keskiviikko 13. elokuuta 2014

Katse kotiin päin

Laiminlyöty. Se on oikea sana kuvaamaan kotiamme. Me kurjat olemme hylänneet kotiparan totaalisesti koko kesän ajaksi. Siellä se on saanut virua yksikseen sillä aikaa kun me muut olemme nauttineet suloisesta suvesta möksällä.

Ettehän naura, jos kerron teille, että vasta nyt, koulujen jo alettua, meikäläinen rupesi miettimään, että pitäisikö noille kodin terasseille tehdä jotain. Siellä ne värjöttivät, likaisina vailla kesäkalusteita, kukista nyt puhumattakaan, kerrassaan noloa.

Lasten synttäritkin tulossa, meillä juhlitaan pojun 7-vuotis- ja tytsyn 11-vuotissynttäreitä ensi viikon sunnuntaina. Ja juhlatkin pitäisi kotona järjestää, täällä kaaoksen keskellä.

Ei muuta kuin tuumasta toimeen, pensseli heilumaan ja painepesuri pörisemään! Sain eilen illalla vihdoin huollettua puiset kesäkalusteemme, jotka olivat päässeet jo melkoisen kurjaan jamaan. Ihme homma, käsittelyn jälkeen ne näyttävät taas kuin uusilta, huippujuttu!


Harmaaksi kauhtuneet kalusteet saivat käsittelyn myötä uuden, raikkaan ilmeen.

 
 
 
 
Meillä on tällainen Kannustaloille tyypillinen pitkänmallinen takaterassi,
joka luo haasteita kalusteiden sijoittelulle.
 
 
Kipaisimme paikalliseen kalustetaloon hakemaan uuden, alumiinirunkoisen
kalusteryhmän kuudelle hengelle. Kotona sitten huomattiin, että
ahdasta tulee, jos kaikki kuusi tuolia yrittää kapeaan tilaan ahtaa.
Niinpä päädyimme sijoittamaan pöydän toisen päädyn seinää vasten ja
jättämään yhden tuolin varatuoliksi. Pelittää se näinkin.
 
 
 
Etuterassille löysin Cittarista tämän pienen, metallisen parvekesetin.
Viimeisestä kappaleesta piti pulittaa vain 29 euroa,
ei ollut hinnalla pilattu!
 
***
 
 
 
Laitan tähän loppuun vielä pari kuvaa kodistamme. En ole tainnut sitä blogissa vielä esitelläkään,
vaikka mökkiä on tullut kuvattua edestä ja takaa.
Kymmenen vuotta vanha talomme on melko puhdas kopio Kannustalon Rauhalasta,
mitä nyt pieniä muutoksia olemme tehneet.
(et
uterassilla komeilevista suksista päätellen nämä kuvat on otettu varhain keväällä)
 
***
 
Taidanpa lähteä tästä nyt kahvinkeittopuuhiin. Lupasin nimittäin J:lle ja muksuille,
että nautitaan terassikaffet nyt kun terde on vihdoin kesäkunnossa.
Better late than never :-)
 

Kivaa pikkulauantaita teille kaikille <3
 
Teija
 
 
 

26 kommenttia:

  1. No kyllä siellä nyt kelpaa olla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, nyt näyttää jo vähän mukavammalta. Vähän myöhässä vaan sain laitettua terassin kuntoon,
      kohta kalusteet saa taas korjata talvivarastoon :-)

      Poista
  2. Upea talo teillä! Kyllä tuolla kelpaa asustella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Vaikka jos nyt saisin päättää, niin rakentaisimme modernin kivitalon.
      Niin se maku muuttuu matkan varrella.

      Poista
  3. Kaunis on teidän kotitalokin! Ja ihana Marudesignin betoniruukku <3 Mistähän se johtuu, että kesäkalusteiden öljyäminen on aina ison kynnyksen takana, vaikka toisaalta niissä jos missä näkee työnsä tuloksen kuitenkin hurjan konkreettisesti - ja suht nopsastikin. Iloisia juhlavalmisteluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anu <3 Kannustalon Rauhala oli unelmieni talo kymmenen vuotta sitten.
      Nyt asuisin mieluusti modernissa kivitalossa.
      Totta, minäkin suunnittelin öljyäväni nämä kalusteet jo viime kesänä, miten sitä aina siirtää ja
      siirtää pikkujuttujen tekoa eteenpäin. Pienellä vaivalla kalusteet ovat taas ihan käyttökelpoiset.

      Upeaa viikonvaihdetta!

      Poista
  4. Uuh, ihana talo!! Muutoin voinkin yhtyä ihan kaikkeen mainitsemaasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Taitaa olla sama tilanne meillä kaikilla kahden "talon" loukussa olevilla. Millään ei ehdi, eikä jaksakaan
      pitää molempia timmissä kunnossa.

      Poista
  5. Ihana on talonne, ei muuta voi sanoa. Mutta jos on sekä omakotitalo, että mökki, niin molemmissa ei oikein ehdi olemaan, tiedän omasta kokemuksesta. Siksi asummekin nyt kerrostalossa :) Tuo uusi ostamanne kalusteryhmä on sama mikä meillä on mustana terassilla ja olemme myös huomanneet ettei tunnu hyvältä istua niin, että kolme istuu vierekkäin joten pidämmekin tuolit aina niin, että kaksi istuu vierekkäin pitkillä sivuilla ja kummassakin päässä istuu yksi. Ja jos tulee enemmän ruokailijoita, niin sitten ahtaudutaan kaikki miten parhaaksi koemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Krisse! Juurikin näin. Kahden asunnon loukussa oleminen käy pidemmän päälle raskaaksi. Varsinkin jos molemmissa
      on isot puutarhat/ piha-alueet hoidettavana. Ollaankin ruvettu miettimään, että myytäisiin tämä koti ja ostettaisiin joku
      helppohoitoinen, kompaktin kokoinen kivitalo kallion päältä. Jos sellainen vain tulisi myyntiin näiltä seuduilta. Maskusta
      emme haluaisi muuttaa pois, täällä kun on lasten kaverit ja harrastukset.
      Hauska kuulla, että teillä on samanmoiset kalusteet. Vaikka nämä eivät ihan täydellisesti tänne sovikaan, niin ovatpahan
      100 % huoltovapaat, se on tärkeää se.

      Poista
  6. Onpas kaunis talo. Mansardikattoisissa taloissa on oma viehätyksensä Intoa synttärijärjestelyihin. Kimppu kukkia pöytään ja sinulla on kaikki siellä valmiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sike <3
      Ajattelin somistaa pöydät auringonkukilla, ne sopivat kivasti sinisen kaveriksi.

      Poista
  7. Onpas viihtyisän näköinen talo. Olen aina ihastellut noita Kannustaloja ja niiden rauhallista tunnelmaa. Terassit ovat varmasti vähäisessä käytössä sellaisessa perheessä, jossa on mökki, joten mitäpä siitä, jos huolto tulee hieman viiveellä. Huomasin itse, etten edes näin kuumana kesänä pystynyt pahemmin terassilla saati parvekkeella viipymään helteiden takia. Mutta nythän on toisin, kun ilmat viileni ja pimenee kivasti jo kymmeneen mennessä ja saa laittaa lyhtyjä sun muita. No, enpä minä niitä kyllä ole ollut pahemmin virittelemässä kun työt alkoi, mutta ehkäpä sitten viikonloppuna.
    Muuten loppukesällä, kun innostuu laittamaan terassia saa kivasti alennuksella huonekaluja ja hyviä kauppoja olitkin tehnyt. Söpö tuo valkoinen pitsimatto pienine pöytineen ja tuolineen. Nautiskelkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks M <3 Sama vika, meidänkin terassilla on ollut kesällä niin tukalan kuuma, että sinne ei ole ollut mitään asiaa.
      Ehkäpä siinä pieni tekosyy miksi en ole saanut siivottua terdeä kesäkuntoon.
      Totta, loppukesä on ihan parasta aikaa lähteä kesäkalusteostoksille, hyvällä tuurilla löytää kelpo kalut
      pilkkahinnalla.

      Poista
  8. Teillä on kaunis talo ja kova, iso terassi. Mukavia juhlavalmisteluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3 Vielä kun meillä asuisi kaltaisesi viherpeukalo, niin puutarhakin olisi kunnossa.
      Nyt pihalla kasvaa vain kymmenkunta koivua ja leikattavaa nurmikenttää noin 6000 neliötä.
      Piha on suorastaan nolossa kunnossa, mutta minkäs teet, kun vietämme koko kesän ja kaiken
      vapaa-ajan möksällä.

      Poista
  9. Ihana talo - ja kaunis, iso terassi! Hauskoja kekkereitä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Lady <3 Nyt tuolla terassilla voi taas viettää aikaa, kun suurimmat pölyt on pyyhitty pois.
      Edessä vielä ikkunoiden pesu, niin juhlat saavat alkaa!

      Poista
  10. Kiva nähdä kuvia teidän talosta :) Ihana on! Ja mukavia juhlia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 Hieman on meillä samantyyliset kodit, eikös?
      Olen saanut blogistasi monta hyvää sisustusvinkkiä, kiitos niistä!

      Poista
  11. Kaunis koti ja kivan terassistailauksen sait aikaan todella reippaasti :) Synttärijärjestelyt ovat meilläkin edessä ja su pitäisi tulla talo täyteen vieraita.
    Onneksi äitini auttaa tarjoiluissa ja kaupan naapurista, Vilkkimäen Kakusta ja Kahvista saan tarjottavat sekä kotijoukot siivoavat... minä kun olen kaupalla vielä lauantaina. No, jos kaikki nurkat ei ole pölyvapaita, se on vaan elämää. Juhlat ja läheiset ovat parasta <3 Mukavia juhlia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kati <3
      Vai juhlitaan teilläkin! Kesä on kyllä ihanaa aikaa järjestää kekkereitä.
      Meidän tytsy täyttää 11 v 22.8. ja poju 7 v 24.8. , joten seuraava viinkonloppu
      kuluu juhlien merkeissä.

      Poista
  12. =) Koti varmasti tyytyväinen kun häntäkin huomioidaan. Jokos on A:n makkari saanut valkoiset seinät?
    t.Jonski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aadan makkari odottaa edelleen remonttia. Jospa jotain saataisiin aikaiseksi vielä ennen joulua.
      Koti on ollut ihan riipin raapin koko kesän, kun vietettiin loma-ajat täällä möksällä.
      Rentoa viikonloppua <3

      Poista
  13. Hei, löysin tieni blogiisi By Pia's Turun FASHION tapahtuman mainoksen kautta. Sullahan on kivoja juttuja täällä, kaunis talo ja ihana kesäpaikka. Käyhän kurkkaamassa käsityö blogissani Nuppuhome.com - löysiköhän sieltä jotain kivaa sinun makuusi? Huomioni kiinnittyi kuvaan, jossa virkattu matto ja sinisiä tabletteja ;-) terkuin Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Riitta, kiva, kun löysit tänne <3
      Kävinkin jo kurkkaamassa pikaisesti ihania käsitöitäsi.
      Niihin täytyy paneutua oikein ajan kanssa, uskon, että sulta löytyy
      yhtä ja toista kivaa kotiin tai möksälle.
      Ihanaa viikon jatkoa!

      Poista