tiistai 3. maaliskuuta 2015

Annon kevätmallisto inspiroi sisustamaan

Kevät! Mikä ihana syy sisustaa!

Pääsimme viime viikolla Åblogien kanssa
tutustumaan Raision Kodin Ykkösen upeaan
kevätmallistoon ja Annon uutuustuotteisiin.

Hurmaantunut ja hullaantunut, nämä sanat kuvaavat
meikäläisen olotilaa just nyt. Olen ihan liekeissä vieläkin,
kun mietin mitä kaikkia ihanuuksia Kodin Ykkösen
hyllyiltä bongailin. Kevät 2015 näyttäytyy
tuossa sisustustavaratalossa kauniimpana kuin koskaan!


Tavaratalojohtaja Jarmo Ahlroos toivotti meidät bloggaajat tervetulleiksi sisustusiltaan.
Kuvassa oikealla Kodin Ykkösen visualisti Johanna Puonti-Koskilahti, joka tiimeineen
oli virittänyt Raision myymälän vastaamaan vaatimammakin sisustajan toiveisiin.


Iltatilaisuuteen osallistui 17 Turun alueella asuvaa lifestyle- ja sisustusbloggaajaa.


Annon suunnittelija Pia Lehtovuori (vas.) ja tuotepäälikkö Riija Huhta-Aho esittelivät meille
kevään uutta, upeaa Anno-mallistoa.


Makupaloja tulevasta. Näitä Anno-ihanuuksia on saatavilla tavarataloista toukokuun
alusta lähtien. 


Raision Kodin Ykkösen visualistien tekemät näyttävät esillepanot
houkuttavat ostamaan.


Korennot ja perhoset lentelevät Annoissa tänä keväänä.
Ai että mä tykkään noista siivekkäistä!


Kupari ja vedenvihreä ovat kauden trendivärejä niin kattauksessa
kuin sisustuksessakin.


Ihania ideoita pääsiäiskattaukseen.


Kaksi tuntia kestävän vierailun aikana pääsimme kiertämään koko tavaratalon
asiantuntijoiden opastuksella. 


Annon upeat Pandora -villamatot saavat minut huokailemaan ihastuksesta.
Nämä matot ovat saavuttaneet niin suuren suosion bloggareiden keskuudessa,
että ne ovat saaneet lempinimen blogimatto.


Annon köysirahit ovat huikean kauniita ja kukkaroystävällisiä.
Vajaa 80 euroa on sopuhinta monikäyttöisestä istuimesta.


Iiiik miten ihania telttatuoleja! Tuollaiset olisivat aika makeat
mökkiterassilla.


Olipa taas mukava illanvietto! Iloitsen niin tästä meidän Åblogi-porukasta,
samanhenkisten naisten kanssa on ihana nauttia iltavapaasta.
Sisustusillan päätteeksi siirryimme vielä Naantalin Aurinkoiseen nauttimaan
iltapalaa ja 
vaihtamaan kuulumisia.

***

Lämmin kiitos inspiroivasta sisustusillasta
Raision Kodin Ykkösen väelle! Olette ykkösiä :-)

Iso kiitos myös Pialle ja Riijalle, kun tulitte tänne
Turun suunnalle meitä bloggareita tapaamaan.

Sisustusterkkusin,

Teija


30 kommenttia:

  1. Voi miten kiva ilta teillä onkaan ollut. Tuotteetkin näyttivät kiinnostavilta, raikasta ja vaalea, tyylikästä ja kuitenkin käytännöllistä:) Olisi kiva jos täällä Hesan suunnallakin olisi jotain tämmöistä tarjolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä vinkata pääkaupunkiseudun Kodin Ykkösen väelle, että järjestävät
      teille samanmoisen illanvieton :-)

      Poista
  2. Tosi kivoja uusia tuotteita annolla.

    VastaaPoista
  3. Kodin ykkkösestä löytyy kyllä kaikkea kivaa ja nytkin näyttää olevan :) Kivoja tuollaiset esittelyillat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, itsekin pidän Kodin Ykkösen valikoimasta, sieltä löytyy aina
      kaikkea kaunista kotiin.

      Poista
  4. Kuulostaa kivalta blogitapaamiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä bloggaritapaamiset ovat kyllä ihan huippukivoja,
      kiitos ihanien blogisiskojen :-)

      Poista
  5. Ihana oli ilta! Mietin illalla kotona että meidän pitää pian siirtyä järkkäämään näitä tilaisuuksia aamuisin jotta kotiin tullessa ehtii vielä ottamaan kaiken ilon irti pursuavasta energiasta ja inspiraatiosta 😉 Kaunis kiitos vielä sinulle ihana puuhanainen 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anu! Olen niin samaa mieltä kanssasi. Arjen kiireessä ei ennätä paljon kodin nurkkia sisustelemaan,
      ainainen hoppu tuppaa kaatamaan parhaat inspiraatiopuuskat.

      Poista
  6. Kyllä kateeks käy kun teillä on mahdollisuus tollaisiin mukaviin tapaamisiin!
    Paljon kaunista siellä näyttää olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kunpa asuisit lähempänä Krisse, niin
      liittyisit joukkoommen iloiseen!

      Poista
  7. Ihania nuo teidän tapaamiset ja mahtavia houkutuksia kauppa pullollaan! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Marru, nämä meidän illanvietot ovat kyllä ihan huippuja.
      Kodin Ykkönen on suosikkikauppani, sieltä löytyy aina kaikkea
      kaunista kotiin.

      Poista
  8. Todella kauniilta näyttää niin tuotemallisto, esillepanot kuin tekin, ihanaiset åblogikollegat <3 Mukavaa, kun tällaisia järjestetään! Kiitos Teija järkkäilystä! Pitääkin piipahtaa mallistoon tutustumassa kun sen aika on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti Kati! Harmi, kun sulla oli kässäkerho samaan aikaan.
      Kannattaa piipahtaa Kodin Ykköseen, mielestäni kevään
      valikoima on kauniimpi kuin koskaan.

      Poista
  9. Täällä kanssa yksi kateellinen! :) Raision Kodin1 on kyllä ihan huippu tavaratalo, siellä on pakko aina piipahtaa kun eksyy Turun suunnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saatte järkättyä oman blogiyhteisön, bloggarikollegoiden
      tapaamiset on kyllä ihan parhaita. Raision Kodin Ykkönen on kyllä
      ihan timantti, varmasti yksi ketjun parhaita tavarataloja.

      Poista
  10. En kestä! Mitä ihanuuksia taas!!! Siis paras on olla lähtemättä kotimaahan matkalle, kun sitten taas löytää itsensä tuolta pohtimasta niitä matkalaukun mittoja ja kiloja :( Kadehdin täällä vuonojen mutkassa noita teidän tapaamisianne ja tekee melkein mieli muuttaa takaisin kotiin...jospa pääsis vaikka mukaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kunpa asuisitkin täällä meidän hoodeilla, olisi ihana kuulua samaan bloggariyhteisöön.
      Jos joskus vielä muutat takaisin tänne Turun suunnalle, olet lämpimästi tervetullut joukkoomme
      iloiseen :-)

      Poista
  11. Kiitos, Teija, vielä kerran illan järjestelyistä - oli kyllä ihanaa päästä rauhassa tutkimaan ja kuvailemaan. Ja tietysti näkemään teidät kaikki pitkästä aikaa:) On meillä upea porukka!
    Ja kyllä saan taistella itseni kanssa, että en nyt ekopaastoni aikaan marssi Kodin 1:seen hakemaan kaikkia niitä herkkuja, joita sieltä löysin. Mutta pääsiäisen jälkeen ei tarvitse enää taistella;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Sulla on kyllä hyvä itsekuri, kun pystyt tohon ekopaastoon. Minusta ei olisi moiseen,
      olen liikaa tunetiden vietävissä :-) Noh, välillä tekee kyllä hyvää miettiä omia kulutustottumuksia
      ja pyrkiä karsimaan turhia hankintoja, tuollainen paastonaika tekisi hyvää itsellenikin.

      Ihana, kun pääsit mukaan sisustusiltaan. Oli niiin mukava päästä vaihtamaan kuulumisia pitkästä aikaa.

      Poista
  12. Ihanaa tuollaiset illanvietot ja kiitos kun jaoit sen kanssamme! Minäkin olen Kodin Ykkösen fanittaja. Tykkään heidän valikoimistaan. Esillepano on kaikissa kauppaketjun myymälöissä aina yhtä hyvän näköinen.
    Ja oi, oi tuota Iittalan kattausta. Ihana!

    Hyvää keskiviikon jatkoa Teija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo <3 Juurikin niin, kauniit esillepanot ovat Kodin Ykkösen
      sokeri ja suola. Tavaratalo inspiroi sisustamaan!

      Poista
  13. Hei, olipas ihana tavata ja kiitos tuhannesti illan järjestelyistä. Aivan mahtava porukka ja fiilis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun liityit joukkoomme, olipa mukava tavata!

      Tapaamisiin pian uudestaan <3

      Poista
  14. Oli kyllä todella kiva eka ilta åblogilaisten kanssa. Kiitos Teija vielä kerran järjestelyistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anniina, ihana kun pääsit mukaan sisustusiltaan. Tervetuloa joukkoomme,
      tapaamme varmasti vielä uudelleen kevään kuluessa. Luvassa ainakin kauneusiltaa ja
      tutustumiskäynti Maru designiin, ihan mahtavaa!

      Poista
  15. Kiva tuo teidän Åblogiporukkanne<3 Tuttuja kasvojakin näkyi mukana. Annon mallisto ja Kodin Ykkönen ovat selvästi ihan ajan hermolla, kauniita ja ajankohtaisia mallistoja. Tykkäsin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, porukkamme on kyllä huippuihana. On kiva saada uusia ystäviä vielä näin aikuisiällä.
      Anno ja koko Kodin Ykkösen valikoima on niin mun makuuni, tavaratalo on pullollaan ihania
      sisustusuutuuksia.

      Poista