tiistai 26. joulukuuta 2017

Auringonnousun lumoissa

Tunnelmallista tapaninpäivää, ystävät ❤️

Tämän joulun yksi kohokohtia oli kun pääsimme seuraamaan huikean kaunista auringonnousua. Sellaista, jossa taivas on punainen kuin Muumeissa ja Pyrstötähdessä konsanaan. Se, että olimme mökkirannalla juuri oikeaan aikaan, on ihan sattumaa. Hetken mielijohteesta päätimme joulupäivän aamuna lähteä ulos jo hyvin varhain. Sytytimme tulet rantakalliolle ja istahdimme puupöllien päälle aamunsarastusta odottamaan.


Aamuhetkessä meren rannalla on jotain hyvin rauhoittavaa. Hiljaisuutta on
mukava kuunnella ja nauttia joka solulla siitä, että ei ole kiire minnekään.




Auringon ensi säteet kurkkaavat jo horisontista, tulossa uusi ihana päivä taas.




Hipsin laiturille ihastelemaan auringonnousua. Pikkuhiljaa taivas
alkoi hehkumaan sinisen, punaisen, keltaisen ja lilan sadoissa eri sävyissä.



Kunnes koko taivaanranta loimusi satumaisen upeana revontulien lailla. 


Auringonnousujen ja -laskujen kauneuden salaisuus lienee siinä, että koskaan ei tiedä,
tuleeko toista samanlaista enää ikinä vastaan. Jokainen kohtaaminen on ainutlaatuinen. 

***
Näiden maisemakuvien myötä toivotan kaikille oikein ihanaa ja leppoisaa loppuvuotta!
Palataan linjoille jälleen uudenvuoden kynnyksellä.

-Teija-

13 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa tapaninpäivää Teija ❤ Upeat auringonlasku ja todella kuin jostain satukirjan sivuilta suoraan.
    Eilen myös pääkaupunkiseudulla paistoi mutta ihan tällaista auringonlaskua en onnistunut näkemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonnousuissa on taikaa. En koskaan kyllästy niitä katselemaan.
      Onnea ja iloa uudelle vuodelle!

      Poista
  2. Vau, upea auringonnousu. Mukavaa tapaninpäivää, Teija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös! Auringonnousut ovat erityisen kauniita näin
      talviaikaan.
      Hyvää uutta vuotta, Satu!

      Poista
  3. Aivan huikean upeita kuvia, niin kauniita värejä!
    Ihania vapaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Luontoäidin väripaletissa on sävyt kohdillaan =)
      Hyvää uutta vuotta, ihanainen <3

      Poista
  4. Ihanat ovat maisemat taas. Kivaa loppuvuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari <3 Meri on sielunmaisemani, en
      koskaan kyllästy sitä katselemaan.
      Onnellista uutta vuotta!

      Poista
  5. Voi mitä tunnelmaa jouluaamuna ja voi mitä kuvia! Noissa kahdessa viimeisessä on jotain aivan mystistä. Ovatkohan nuo niitä helmiäispilviä?
    Oikein hyvää loppuvuotta Sinullekin 💝
    T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija <3 En tiedä, saattaa olla, että kyseessä on helmiäispilvet.
      Näky oli kyllä satumainen, kun taivas loimusi revontulten lailla.
      Luonto yllättää kauneudellaan.
      Ihanaa uutta vuotta!

      Poista