeseen.

      Poista
  12. Kiva, että kotimaisetkin sarjat ovat alkaneet valmistaa muitakin tuotteita kuin "koko perheen perusrasvaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Iso kiitos Pirkalle, joka on rohkeasti tehnyt uuden aluevaltauksen
      kauneudenhoidon saralta.

      Poista
  13. Pirkalta kerrankin todella tyylikäs pakkaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Minustakin tuotteiden ulkoasu on erittäin onnistunut.

      Poista
  14. Kuulostaa kyllä kiinnostavalta sarjalta. Pakkauksetkin näyttävät tihan laadukkailta, eikä ihan pirkkamaisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ihastuin Pirkka Arganeihin oitis. Mukava, kun lähikaupasta löytyy laatukosmetiikkaa
      ja vielä sopuhinnalla. Jos törmäät Maiju näihin tuotteisiin, suosittelen testaamaan.Uskon,
      että yllätyt iloisesti.

      Poista
  15. Hoitajana joudun käsiäni jatkuvasti raahaamaan ja pari päivää sitten löysin lähikaupadtani ihanan Pirkka Argan käsirasvan. Ihana mieto tuoksu, hyvin imeytyvä. Ja aivan mahtavaa että nurkan takaa löyty.

    VastaaPoista