sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kaikkien kirppistapahtumien isä ja äiti

Heippa hei,
täällä soffalla makoilee kuulkaas melkoisen väsynyt, mutta onnellinen rouva. Takana kaikkien aikojen blogikirppistapahtuma, voi veljet mikä suksee kirppiksestä tulikaan!

Turkulainen bloggaajaryhmä Åblogit järjesti tänään, sunnuntaina Turun seudun ensimmäisen blogikirppistapahtuman Liedon vanhalla meijerillä. Meitä paikallisia sisustus- ja lifestylebloggaajia myymässä oli yksitoista. Lisäksi kukin sai ottaa kaverinsa mukaan leikkiin, yhteensä meitä taisi olla himpun verran yli kaksikymmentä myyjää.

Kirppistapahtumasta tuli todellinen menestystarina. Veikkaan, että kolmen ja kuuden välillä tapahtumassa vieraili useampi tuhat kävijää. Kilometrien autojonot joka suuntaan aiheuttivat jonkin sortin liikennekaaoksenkin, aika huikeaa eikös!

No mites myynti? Kiitos kysymästä, tyytyväisiä ollaan. Muutamalta pöydältä loppui myytävät tuotteet jo heti kättelyssä. Itselläni tavaraa riitti loppuun asti, mutta paljon ei tarvinnut takaisin kantaa. Kymmenestä kestokassillisesta kotiin palasi vain yksi, joten en voi olla myyntiin muuta kuin tyytyväinen. Pääsin eroon suuresta määrästä itselleni tarpeettomasta tavarasta ja vaatteesta, lisäksi lippaaseen kilahti euro poikineen, mikäs sen mukavampaa!






Turkulaista blogienergiaa! Kuvassa vasemmalta  House No 465 -blogin Mari, Heinässä Heiluvassa -blogin Laura,
meitsi ja Arjen Timantteja -blogin Anu.


Anu jakoi myyntipöydän siskonsa Riikan kanssa.
Naisilla oli myynnissä muun muassa Marudesignin ihania betoniruukkuja
ja itse tehtyjä käsitöitä.




***
Lämmin kiitos Laiturin Katille ja Turklinin Anulle,
jotka olivat tehneet suuren työn blogikirppistapahtuman eteen.
Kiitos myös Viville ja muille,
jotka hoitivat hienosti tapahtuman medianäkyvyyden.
Ja suurin kiitos lähtee tietysti teille kaikille, jotka piipahditte tekemään löytöjä
kirppikseltämme. Teitte tapahtumastamme ikimuistoisen!
***

Vaikka kello ei ole vielä yhdeksääkään sänky kutsuu jo houkuttelevasti.
Päivän seisoskelun jälkeen tuntuu ihanalta heittäytyä
vatupassiasentoon ja painaa pää pehmoiselle tyynylle.

Hyvää yötä ihanat!

-Teija-




43 kommenttia:

  1. Varmasti upea päivä takana... nyt vaan onnellisena pää tyynylle :))
    Oikein mukavaa alkavaa viikkoa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru <3 Kirppispäivä oli mitä mahtavin!
      Ihanaa viikkoa!

      Poista
  2. Olipas siellä väkeä! Ja sääkin suosi teitä, upeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, päivä oli mitä kaunein ja väkeä kuin Hulluilla Päivillä ikään :-)

      Poista
  3. Kyllä minä jännitin kovasti, että miten menee - ja harmittelin, että en päässyt paikalle. Mutta hienosti näyttää menneen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, päivä oli kerrassaan mahtava! Tulet sitten ensi kerralla mukaan
      joukkoomme iloiseen :-)

      Poista
  4. Mekin käytiin vauvan kanssa pari tuntia myymässä, olis pitänyt ottaa enemmän tavaraa vaan rohkeasti! :) ens kerralla sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin sivusilmällä, että sinulla kävi kauppa vallan mainiosti, hienoa!
      Ensi kerralla osaamme jo varata enemmän myytävää, oppia ikä kaikki.
      Ihanaa alkavaa viikkoa sulle Miia!

      Poista
  5. Mahtavaa!! Vaikka mä tiesinkin että eihän tästä voi muuta tullakaan kuin todellinen menestystarina niin kyllä silti täällä kotona jännitii :) Ja kovasti odotin koska ensimmäinen käy tunnelmia päivittelemässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun olit hengessä mukana <3
      Ensi kerralla sinäkin olet sitten mukana, jookos?

      Poista
  6. Aivan mahtava tapahtuma! Ja oli kiva nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva tavata! Harmi vaan kun ei ollut aikaa jutella oikein kunnolla.
      Positiivista oli tietysti se, että kauppa kävi kuin siimaa, en edes vettä ennättänyt
      kahvilasta hakemaan.
      Upeaa viikkoa kaimaseni <3

      Poista
  7. Huikea päivä takana kyllä. Kiitos sinulle seurasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Mari! Ollaan me aikamoisia myyjiä, eikös?
      Tapaamisiin!

      Poista
  8. Kiitos asiakkaat ja kiitos blogicollegat! Ihan huima tapahtuma ja teimme hienon Åblogien ensiesiintulon. Ihana painaa pää tyynyyn kun näin hieno päivä takana. Kiitos ja halaus kaikille mukanaolleille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Kati <3 Olitte tehneet Anun kanssa niin kovasti töitä tapahtuman onnistumiseksi.
      Ollaan me vaan aikamoinen porukka, kun saatiin koko Lieto sekaisin :-)

      Poista
  9. Wau!! Meillä on Vaasassa parin vkon päästä, toivottavasti onnistuu yhtä hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuma onnistuu varmasti hienosti! Pakkaa vaan paljon myytävää mukaan,
      astiat, vaatteet, pokkarit kaikki tekivät kauppansa.
      Ihanaa alkavaa viikkoa Emma <3

      Poista
  10. Jihuu! Ihana kuulla tällaisia kuulumisia! Onneksi olkoon ja kiitos kaikille, jotka teitte onnistuneen tapahtuman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna <3 Odotin niin näkeväni sinut kirppiksellä, tähyilin joka suuntaan
      vaan en sinua bongannut. No ensi kerralla sitten tulet mukaan, jookos? Olisi niin kiva päästä
      jutskaamaan oikein kunnolla.

      Poista
  11. Kiitos Teija itsellesi! Iltapäivä oli tosiaan aivan huikea menestys ja huippuhauska. Hyvällä mielellä, väsyneenä ja onnellisena painan minäkin tänään pääni (ja paksulla aftersun -kerroksella rasvatun punaisen niskani) tyynyyn. Kiitos minunkin puolestani aivan kaikille, jotka tekivät tästä päivästä näin mahtavan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu sinulle ja Katille se kiitos kuuluu! Olitte suunnitelleet hienon tapahtuman.
      Niin ja iso kiitos tietysti myös ihanille asiakkaille, jotka tulivat sankoin joukoin
      ostoksille <3

      Poista
  12. Hah mitä kuvia :D :D Taitaa olla ihan osuva nimi mun blogilla kun kuvia katso :D

    Oli kyllä niin ihana päivä! Suoraan sanoen, huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut näköjään jostain syystä vielä sun lukijana, nyt on asia korjattu :) Oli niin kiva nähdä!!!!

      Poista
    2. Kiva kun liityit lukijaksi, toivottavasti viihdyt blogini parissa.
      Kirppispäivä oli mitä mahtavin, vielä paljon upeampi mitä
      osasimme odottaa. Oli tosi kiva päästä vaihtamaan kuulumisia kanssasi,
      ensi kerralla jatkamme siitä mihin kirppiksellä jäimme :-)
      Tsemppiä muuttopuuhiin!

      Poista
  13. Vamasti kiva tapahtuma! Sääkin suosi. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppistapahtuma onnistui ihan kympillä ja asiakasmäärä yllätti meidät iloisesti.

      Aurinkoista viikkoa Satu <3

      Poista
  14. Näyttää ja kuulostaa mahtavalta. Ja voin kuvitella miten hauska tapahtuma ollut ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautimme päivästä joka solulla! Meillä on kyllä tosi mahtava Åblogi-jengi täällä Turun suunnalla,
      ties mitä kivaa me vielä keksimmekään...

      Poista
  15. Upeaa että tapahtuma onnistui kertakaikkisen hyvin. Tämä turkulainen palasi Helsingistä illansuussa, joten en päässyt ostoksille. Onnittelen menestystarinasta ja toivotan hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia! Meillä kävi hyvä tuuri sään suhteen, aurinko paistoi koko päivän ja
      ihmisiä virtasi solkenaan.
      Upeaa viikkoa myös sinulle <3

      Poista
  16. Näyttipä mukavalta tapahtumalta ja tärkeää oli varmasti kavereiden tapaaminen. Harmi kun en itse päässyt paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Bloggarikollegoiden tapaaminen oli minulle se ykkösjuttu, myyminen tapahtui siinä sivussa.
      Tapasin tapahtumassa myös paljon vanhoja tuttuja, ihmisiä, joita en ole tavannut vuosikymmeniin.
      Kyllä siinä riitti päivitettävää...
      Olisi kiva päästä näkemään sinut livenä, tulet paikalle sitten ensi tapahtumaamme, sovitaanko näin?
      Aurinkoa alkavaan viikkoon M <3

      Poista
  17. Onpa teillä ollut siellä mahtavasti onnistunut kirppis. Hirveesti väkeä ja hienoa, että tavara vaihtoi omistajaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös? Päivä ylitti meidän kaikkien odotukset, emme osanneet unelmoidakaan
      moisesta yleisöryntäyksestä. Veikkaan, että iltapäivän aikana kirppiksellä piipahti
      useampi tuhat kävijää, se on paljon se!
      Mukavaa koulun aloitusviikkoa! Meidän poju menee ekalle luokalle, tämä
      on jännittävä päivä.

      Poista
  18. Niin kivoja kuvia! Näistä näkee sen, miten valtavasti porukkaa oli paikalla. Olisi ollut kiva jutella enemmänkin, mutta ensi kerralla taas paremmalla ajalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vivi <3
      Totta, saimme aikaiseksi Liedon omat Hullut Päivät, joista puhutaan vielä pitkään :-)
      Joo, harmi kun ei ehditty vaihtamaan kuulumisia, mutta ensi kerralla sitten.
      Ihanaa viikon jatkoa!

      Poista
  19. Voi miten mukavaa! Ihan täällä kadehdin, kun luen ja katselen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppispäivä oli mitä mahtavin! Ja tää meidän Åblogi-jengi,
      aivan huikeeta seuraa. Asuisitpa sinäkin Marianna täällä,
      niin liittyisit joukkoomme iloiseen <3

      Poista
  20. Mielettömän upea juttu siellä!
    Terkuin, kesäunesta pian heräilevä merihelmiina (ei kuitenkaan jaksanut kirjautua ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun pistäydyit kommentoimassa Merihelmiina <3
      Ihan huikea päivä takana päin, ties mitä mukavaa me tällä
      porukalla vielä saammekaan aikaiseksi, kun heti ensimmäinen
      tempaus ylitti kaikkien odotukset!

      Poista
  21. Onpas ollut hieno idea järjestäjiltä ja nähtävästi mahtava vastaaotto, hieno homma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, piipahdit kommentoimassa <3 Toivottavasti viihdyt blogini parissa.

      Kyllä idea oli mitä mahtavin ja konsepti toimi ihan loistavasti.
      Saimme aikaiseksi jopa pienimuotoisen liikennekaaoksen, ihmisiä
      saapui kirppikselle tuhat määrin.

      Ihanaa viikon jatkoa!

      Poista