perjantai 15. elokuuta 2014

Maukas omenapiirakka

Heipsan kaikki herkkusuut!

Syksyn leivonnaisten ykkönen on monen mielestä varmasti omenapiirakka.
Sellaisen minäkin pyöräytin tänään vapaapäivän ja alkavan viikonvaihteen inspiroimana.
Nyt testasin Myllyn parhaan omppupiirakkakisan voittoreseptiä ja täytyy sanoa,
oikea piirakka voitti kisan!
Piiras suorastaan suli suussa, niin herkkua se oli.

Testaa sinäkin tätä reseptiä, uskon että tykästyt. Uuden sadon kotimaiset omput
ovat juuri saapuneet kauppoihin, ai että miten makoisilta ne maistuvatkaan!
Maailman paras omenapiirakka:
(piirakkavuoallinen)
Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
3½ dl Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja
  tai Karkea Vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl kuohukermaa
1 prk maitorahkaa
1 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
n. 2  omenaa
kanelia ja sokeria
Sekoita huoneenlämpöinen voi ja sokeri.
Sekoita jauhot keskenään ja
lisää ne seokseen.
Painele murutaikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita täytettä varten kerman sekaan maitorahka, mausta sokereilla.
Kaada täyte raa’an taikinapohjan päälle. Raasta omenat ja
ripottele raaste piirakan päälle.
Laita lopuksi kanelisokeria päälle.
Paista 175-asteisen uunin alaosassa 40 minuuttia.
Tarjoillaan jäähtyneenä,
lisää halutessasi kanelisokeria pintaan.
(Resepti: Hyvinkään kaupungin Nuorten työpaja, muokannut Arja Savela, Myllyn Paras Oy)
***
Perjantai!
Mikä ihana tekosyy unohtaa kaloreiden laskeminen
ja nauttia kuppi aromikasta mokkaa kera herkullisen omppupiiraan.

Illalla saunotaan vielä viikon pölyt niskasta,
möksäviikonloppu saa alkaa!

***

Toivotan teille muruset oikein ihanaa viikonvaihdetta,
nautitaanhan mahdollisesti kesän viimeisistä lämpimistä päivistä <3

Teija

18 kommenttia:

  1. Noilla täytteillä tulee ihan varmasti herkkua :D Juu... eikä sellasia kaloreita lasketa viikonloppuna ;) Just muuten söin ensimmäisen omenan omasta puusta ja kyllä maistui... ihan sellasenaan(kin) :))
    Ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, olisipa meilläkin oma omppupuu! Omppu päivässä pitää lääkärin loitolla
      vai mitenkä se nyt menikään?

      Upeaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  2. Kuulostaapa hyvältä! Raastettu omena tekee piirakasta varmasti ihanan mehukasta. Rentouttavaa ja lokoisaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Vaikka tämä piiras ei olekaan kauneudella pilattu, ne
      se on sitäkin herkullisempi.
      Rentoa viikonloppua sinullekin Anu <3

      Poista
  3. Moikka Mä just tänään testasin sun banoffee reseptin ja sairaan hyvää tuli! Nyt tarttee tätäkin koklata, raastettuna omppu kuullostaa jännältä ja varmasti mehukas :-) ihanaa viikonloppua , me suunnataan Tukholmaan ja niin odotan sitä Leilas general storea! Kuullaan ja lounas jokupäivä? Palataan syyskuussa viimeistään :-) terkkui! Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Tukholma-viikonloppua! Leilalla on ihku kauppa, tykästyt siihen varmasti!
      Joo, mennään lounaalle viimeistään syyskuun puolella.
      Terkkui sinnekin <3

      Poista
  4. Nam, vaikuttaa hyvälle. Ihanaa viikonloppua teille! Meillä mökkeilee (remontoi) vain mieheni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, omppupiiras on ihanan mehevää, piirakkavuoka tyhjeni yhdessä sujauksessa.

      Ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. Oi miten hyvältä kuulostaa, täytyy testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä, tämä piiras on erityisen mehevää. Kylmänä ihan parasta!

      Poista
  6. Kuulostaapas hyvältä herkulta, täytyy kokeilla, kun noita omenoitakin noissa puissa näyttää vielä olevan. Meille ei käy raakana omena allergioiden takia ja piirakoita tulee tehtyä siksi syksyisin pakkaseen. Tosin kiva tehdä jollain uudella reseptillä eikä aina sillä samalla vanhalla. Olet muuten voittanut arvonnan, joten laitoin sulle s-postia! Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih teitä onnekkaita, jotka omppupuun omistatte! Testaa ihmeessä tätä reseptiä,
      tykkäsin siitä kovasti.
      Tämän täytyy olla onnen päiväni, kiitos ihanasta palkinnosta <3

      Poista
  7. Hei ei saa näyttää täällä näin ihania herkkuja keventäjälle ;D. Ei vaan, varmasti oli todella herkullista ja ihana viikonlopun avaus koko perheelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi herkkupäivä viikossa, pitää suuremmat himot loitolla muina päivinä :-)
      Muuten yksi omppuherkku, joka sopii myös laihduttajille, on uuniomenat.

      Ihanaa viikonloppua sinulle Johanna!

      Poista
  8. Kiitos Teija vinkistä. Aion kokeilla tuota. :) Mukavaa viikkoa koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Kati, uskon, että tykkäät tästä omppupiirakasta, se on ihanan mehevää.
      Kivaa viikon jatkoa!

      Poista
  9. Kiitos kivasta kommentistasi blogissani! :) Kylläpä näyttää herkulliselle, omenapiiras on kyllä ihan ykkönen syksyherkuista. Pitääkin joskus kokeilla tätä ohjetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun poikkesit visiitille Ida <3 Oli mukava löytää blogisi
      blogiviidakon keskeltä.
      Tämä piirakka on herkullista, suosittelen kokeilemaan!

      Poista