keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Tukka hyvin, kaikki hyvin


Heissulivei ja kivaa keskiviikkoiltaa!

Kyllä se vaan niin on, että kun tukka on hyvin
on kaikki hyvin. Kävin tänään kampaajan pakeilla
laittamassa vähän lämpimän värisiä raitoja tulevan loman
kunniaksi. Hentoiset, pehmeät hiukseni ihan
huusivat lisää ryhtiä ja rakennetta, nyt
värjäyksen jälkeen pärjään niiden kanssa
taas paljon paremmin.


Skanssin kampaamo Clipsin Erika loihti hentoisille kutreilleni uuden,
kirkkaamman sävyn.


Haiveniani ei tällä kertaa leikattu lainkaan. Tavoitteenani on kasvattaa
hiukset sen pituisiksi, että saan sidottua ne kiinni.


Lomafiiliksissä sujautin päälleni trooppisilla kuvioilla koristellun
mekon, jonka hankin hiljattain Friendtexiltä. Kevyt viskoosimekko
on mitä mukavin vaate matkalla, ei purista eikä kiristä mistään ja
säilyy sileänä myös matkalaukussa.


Friendtexin nudet korkkarit ovat lempparini.
Ne luovat vaikutelman 
pitkistä sääristä.

***

Ai että meitä on hemmoteltu upealla
säällä viime päivät! Auringon valo ja lämpö ovat
saaneet hymyn yhden sun toisen huulille.
Talven selkä on taitettu,
kevät saa tulla :)))

***

Jorinat sikseen. Nyt ylös, ulos ja lenkille,
vielä kun on hieman valoisaa!

Leppoisaa loppuviikkoa murut <3

-Teija-



49 kommenttia:

  1. Kaunis, uusi sävy ja pukee sinua upeasti! Aurinko lämmitti tänään oikeasti aivan valtavasti. Olin koulun hiihtokisojen kannustus- ja huoltojoukoissa ja tuntui, että sai vähentää koko ajan vaatetta. Ihana päivä ja ihanaa kun kevät alkaa pikku hiljaa hipsiä :) Aurikoa ja pirteyttä viikkoosi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu, kuontaloni kaipasi jo kipeästi uutta ilmettä,
      uusi väri piristää kummasti.
      Totta, kevät etenee aimo harppauksin, ihanaa!

      Mukavaa talvilomaa sinulle ja perheellesi <3

      Poista
  2. No sielläpä on rouva pirtsakkana, niin kivalla tukalla! Mulla on tässä juurikin pää "paketoituna". Nimittäin ihan ensimmäistä kertaa ever hennaa päässä. Melkoista räpellystä ja tuherrusta ite laitettuna, saa nähdä tuleeko vihree vai mikä :D

    Erittäin hyvää matkaa ja lomaa Teija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Taru <3 Tulethan kertomaan blogin puolelle kuinka värjäys onnistui.

      Aurinkoista kevään odotusta!

      Poista
  3. Siellä ollaan niin kauniina, tuo lämmin väri sopii sinulle todella hyvin! Loistatte auringon kanssa kilpaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Marru <3 Väri piristää kyllä kummasti.

      Poista
  4. Wau, hyvältä näyttää! Hyvin sopii uudet lämpimät raidat sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 Olen luonnostaan sellainen harmaa hiirulainen,
      että mun on ihan pakko hakea piristystä kampaajan pakeilta.
      Kiva väri piristää kummasti ilmettä.

      Poista
  5. Kiva lookki! Samaten tässä päivänä eräänä fundeerasin kampaajan varaamista mut jätin kuitenkin loman jälkeiseen aikaan. Toi mekko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tää mekko on minustakin kiva, just passeli
      vaate lomamatkalle.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitti Reetta, tropiikin hengessä mennään kohti kevättä :-)

      Poista
  7. Kaunis on sävy uudessa lookissa ja hyvältä näytät. Kuteet ovat mageet myös.

    VastaaPoista
  8. Hyvältä näyttää sekä hiukset että mekko. Oikein aurinkoiselta :-) Ja ihanat kengät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maarit <3 Ja lämpimästi tervetuloa
      blogini lukijaksi!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos <3 Punertava sävy piristää kivasti ilmettä.

      Poista
  10. Teit sen, mitä olen nyt suunnitellut muutaman päivän ajan. Kyllä se oikeasti on niin, että suomalainen silkkitukka kaipaa väriä ja leikkauksen pysyäkseen edes jonkinlaisessa kuosissa. Hiuksesi ovat hyvän näköiset ja tuo pituus sopii sinulle erinomaisesti! Perässä tullaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kiva, jos sain sinut inspiroitumaan.
      Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Sara!
      Toivottavasti viihdyt matkassani.

      Poista
  11. Todella kiva värisävy hiuksissasi Teija! 😃 Ihanaa matkaa koko perheelle, tuokaa kevät tullessanne! 😎

    VastaaPoista
  12. Näköjään padin hymiöt ei näy kuten pitäisi! :D

    VastaaPoista
  13. Hyvältä näyttää sekä tukka että koko kokonaisuus. Kelpaa tuo mekko päällä lomalla liikuskella.

    VastaaPoista
  14. Todella kaunis sävy hiuksissasi ja tuo mekko on upea! Hyvää lomaa Teija! :)

    VastaaPoista
  15. Ihanaa lomaa teille! Nauttikaa lämmöstä ja hyvästä ruuasta <3
    Jonski

    VastaaPoista
  16. Kaunis olet ja todella kivat hiukset. Tuo sävy sopii sinulle hyvin ja mekko on kertakaikkisen ihana, ihan täydellinen lomamekko aurinkoon. Nauttikaa lomasta koko perhe :)

    VastaaPoista
  17. Hyvää lomaa Teija! Sulle sopii tuo lämmin sävy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sannaseni <3 Lämpöä ja valoa on ollut niin ikävä,
      kiva lähteä vähän lämmittelemään Kanarian auringon alle.

      Poista
  18. Tukka hyvin, kaikki hyvin! Kaunis on hiuksiesi väri. Ja tuo tukan kasvattaminen kannattaa, tulee kesä ja veneilyt, silloin on mukava laittaa tukka ponnarille.
    Ja ihana tuo mekko, sen kanssa on kiva kulkea aurinkoisilla kujilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia <3 Oi kasvaisipa hiukseni pian, pidempien hiuksien kanssa
      elämä on helpompaa. Pikainen ponnari tai nuttura niskaan ja menoksi,
      ehkä kesällä sitten...

      Poista
  19. Näytätpä tyylikkäältä, kokonaisuus on aivan hurmaava. Tykkään kampauksestasi. Mulla on myös tukan kasvattaminen menossa ja kampauksen kanssa on sitten haasteita kun se ei ole pitkä eikä lyhyt. Oikein ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos <3 Hiusten kasvatusvaihe on kyllä haastavaa, mutta koitetaan kestää.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  20. Tosikiva sävy ja näyttää jo vaikka kuinka pitkältä sun tukka, kesällä viimeistään kiva ponnari! Kesämekkoa ja korkkaria kassiin ja nautinnollista lomaa koko perheelle! Sanna p.s. Lounastreffit taas, voidaan vaihtaa lomakuulumiset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sanna <3 Juu, lounastreffit loman jälkeen kuulostaa hyvältä!
      Mukavaa lomaa myös teidän perheelle!

      Poista
  21. Sydämellistä ystävänpäivää. <3 Tukka on upeasti ja näytät ihanalta. <3

    VastaaPoista
  22. Upeat uudet hiukset, mekko ja nuo kengät!! Wou! Osaatko sanoa onko noita korkoja vielä myynnissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anniina <3 Pelkäänpä, että näitä kenkiä ei enää saa. Ostin ne viime sesongin
      poistomyynnistä ihan naurettavan halpaan hintaan, vitosella!

      Poista
  23. Onpa kiva väri, mä vaan olen niin jämähtänyt blondiksi että varmasti loppuikäni siinä värissä kuljen vaikka aina muita sävyjä ihastelenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, olen ollut blondi koko aikuisikäni. Nyt olen muutamalla kampaamokäynnillä
      rohjennut ottaa vähän lämpimämpiä raitoja ja ne ovat kyllä piristäneet kummasti ilmettä.
      Lämpimästi tervetuloa lukijaksi PauMau <3

      Poista
  24. Vau näyttää tosi hyvältä ja pirtsakalta hiukset! Tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tania <3 Ihana kun tiemme kohtasivat lehtijutun kautta,
      lämpimästi tervetuloa lukijaksi!

      Poista