sunnuntai 3. elokuuta 2014

Päivän asu - kietaisupuserot

Heissan!

Alennusmyynnit on nyt parhaimmillaan, puoti kuin puoti myy
kesävaatteita aivan pilkkahintaan.
Vaikka mieli halajaakin jo uuden kauden vaatteita ja asusteita,
niin alemyyntejä ei kannata jättää hyödyntämättä, trust me.

Poikkesin viime viikolla Cubukseen, ihan vaan mielenkiinnon vuoksi
tsekkaamaan voisiko tuolta nuorison suosimasta kaupasta löytyä jotain meikäläisellekin.
Olen joskus ostanut kyseisestä kaupasta kivan, mustan kietaisumallisen topin ja
ajattelin mennä katsomaan josko sieltä löytyisi kyseistä mallia muissa väreissä.
Ja löytyihän sieltä toppi ja muutama muukin mukiinmenevä vaate
ihan pilkkahinnalla.



Tässä mukava asu vaikka töihin. Vaaleansininen toppi, kevyt
beige neuletakki ja valkoinen puuvillahame löytyvät
kaikki Cubuksen ale-rekiltä.


Kietaisupaidasta löytyi myös pitkähianen versio.

***

Näille neljälle vaatekappaleelle kertyi hintaa vajaa viiskymppiä,
joten sopuhinnalla sain koko setin. Ylä- ja alaosaa vaihtamalla
näillä vaatteilla loihtii vaikka kuinka monta asua,
joten ei pöllömmät ostokset, vai mitä?

***

Superihanaa sunnuntaipäivän jatkoa!

Me lähdetään pojun kanssa nyt
mattopyykille. Räsymatot ja
mäntysuopa odottavat jo ovenpielessä,
joten jaarittelut sikseen ja
mars matkaan!


Teija




28 kommenttia:

  1. Oletpa löytänyt kivoja asuja! Nuo kietaisupaidat ovat upeita. Ja voi miten sinulle sopii hyvin nuo pastellit värit. Saariston rusketus tulee noissa edukseen :)
    Mukavaa sunnuntaita ja puhtaita mattoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia! Edullisistä löydöistä tulee hyvä mieli.
      Mattojen peseminen on mukavaa puuhaa. Meillä on täällä Maskussa hyvä pesupaikka
      mankeleineen kaikkineen, kyllä siellä kelpaa käydä mattoja pesemässä.
      Mukavaa elokuun toista viikkoa!

      Poista
  2. Välillä sitä tekee löytöjä yllättävistä paikoista! :)
    Voih kuka pesisi meidän matot...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ale-myyntien aikaan kannattaa kulkea silmät ja korvat auki ja poiketa kauppoihin,
      joissa ei normaalisti kävisikään. Saattaa yllättyä iloisesti!

      Kyllä minä sinun matot mielelläni pesisin, lempipuuhaani, harmi vaan kun ei asuta ihan naapureina :-)

      Poista
  3. Aivan ihanat löydöt! Ja sopivat sinulle tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Johanna <3 Pikkuhiljaa oma tyyli rupeaa löytymään.
      On niitä hutiostoksiakin tullut aikoinaan tehtyä, paljonkin,
      nykyään onneksi vähän harvemmin.

      Poista
  4. Kietaisupaidat ja myös mekot ovat lempivaatteitani , onneksi niitä löytää taas paremmin . Omasi on nätti !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin pidän kovasti kietaisumallista, joka taikoo vyötärön esiin, vaikka sellaista
      ei olisikaan. Sopii myös tällaiselle tasapaksulle kropalle.

      Poista
  5. Vau! Noista saa kyllä oikein yhdisteltynä niin viimeistellyn kuin huolettomankin asukokonaisuuden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikki! Ja kiva, kun poikkesit kommentoimaan <3
      Olen kanssasi samaa mieltä, asusteita ja ylä- ja alaosia muuttamalla
      näistä vaatteista saa väännettyä vaikka kuinka monta erilaista asua.

      Poista
  6. Ihania löytöjä ja sopivat sinulle hienosti. Minä olen kesän herkuttelujen ja liikkumattomuuden ansiosta saanut painoa lisää kolmisen kiloa, joten vaateostoksille lähteminen ei juurikaan houkuttele :(

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitos Krisse <3
      Älä masennu. Niin on käynyt minullekin. Arjen alettua kilot taas karisevat kuin itsestään,
      usko pois!

      Poista
  7. Kauniit löydöt! Kietaisupaidat ja -mekot ovat myös suosikkejani <3 Teillä on kivaa puuhaa tiedossa, ihanaa mattojen pesua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kati! Kietaisumalli sopii useimmille meille.
      Mattojen pesu hellepäivänä on niiiin kivaa puuhaa. Ihana päästä läträämään
      kylmän veden kanssa ja matot kuivuvat ihan silmänräpäyksessä!

      Poista
  8. Hyvät ostokset olet tehnyt. Sun ihanaan rusketukseen sopii nuo vaaleet sävyt niin hyvin! Alessa tulee joskus sellainen höpsö fiilis, että ostaa täytyy, vaikkei tarviskaan ja kun halvalla saa. Nappasin eilen taas kengät mukaan kaupungilla ollessa ja mies tuumas, että noita samojahan sulla on jo nurkissa muutamat. Ei muuten ollut samat, vähän ehkä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M! Voi noita miehiä ja niiden kommentteja! Eivät reppanat ymmärrä mitään
      shoppailun päälle. Kenkiä ei naisella ole koskaan liikaa, tai taisi Imelda Marcosilla
      muutama ylimääräinenkin pari olla :-)

      Poista
  9. Oi, sinulla on melkoisen upea rusketus! :) Kivoja löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni <3 Minä olen sellainen auringonpalvoja, vietän kaikki päivä ulkosalla.
      Saattaa olla, että meren äärellä rusketus tarttuu paremmin kuin kuivalla maalla.

      Poista
  10. Hyvälle näyttää, sekä vaatteet että kantaja! Parhaat vaatteet ovatkin juuri sellaisia joita voi yhdistellä tilanteen mukaan. Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväni! Vaatteet on kivoja, malli jo parhaat päivänsä nähnyt kanttura :-)

      Tiistaiterkkuja Sauvon suuntaan!

      Poista
  11. Ihanat vaatteet ja rusketusta ihailin minäkin. Matonpesijää kaivattaisiin täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Rusketus vaan on katoavaista, voi kunpa olisi aina terve väri iholla.
      Niin mielelläni auttaisin mattojen pesussa, asuisitpa lähempänä :-)

      Poista
  12. Tiedätkös, kun mie olen miettinyt ketä julkkista sie muistutat minun mielestäni>

    Nyt näissä vaaleissa vaatteissa ja pään asennoissa, muistin ketä tämä rouvashenkilö muistuttaa.....> Monakon ruhtinatar Crace, siinähän se. kampaa hiuksesi vähän samanlaiseen malliin juhlahetkinä ja hymyile viehkeästi , käytä myös värinä hieman värikkäämpää sinistä, ei kirkasta, vaan hivenen lisää väriä.....ja puku tietysti pidempi, näytähän joskus kuvassa sellainen hulmuava helmainen puolimekko kesäkukkasin.....nämä ovat tarkoitettu vähän huumorin kannalta, mut voi niist löytyy jotain uuttakin. tsemppi'ä etsintään. kyllä siitä hyvä tulee:)) ripaus rohkeutta sekaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Tiedätkös Anni, että olen kuullut tuon saman vertauksen aiemminkin, suuren suuri kohteliaisuus! Grece oli kyllä upea nainen.
      Harmi vaan, että hänen päivänsä päättyivät aivan liian nuorena :-(
      Täytyy laittaa tuo asuvinkki korvan taakse :-)

      Poista
  13. Vastavierailulla! Ja minäkin jäin tänne sulle lukijaksi :)
    Kivoja löytöjä olet sinäkin tehnyt aleista, niitä kannattaa tosiaan nyt hyödyntää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa Emilia <3
      Alennusmyynneistä löytää vaikka mitä kivaa, vielä kun olisi enemmän
      aikaa niissä kierrellä.

      Poista
  14. Vaaleansininen toppi on kaunis, sekä malliltaan, mutta väri varsinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Ansku <3 Totta, tässä topissa on kaunis vaaleansinisen sävy, ihastuin siihen oitis.
      Kiva, kun kävit kommentoimassa. Tervetuloa toistekin!

      Poista