keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Meikkipussissa kaikki hyvin

Keskiviikkoterkkuset täältä myrkyn keskeltä!

Sissus mikä puhuri! Tuuli paukuttaa kattopeltejä ja
on kaatanut jo nipun puitakin täällä Maskussa! Nyt
saan hyvällä omallatunnolla jättää iltalenksun väliin,
ulos ei uskalla lähteä edes roskapussia viemään.

No niin, sitten itse aiheeseen eli kosmetiikkajuttuihin.
Esittelen tässä teille muutaman uuden meikin, jonka
hankin viime viikolla Åblogien kauneusillasta.

Saimme bloggarikollegoiden kanssa kutsun illanviettoon,
joka järjestettiin huhtikuun ensimmäisenä päivänä
Turun kosmetologikoulun yhteydessä 
toimivassa Kauneushoitola Estellessä.

Kauneusillan aikana kosmetologikoulun
oppilaat kertoivat kasvojen ihonhoidosta, tekivät
meille ihoanalyysejä sekä suosittelivat kunkin
ihotyypille sopivia tuotteita ja hoitoja.

Ja sokerina pohjalla kaikki halukaat saivat ilmaisen
huuli- ja silmämeikin sekä mahdollisuuden
ostaa kosmetiikkatuotteita superedulliseen hintaan.


Pääsimme illan aikana tutustumaan muun muassa
laadukkaaseen, saksalaiseen Y/our -meikkisarjaan,
 joka on suunniteltu ammattilaiskäyttöön.
Ihastuin niin sarjan luomiväreihin, 
että ostin
niitä kaksin kappalein, kun halvalla sain :-)


Y/our meikit ovat myynnissä Turun Kosmetologikoulun Hoitola Estellessä.


Y/our -sarjassa on myös mahtava valikoima upeita huulipunia ja -kiiltoja.
Itse ihastuin tähän kullanhohtoiseen huulipunaan ja nuden väriseen
huulikiiltoon, ne ovat just eikä melkeen mun makuuni!



Bloggarit kauneuden lähteellä.


Lämmin kiitos kosmetologikoulun ammattitaitoisille opiskelijoille ja opettajille ihanasta
illanvietosta. Oli oikeaa arjen luksusta päästä hemmoteltavaksi osaaviin käsiinne <3


Blogisiskoni Minna pääsi testaamaan erilaisia huulipunasävyjä
kosmetologiopiskelijan opastuksella.


Hyvältä näyttää! Minna löysi Y/our -sarjan huulipunista
juuri omiin väreihinsä sopivan sävyn.



Hoitola Estellen suosittelema Janssen Cosmetics -ammattikosmetiikkasarja
 (kuten Y/ourskin) on itselleni ihan uusi, mukava tuttavuus. Opiskelijoiden tekemässä
ihoanalyysissä selvisi, että minulla on normaali, joskin hieman pintakuiva iho,
joka janoaa kosteuttavia ihonhoitotuotteita.

Päivittäiseen käyttöön minulle suositeltiin
täyteläistä puhdistusemulsioa (brightening face cleanser),
hellävaraista, alkoholitonta kasvovettä (brightening face freshener) sekä
päivä- ja yövoidetta (Vitaforce C cream).

Sain näistä tuotteista pienet näytteet kotiin testattavaksi ja
näin ensikokemuksen perusteella näyttää siltä, että
ne sopivat iholleni erittäin hyvin. Tuotteiden
käytön jälkeen kasvoni näyttävät erityisen kirkkailta
ja heleiltä.

***

Summa summarum. Sain kauneusillan aikana aimo annoksen
ajankohtaista tietoa ihonhoidosta ja pääsin päivittämään
meikkipussini sisällön.

Nyt tällä rouvalla on kosmetiikka-asiat hyvällä tolalla,
ei muuta kuin lilaa luomeen ja baanalle :))

Huom, huom!
Tässä vielä mukava tarjous blogini lukijoille!

Hoitola Estelle haluaa tarjota Onnen hetkiä paratiisissa -blogin lukijoille
15 % alennuksen ammattikosmetiikkasarja Janssen Cosmetics verkkokauppaan
koodilla ABLOGIT. Tarjous on voimassa toukokuun loppuun asti.

Tervemenoa shoppailemaan kaunokaiset :D

-Teija-

p.s. Kaunis kiitos Arjen Timantteja -blogin
ihanalle Anulle illan järjestelyistä. Kiva, kun
jaksat järkkäillä näitä kivoja bloggaajatapaamisia!


10 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta ja rentouttavalta illalalta. Kosmetiikkajutut on niin kivoja ja jos vielä joku osaa oikeat tuotteet neuvoa, niin mikäs sen kivempaa. Nuo luomivärisävyt on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, ammattilaisen vinkit olivat oikein tervetulleita. Vaikka kauppojen kosmetiikkaosastojen hyllyt notkuvat erilaisia ihonhoitotuotteita ja kosmetiikkaa, välillä on niin vaikea löytää itselle sopivia tuotteita. Ja valitettavan usein tulee tehtyä hutiostoksia.

      Poista
  2. Voi miten löysit kauniit luomivärisävyt! Kiitos itsellesi - näitä tapaamisia on ollut ilo järkkäillä, niinkus tiedätkin :) Ilta oli taas kerran kiva ja hyviä muistutuksia ja uutta tietoa tuli mukavasti kotiinviemiseksi. Minä olen täällä keskittynyt nyt silmänympärysvoiteen käyttämiseen. Toistaiseksi ei ole jäänyt vielä yhtään päivää välistä. Tästä se uusi elämä starttasi. Leppoisaa myrskypäivän iltaa! Tuntuu, että tuuli on jo hiukan tyyntynyt kun ikkunat eivät pauku ihan samaan malliin kuin aikaisemmin päivällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin täytyy ottaa silmänympärysvoide testattavaksi, tuossa se nököttää kylppärin hyllyllä 😊
      Nämä luomivärit on kyllä ihan ykkösiä, niissä on ihanan paljon pigmenttiä, kestävät kauniina
      luomilla tiukemmissakin kurveissa.

      Poista
  3. Minäkin ihastelin noita luomivärejä, mutta ekopaaston takia jätin vielä ostamatta - kun sorruin siihen huulipunaan;)
    Mutta luulenpa, että käyn noita sieltä jossain vaiheessa hakemassa, kun Estelle on niin kätevässä paikassa ihan Turun keskustassa;)
    Oli kiva taas tavata sekä sinua että muita upeita bloggaajiamme - ja oli kyllä hyvä saada opastusta ja vähän muistutteluakin ihonhoidon saloihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä täydentämässä meikkipussiasi vielä näillä luomiväreillä, suosittelen,
      itse olen jo ihan koukussa. Myös huulipuna ja huulikiilto olivat kelpo hankintoja. Kyllä
      nyt huomaa mikä ero on marketien tuotteilla verrattuna ammattilaiskosmetiikkaan.

      Kiitos itsellesi kivasta seurasta <3

      Poista
  4. Teillä on mukava bloggaajien yhteisö siellä ja aina tapahtuu kivoja juttuja! Kateudesta vihreänä täällä luen noista jutuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, meillä on kyllä mainio porukka. Asuisitpa lähempänä, niin ottaisimme sinut mieluusti mukaan
      bloggariyhteisöömme ☺️

      Poista
  5. Virheä kateudesta minäkin! Teillä on niin paljon kaikkea kivaa, että tekee mieli pakata pussit ja purnukat ja muuttaa kotiin :) Hyviä luomivärisävyjä ei ole aina helppo löytää ja esim. neljän sävyn paletissa (Isadora), jota nyt käytän, on kaksi mieluista väriä. Oma meikkipussi on niin sekalainen juuri tällä hetkellä, että hui hai! Uuden kulmakynän ostin eilen ja oikein hyvältä vaikuttaa - värikin meni nappiin.

    Teillä on todellakin tuullut siihen malliin, että pitänee soittaa kotiin Hirvensaloon ja kuulla miten siellä menee. Leppoisempia tuulia sinne ja hyvää lähestyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Oi kunpa asuisitkin täällä meidän hoodeilla, olisi ihana saada sinut mukaan
    toimintaamme!
    Tästä kauneusillasta inspiroituneena tein meikkipussin suursiivouksen, jo
    oli aikakin! Osa meikeistä jouti suoraan roskiin, puoliksi kuivuneilla ripsareilla ja
    huulipunan lopuilla kun ei tee yhtään mitään.
    Upeaa, aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista