lauantai 29. marraskuuta 2014

Kivoja joulutorttumalleja

Hilpeää pikkujoulua hanit <3

Jokos ootte leiponeet joulutorttuja? Mä innostuin taittelemaan tänään
tortun poikineen ja ajattelin vilauttaa teille muutaman kivan, ei niin
perinteisen joulutorttumallin.

Mun suosikeiksi ovat nousseet kukan- ja enkelinmalliset torttuset. Niiden
 tekeminen on ihan yhtä helppoa kuin perinteisen 
tähtitortunkin, antakaas kun selitän.


Kukanmallisen joulutortun taitteluohje: Tee kaikkiin neljään
kulmaan veitsellä reunojen mukaiset viillot, niin että sivujen keskelle jää pieni
leikkaamaton osa. Taittele kulmat keskelle, paina keskus huolellisesti pohjaan ja
 lisää luumuhillo.

Enkelitorttu on helppotekoinen sekin. Tee kaikista neljästä kulmasta viillot
taikinaneliön keskustaa kohti. Tee enkelille huppu taittamalla neliön yläosan
kaksi kulmaa keskelle. Muotoile kädet taittamalla siivet keskelle. Lisää hillo.


Paista torttuja 225 asteessa 10-15 minuutin ajan.


Hunnuta uunituoreet tortut tomusokerilla ja
nauti hyvän kahvin kera. Mums!

***

Jaaha, se on kuulkaas huomenna jo ensimmäinen advetti ja joulunodotus saa virallisesti alkaa!

Mutta sitä ennen nautitaan lauantai-illasta täällä möksällä. Lämmitetään sauna,
juodaan kupposet kuumaa glögiä ja tunnelmoidaan takkatulen äärellä.



Iloa joulunodotukseen <3

-Teija-

22 kommenttia:

  1. Hei, enpä ole ajatellutkaan, että niitä voi noin erilailla taiteilla. Hyvä vinkki. Taidan yllättää perheen, sillä lätkin tortut kasaan aina samaan malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kiva kun ispiroiduit uusista malleista, saattaa olla, että tyttäresikin
      innostuvat uuden näköisiä torttuja taittelemaan.

      Poista
  2. Enkeleitä teen täälläkin :) Huomenna kotiin Italiasta. ...Firenzeen rakastuneena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih! Firenze, siellä en olekaan koskaan käynyt. Jään odottamaan
      matkapostaustasi <3

      Poista
  3. Ihania joulutorttuvinkkejä, kiitos<3 Noita täällä pian viritellään myös. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulutorttuja on mukava tehdä, kiva, jos postauksesta löytyi
      joku uusi taittelumalli.
      Ihanaa viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  4. Ihanan jouluista teillä...niin sisustuksen kuin herkkumaailmankin suhteen! :) Tuli itsellekin oikein joulufiilis...
    Meillä on kertaalleen leipastu pipareita ja kynttilöitä on polteltu, mutta ulkoilmassa viimeistään katoaa joulutunnelmat.
    Jospa ne "lumihiutaleet leijuu hiljalleen" näillekin korkeuksille ja pääsis hiihtämään!!! :)
    Terkuin, kirjautumaton merihelmiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marihelmiina <3 Itsekin toivon jo pikkupakkasta ja hienoista
      lumipeitettä, ulkona on nyt niin toivottoman märkää ja pimeää.

      Poista
  5. Oikein ihanaa ja tunnelmallista viikonloppua ♡

    VastaaPoista
  6. Voi valtava, miten hienoja torttuja! Voi, minulla ei taitaisi riittää kärsivällisyys ;)

    Sinulla on takan päällä upea purjealus... tuollaista oikein isoa haaveilen omaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi! Tortut ovat todella helppotekoisia, kokeile vaan!
      Sain tuon ison purjealuksen muistoksi, kun olin tekemässä
      Tall Ship´s Racea. Alus on Cutty Shark. Ensin en löytänyt sille
      mieluista paikkaa kunnes rakensimme mökin ja muurautimme
      tuon takan. Sieltä sille löytyi oiva paikka, esine sopii hyvin
      tänne merelliseen ympäristöön.

      Poista
  7. Kivoja nuo "uudet" tortut. Kauniita :). Enkeliversio on minulle aivan uusi. Sitä pitää kokeilla.
    Minä teen nykyään usein minitorttuja. Niitä voi syödä tosi monta. Sunnuntaina julkaisen blogissa ohjeen ;).

    VastaaPoista
  8. Upeita joulutorttuja olet leiponut. Itse aion leipoa ensi viikolla kun on taas toi vapaaviikko.
    Takkanne on myös niin kaunis, että ihan kateeksi käy!

    VastaaPoista
  9. Meillä on menty toistaiseksi vielä piparilinjalla, mutta tänään kuopus jo kyseli, että voitaisko leipoa pian torttuja. Mahtaisiko huomenna olla se päivä? Tuo kukkaversio voisi mennä meillä kokeiluun. Kiitos hyvistä ohjeista ja kivaa adventtiviikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3 Mielestäni nuo kukat ovat torttumalleista kauneimpia,
      kokeile sinäkin niiden tekoa.
      Ihanaa viikonloppua sullekin!

      Poista
  10. Kiitos hyvistä torttuvinkeistä! Noita täytyykin kokeilla. Ihana lauantai-illan tunnelma ollut teillä siellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Johanna <3 Möksällä on fiilikset kohdillaan,
      Rakastan elävän tulen tuomaa pehmeää valoa,
      iltaisin mökkitupa on tunnelmaa täynnä.

      Poista